Fazerin makeisliiketoiminnan toimitusketjun yhteistoimintaneuvottelut on saatettu päätökseen

Report this content

Fazer jatkaa uudistumistaan ja keskittyy kuluttajatuotteisiin. Tavoitteena on toimia entistä kuluttajalähtöisemmin ja varmistaa kilpailukyky ja kannattava kasvu Pohjois-Euroopassa ja muilla markkinoilla. Kilpailukyvyn vahvistamista toteutetaan arvonluontiohjelmien sekä organisaation ja rakenteen jatkuvan kehittämisen avulla.

Osana jatkuvaa kehittämistä Fazer käynnisti maaliskuun alussa yhteistoimintaneuvottelut makeisliiketoiminnan toimitusketjun organisaatiomuutoksesta. Nämä neuvottelut on nyt saatettu päätökseen. Muutoksen tavoitteena on tehostaa tuotekehityksen ja toimitusketjun yhteistyötä ja yhdenmukaistaa eri tehtaiden organisaatiorakennetta. Neuvotteluiden piirissä oli yhteensä 186 henkilöä.

Neuvotteluiden lopputulemana yhteensä 16 työtehtävää lakkaa kokonaan ja lisäksi toteutetaan muutoksia organisaatiorakenteessa, työtehtävissä ja raportointisuhteissa.

”Käynnistimme tämän muutosprosessin jo ennen koronakriisiä, mutta vallitseva tilanne on entisestään vahvistanut käsitystämme siitä, että meidän on varmistettava tarpeeksi joustava toiminta kansainvälisessä kilpailutilanteessa. Kotimainen valmistus on meille vahvuus ja suunnitelluilla muutoksilla nopeutamme entisestään tuotteiden matkaa ideasta kaupan hyllylle” sanoo Fazer Makeisten toimitusjohtaja Nathalie Ahlström.   

Fazer tukee niitä, joita irtisanominen koskee ja edesauttaa mahdollisuuksia työllistyä uudelleen. Yritys tekee yhteistyötä alueen työvoimahallinnon kanssa ja pyrkii tarjoamaan mahdollisuuksien mukaan työtä muista Fazerin yksiköistä.

Lisätietoja:

Fazerin mediapuhelin puh. 040 6682 998 arkisin klo 8-16 ja osoitteessa media@fazer.com   

Fazer-konserni

Ruokaelämyksiin keskittyvänä yrityksenä Fazer mahdollistaa jokaiselle päivän parhaista hetkistä nauttimisen. Kun Karl Fazer avasi ensimmäisen konditoriansa Helsingin Kluuvikadulle vuonna 1891, hänen missionsa oli tehdä ruokaa, jolla on merkitys: tuottaa ilon hetkiä ihmisille ympärillään. Matkalla Kohti täydellisiä päiviä Fazer luo uusia makuja, perinteitä ja ruokaelämyksiä. Luottamalla vankkaan perintöönsä, kuluttajalähtöisyyteen ja innovaatioihin, Fazer kehittää tulevaisuuden vastuullisia ruokaratkaisuja. Haluamme ihmisten kokevan pohjoisen taian. Keskitymme kuluttajatuotteisiin. Fazerilla on toimintaa yhdeksässä maassa ja vientiä noin 40 maahan. Fazer-konsernin liikevaihto vuonna 2019 oli 1,1 miljardia euroa ja yrityksessä työskentelee lähes 9 000 henkeä. Fazer noudattaa liiketoiminnassaan eettisiä periaatteita, jotka pohjautuvat yrityksen arvoihin ja YK Global Compactin periaatteisiin.

Northern Magic. Made Real.  

Tilaa

Multimedia

Multimedia