Koska on joulu – sano se Fazer-uutuuksilla

Report this content

Makeiset ovat keskeinen osa suomalaista joulunviettoa. Joulunaika on täynnä tunteita ja perinteitä – makeisilla on tärkeä rooli ihmisten välisen yhteenkuuluvuuden luomisessa, erityisesti jouluna. Ilo, rakkaus ja välittäminen halutaan sanojen lisäksi osoittaa teoilla ja pienillä lahjoilla. Joulusesonki koostuu monista pienistä hetkistä loppuvuoden aikana: Halloweenin kepposteluun valitaan erilaiset makeiset kuin juhlavaan itsenäisyyspäivään, ja pikkujoulutarjoilua värittävät toiset herkut kuin joulupyhien kahvipöytää. Onko sinun valintasi täyteläinen Karl Fazer Suolainen toffeekrokantti -konvehti, ylellinen Geisha Crispy Dream-konvehti vai pikkujoulujen puheenaihe Fazer Glögikuulat?

Joulun sesongilla on aivan omanlaisensa sija suomalaisessa ruokaperinteessä. Joulun valinnoissa korostuvat perinteet ja rakastetut suosikit, ja myös herkuilla on vahva jalansija suomalaisessa joulunvietossa. Joulun makeisilta toivotaan sekä perinteiden tuomaa turvaa ja jatkuvuutta että pieniä yllätyksellisiä elementtejä, kuten tuttua makua uudessa muodossa tai uutta makua tutussa muodossa. Makeita herkkuja kaivataan niin rentoon herkutteluun perheen tai läheisten ystävien kesken kuin luomaan tunnelmaa juhlaviin hetkiin.

Joulun lisäksi syksyä värittävät erilaiset sesongit sadonkorjuusta itsenäisyyspäivään ja halloweenista uudenvuodenjuhliin. Eri tilanteisiin valitaan hiukan erilaisia tarjottavia, ja makeistarjoomalta kaivataankin runsautta ja vaihtelua.

Uusi suosikkimaku käärittyihin konvehteihin

Karl Fazer maitosuklaa, tuttavallisemmin Fazerin Sininen, on hurmannut suomalaisia herkkusuita ainutlaatuisella ja pehmeällä maullaan jo vuodesta 1922. Uudet Karl Fazer Suolainen toffeekrokantti 250 g -konvehdit ovat täydellinen yhdistelmä täyteläistä maitosuklaata ja rapeita toffeelastuja, joiden valmistuksessa on käytetty aitoa voita. Klassinen makuyhdistelmä ihastuttaa niin lahjaksi annettuna kuin yhdessä läheisten kanssa nautittuna.

Vietä ylellinen tauko uuden Geishan parissa

Suussa sulavassa suklaakonvehdissa Geisha Crispy Dream 270 g yhdistyy herkullisen pehmeä ja samanaikaisesti miellyttävän rapea hasselpähkinänougat-täyte ja ylellinen maitosuklaa. Suklaakonvehti on palmuöljytön.

Sesonkiin sopivat talviset pakkaukset ilahduttavat

Monet konvehdit ovat suosikkeja vuodenajasta riippumatta, mutta kauniit, sesonkiin sopivat pakkaukset tuovat niille uutta ilmettä ja korostavat niiden sopivuutta esimerkiksi lahjaksi. Fazerin käärityistä suosikkikonvehdeista talviseen asuun pukeutuvat Karl Fazer maitosuklaa 270 g -rasia, jonka kaunis muotoilu ja kultaiset, talviset yksityiskohdat tekevät rasiasta ylellisen tuntuisen ja Geisha 270 g, joka verhoutuu kauniin talviseen designiniin. Dumle Mix 350 g Winter Edition –rasian talviset yksityiskohdat sopivat loppuvuoden sesonkiin. Myös Dumle Fudge 320 g saa joulun aikaan uuden ilmeen, vaikka muotoilu onkin vähemmän talvinen kuin Winter Editionin joulutunnelmaa huokuva design.

Fazer Glögikuulat hurmaavat mausteisella maullaan

Joulun 2024 marmeladiuutuus on Fazer Glögikuulat 260 g. Lämpimän mausteiset Glögikuulat sopivat niin sellaisenaan syötäviksi kuin koristeluun ja leivontaankin. Glögikuulista syntyy myös ihanan lämmin juotava, jonka resepti löytyy Fazer Glögikuulat-pakkauksesta. Kokeile juomaa pikkujouluissa, tai leivo joulutortut Glögikuulat -täytteellä!

