Kaikki Fazerin mainoselokuvat samassa arkistossa

Report this content

Fazer on perustanut arkiston omista mainoselokuvistaan. Arkistoon on koottu Fazerin eri brändien mainoselokuvia vuodesta 1950 alkaen, aina tähän päivään saakka.
”Kyseessä taitaa olla Suomen suurin mainoselokuva-arkisto”, pohtii mainoselokuvamaailman konkari Pepe Teirikari.

Arkisto on mainoselokuvahistorian aarrekammio. Sen kätköistä löytyy muun muassa ”Fazerin Parhaat” 1950-luvua alusta, joka edustaa mainosmusiikin huipputasoa, sekä klassikko "Sininen hetki " joka on ensimmäinen yritysimagemainos Katri Helenan lauluineen ja purjehduksineen. Myös esimerkiksi ”Sinäkö se oot”-sarjaan, joka valloitti suomalaisten sydämet 1980-luvulla, voi palata arkiston avulla.  

Fazer on ollut mainoselokuvien edelläkävijä jo vuosikymmenien ajan. Yrityksen perustaja Karl Fazer tilasi Suomen ensimmäiset värimainoselokuvat, Kirahveja eläintarhassa sekä Linnut ja pastillien valmistus, joita esitettiin 1950-luvun alussa elokuvateattereissa.  Tekijä oli Felix Forsman.

Suomen Ilmoittajat RY järjesti ensimmäiset suomalaiset mainoselokuvakilpailut Mainos-Oskarit tammikuussa 1957. Kilpailussa palkittiin 1951-1956 valmistettuja kotimaisia mainoselokuvia. 35-67 metristen (yli minuutin) sarjassa Mainos-Oskari myönnettiin Oy Karl Fazer Ab:n tilaamalle, Markkinointi Viherjuuren idean pohjalle kirjoitetulle ja Felix-Filmi Oy:n tuottamalle Pikamakarooni-mainoselokuvalle. Kaiken kaikkeaan Fazer on voittanut 30 erilaista palkintoa suomalaisissa mainoselokuvakilpailussa – ja kaikki löytyvät arkistosta!

”Kaikkien Fazerin mainosten kerääminen samaan arkistoon voisi mielestäni kutsua kulttuuriteoksi. Olisi hienoa, jos saisimme mainostajien yhteisen verkossa toimivan Mainosmuseon laajenemaan myös entistä kattavammaksi koko alan arkistoksi.”, kommentoi Mainostajien Liiton toimitusjohtaja Ritva Hanski-Pitkäkoski.

”Mainoselokuva-arkiston luominen vaatii vanhimpien materiaalien digitalisoimista. Tämä oli iso urakka, mikä kannatti tehdä”, sanoo Kati Sulin, Fazer-konsernin digitalisoitumisesta vastaava johtaja.

Seuraavaksi mietitään, kuinka näitä herkullisia makupaloja vuosikymmenten varrelta voidaan hyödyntää Fazerin verkkopalveluissa ja sosiaalisessa mediassa.

”Kuluttajat ovat usein pyytäneet meiltä klassikkomainoksia ja nyt, puolen vuoden projektin lopputuloksena, se on vihdoinkin mahdollista”, sanoo Kati Sulin.

Lisätietoja
Kati Sulin, Fazer-konserni, puh. 040 5858488, kati.sulin@fazer.com

Fazer-konserni
Fazer on kansainvälinen perheyritys, joka tarjoaa leipomo-, makeis- ja keksituotteita sekä ruokailu, ravintola- ja kahvilapalveluita. Fazerilla on toimintaa kahdeksassa maassa ja vientiä yli 40 maahan. Yrityksen menestys on sen perustamisesta lähtien vuonna 1891 perustunut parhaaseen tuotteiden ja palvelun laatuun, rakastettuihin brändeihin ja osaaviin ihmisiin. Fazer noudattaa liiketoiminnassaan eettisiä periaatteita, jotka pohjautuvat yrityksen arvoihin ja UN Global Compactin periaatteisiin. Fazer-konserni toimii kahdella liiketoiminta-alueella. Fazer Brands on tunnettu maukkaista leipomotuotteista ja makeisista. Fazer Food Services tarjoaa hyvää ruokaa ja asiakaskohtaisia palveluita sopimusruokailussa. Fazer-konsernin liikevaihto vuonna 2012 oli lähes 1,7 miljardia euroa ja yrityksessä työskentelee yli
15 000 henkeä.

Tilaa

Liitteet & linkit