Ida Paul & Kalle Lindroth tekivät joululaulun Fazerille

Report this content

Jo vuodesta 1922 Fazerin Sininen on halunnut olla mukana elämän tärkeissä hetkissä. Tänä poikkeuksellisena jouluna Fazer ilahduttaa suomalaisia musiikkivideolla, jonka keskeisenä teemana on yhdessäolo rakkaiden kanssa ja elämän erilaiset hetket. Kappaleen on säveltänyt ja sanoittanut suosikkiduo Ida Paul ja Kalle Lindroth.

Fazerin Sininen syntyi ystävänpalveluksesta vuonna 1922, ja siitä lähtien suklaa on ollut osa suomalaisten tärkeitä hetkiä. Näistä hetkistä ovat kertoneet myös Fazerin Sinisen mainokset koskettavilla, ihmisläheisillä tarinoillaan. Tänä vuonna Fazerin joulu on kasvutarina nuoresta tytöstä äitiyteen tärkeiden hetkien kautta: lapsuuden joulut, rakastuminen, perheen perustaminen...

”Tänä poikkeuksellisena vuonna olemme huomanneet, miten ihmiset ovat ilmaisseet Fazerin Sininen -suklaan välityksellä välittämistä ja huolenpitoa. Olemme itsekin laittaneet hyvän kiertämään lahjoittamalla suklaata ja muita tuotteita niille, jotka tänä jouluna eniten iloa tarvitsevat”, sanoo Fazerin viestintäjohtaja Liisa Eerola. ”Musiikki kuuluu olennaisena osana jouluun, ja olemme todella iloisia, että lupaavat nuoret artistit, Ida Paul & Kalle Lindroth, tekivät laulun, joka kertoo elämän erilaisista jouluista.” Kappaleen sanomasta – yhdessäolosta ja läheisyydestä – kertovan musiikkivideon on ohjannut Teemu Heljo.

Karismaattinen duo on noussut suosioon lyhyessä ajassa, ja debyyttialbumi Nää kaikki kertoo susta on jo rikkonut tuplaplatinarajan. Ida Paul & Kalle Lindroth ovat innoissaan yhteistyöstä Fazerin kanssa: ”Jo pitkään olemme ajatelleet, että olisi ihanaa tehdä joululaulu. Joka vuosi sama fiilis herää juuri näihin aikoihin, kun asetellaan kynttilöitä ikkunalaudoille ja ensimmäiset lumihiutaleet laskeutuvat taivaalta meitä ilahduttamaan. Emme siis epäröineet hetkeäkään, kun Fazerilta tuli yhteistyökutsu juuri joululaulun tiimoilta. Kaivoimme kaapin pohjalta glögit ja piparkakut ja suuntasimme studiolle. Syntyi ’Sininen joulu’, joka on just meidän näköisemme joululaulu: siinä keskeisenä teemana on yhdessäolo rakkaiden ja läheisten kanssa, ja se että kaiken hektisyyden keskellä voi hetkeksi rauhoittua ja olla kaikista aidoimmin läsnä. Tämän kappaleen myötä haluamme toivottaa kaikkiin koteihin lämmintä ja riemukasta joulujuhlaa! Pitäkää läheisistänne huolta. ❤️”

Video: https://www.youtube.com/watch?v=G53k8an2W_I

www.fazergroup.com/fi/medialle - kuvapankki - media_press – Finland – Sininen joulu

Lisätietoja

Liisa Eerola, viestintäjohtaja, puh. +358 44 710 8860, liisa.eerola@fazer.com

Fazerin mediapuhelin palvelee ma-pe klo 8-16 puh. +358 40 668 2998, media@fazer.com

Fazer-konserni

Ruokaelämyksiin keskittyvänä yrityksenä Fazer mahdollistaa jokaiselle päivän parhaista hetkistä nauttimisen. Kun Karl Fazer avasi ensimmäisen konditoriansa Helsingin Kluuvikadulle vuonna 1891, hänen missionsa oli tehdä ruokaa, jolla on merkitys: tuottaa ilon hetkiä ihmisille ympärillään. Matkalla Kohti täydellisiä päiviä Fazer luo uusia makuja, perinteitä ja ruokaelämyksiä. Luottamalla vankkaan perintöönsä, kuluttajalähtöisyyteen ja innovaatioihin, Fazer kehittää tulevaisuuden vastuullisia ruokaratkaisuja. Haluamme ihmisten kokevan pohjoisen taian. Keskitymme kuluttajatuotteisiin. Fazerilla on toimintaa kahdeksassa maassa ja vientiä noin 40 maahan. Fazer-konsernin liikevaihto vuonna 2019 oli 1,1 miljardia euroa ja yrityksessä työskentelee lähes 9 000 henkeä. Fazer noudattaa liiketoiminnassaan eettisiä periaatteita, jotka pohjautuvat yrityksen arvoihin ja YK Global Compactin periaatteisiin.

Northern Magic. Made Real.  

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit