Keksien valmistus pyörähti käyntiin Fazerilassa

Report this content

Keksit palasivat Fazerille marraskuun alussa. Fazer näkee erinomaisia mahdollisuuksia koko kotimaisen keksimarkkinan kehittämisessä sekä makeisbrändien hyödyntämisessä keksikategoriassa. Fazerin tavoitteena on kasvaa voimakkaasti Suomen keksimarkkinalla.

Fazer kertoi elokuussa ostavansa Kraft Foodsilta sen keksituotannon Suomessa. Kauppa saatiin päätökseen aikataulun mukaisesti, ja Fazer aloitti keksien valmistuksen Vantaan keksitehtaalla maanantaina 5.11. Keksituotteiden myötä Fazer laajentaa toimintaansa uusiin kategorioihin. Tavoitteena on kasvaa voimakkaasti Suomen keksimarkkinalla..

”Keksit ja makeiset tukevat hyvin toisiaan ja näemme erinomaisia mahdollisuuksia makeisbrändien hyödyntämisessä keksikategoriassa sekä ennen kaikkea koko tämän hetkisen keksitarjooman kehittämisessä ja monipuolistamisessa suomalaisille kuluttajille,” Fazer Leipomoiden & Makeisten toimitusjohtaja Pekka Rantala kertoo.

Kotimaisena toimijana ja suomalaisen maun tuntijana Fazer aikoo panostaa koko keksimarkkinan kehittämiseen. Jäätelökategoriassa Geisha, Marianne, Fazerina ja Salmiakki ovat jo menestyksekkäästi valloittaneet suomalaisten sydämiä.

Keksiliiketoiminta liitetään osaksi Fazer Makeisten organisaatiota. Yrityskaupan myötä Fazerin palvelukseen siirtyi 87 henkilöä Kraft Foodsilta. ”On todella hienoa, että voimme tarjota työtä kaikille keksivalmistuksen ammattilaisille ja osaaminen säilyy Suomessa. Meillä on paljon ideoita myymälöiden keksihyllyjen uudistamiseksi, ja ensimmäisiä Fazerin tuotekehityksen uutuuksia pääsevät kaikki maistamaan keväällä 2013”, lupaa Fazer Makeisten toimitusjohtaja Tom Lindblad.

Fazerin keksivalikoimaan tulee marraskuun alusta toistakymmentä tuttua keksituotetta: Suklaalehti, Doris, Muro, Minttusuklaa, Jyväshyvän Hyväset, Luonnonhyvät, Omena.Kaneli, Suklaapisara, Kaurakeksi, Sitruunavohveli, Kuningatarvohveli sekä Carneval- ja Muumi-keksit.

Lisätietoja:

Pekka Rantala, toimitusjohtaja, Fazer Leipomot & Makeiset liiketoiminta-alue, puh 040 505 1970

Tom Lindblad, toimitusjohtaja, Fazer Makeiset, puh. 0400 452 226

Leena Majamäki, viestintäjohtaja, Fazer Leipomot & Makeiset Suomi, puh 040 585 1585

Fazer-konserni
Fazer-konserni sai alkunsa vuonna 1891 perustetusta perheyrityksestä, kun Karl Fazer avasi ensimmäisen konditoriansa Helsinkiin. Tänään Fazer-konserni tarjoaa ruokailupalveluja sekä leipomo- ja makeistuotteita. Toimintaa on kahdeksassa maassa. Asiakaslähtöisyys, laadukkuus ja yhteistyö ovat Fazerin toiminnan perusta. Konserniin kuuluu kaksi liiketoiminta-aluetta, Fazer Food Services ja Fazer Leipomot & Makeiset, jotka luovat makuelämyksiä omilla aloillaan. Fazer-konsernin liikevaihto vuonna 2011 oli vajaat 1,6 miljardia euroa. Henkilöstön määrä vuonna 2011 oli noin 15 200.

Fazer Food Services on Pohjoismaiden johtava ruokailupalveluyritys, joka tarjoaa hyvää ruokaa ja asiakaskohtaisia palveluratkaisuja. Fazer Food Servicesillä on yli 1 100 ravintolaa Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa.

Fazer Leipomot & Makeiset Fazer on Suomen ja Venäjän johtava leipomoyritys, Ruotsin toiseksi suurin ja yksi johtavista Itämeren alueella. Leipiä ja leivonnaisia valmistetaan Suomessa, Ruotsissa, Virossa, Latviassa, Liettuassa ja Venäjällä. Makeistoimialalla Fazer on Suomen johtava yritys sekä vahva toimija Itämeren alueella. Makeis- ja keksitehtaat sijaitsevat Suomessa: Vantaalla (suklaat, keksit), Lappeenrannassa (sokerimakeiset) ja Karkkilassa (purukumit).

Tilaa

Liitteet & linkit