Marmeladit ovat itsessään Fazerin vanhimpia makeisia ja marmeladikuulien – Finlandia-kuulinakin tunnettujen pyöreiden marmeladimakeisten – tarina juontaa yli sadan vuoden päähän: vuonna 1902 hedelmämarmeladeja lähetettiin Englannin tulevan kuninkaan Edvard VII:n kruunajaisiin. Vuonna 1947 kruunajaismarmeladeja lähetettiin vuorostaan häälahjaksi prinsessa Elisabetille, tulevalle kuningattarelle, ja toukokuussa 2023 Fazer kunnioitti yli 100-vuotiasta perinnettään ja lähetti myös kuningas Charlesille kruunajaislahjaksi Finlandia-marmeladeja. Vaikka lähetetyt marmeladit edustavatkin perinteisiä hedelmäisiä makuja, myös Fazerin Glögikuulat tekevät tilanteesta kuin tilanteesta hyppysellistä juhlavamman.

Kalenterit johdattavat jouluun

Joulukalenterit ovat kuuluneet suomalaisten joulunodotukseen jo useiden kymmenien vuosien ajan. Ensimmäiset kuvalliset adventtikalenterit tulivat Suomeen 1940-luvun lopulla, ja 1950-luvun loppupuolella tulivat markkinoille vuorostaan ensimmäiset suklaakalenterit. Tänä päivänä joulukalentereita löytyy joka makuun, myös aikuisille tarkoitettuja.

Jouluksi 2023 Fazerin markkinoille tuoma uutuuskalenteri, Fazer Karkkikalenteri, jatkaa uudistettuna vuonna 2024. Fazer Karkkikalenteri 402 g sisältää entistä monipuolisemman valikoiman hedelmäkarkkeja, salmiakkia ja tikkareita Fazerin rakastetuilta karkkibrändeiltä: Remix, Tutti Frutti, Ässä, Pantteri, Fazer Salmiakki, Tyrkisk Peber ja Dumle.

Suklaan ystäviä ilahduttaa vuorostaan Fazer Patukkakalenteri 665 g. 2024 Fazerin patukkakalenteri saa uuden hauskan ilmeen ja uudistuneen sisällön, kun mukaan hyppää Jaffa marmeladipatukka 18 g.

Fazerin Karkkikalenteri ja Patukkakalenteri eivät lakkaa yllättämästä edes jouluaattona, sillä jokainen kalenteri on pääsylippu suureen jouluarvontaan, joka huipentuu luukkuun 24, josta onnekkaimmat kalenterin ostaneet voittavat makean joululahjan: tuotteita Fazerin suosituimmilta patukka- ja karkkibrändeiltä tai lahjakortteja Fazerin verkkokauppaan.

Perinteisemmän suklaakalenterin ystäviä ilahduttaa Karl Fazer Suklaakalenteri 200 g, joka sisältää yhteensä viittä eri konvehtimakua. Sitkeän makea Dumle ilahduttaa vuorostaan Dumle joulukalenteri 210 g -kalenterissa, josta löytyy kolmea eri Dumle-makua.

Fazerin konvehtirasiat – lahjaksi tai omaan hemmotteluun

Karl Fazer Collection -konvehtirasiat sisältävät Fazerin hienoimpia suklaita ja tarjoavat makuelämyksiä erityisempiinkin tilaisuuksiin ja vaativaankin makuun. Rasiat sisältävät 14 eri makua: suosikkeja vuosien takaa, jännittäviä uusia makuja ja rakastettuja klassikoita jo vuodesta 1908 lähtien.

Karl Fazer Collection -rasioiden sisältö on päivitetty kahdella uudella herkullisella maulla: Valkosuklaa & Karamelli ja Lakritsitoffee. Uusien konvehtien maut ja muodot on valittu MyFazer -yhteisössä käydyn kuluttajaäänestyksen perusteella.

Karl Fazer Collection -konvehtirasioita on saatavilla kolmea eri kokoa, 160 g, 535 g ja 800 g. 160 g rasiaa kaunistaa uusi, rajoitetun erän pakkausilme, jonka design on syntynyt kuluttajasuunnittelukilpailun voittajan kynästä.

Fazerin suklaakonvehtivalikoimaa täydentävät jo tutut suosikit, vuoden 2021 jouluun lanseerattu Klassikot 280 g, sekä Karl Fazer Moments 400 g ja Karl Fazer Magical Moments 495 g -rasiat.

Ultimaattinen joulukarkkisekoitus

Uusi Remix X-mas +choco 400 g on joulukarkkisekoitus vailla vertaansa. Runsaasta pussista löytyy monipuolinen sekoitus suklaata, sesongin makuja kuten mandariinia ja karpalo-karamellia sekä salmiakkia. Pussi on koottu Remix-joulukarkkipussien suosituimpien karkkien joukosta kuluttajatutkimuksen avulla.

Leikkisä Suffeli Puffi pukeutuu jouluvillapaitaan

Suffeli Puffi on Suomen myydyin suklaasnacks-pussi, ja jouluna Suffeli Puffi 160 g heittäytyy rentoon joulutunnelmaan pukeutumalla hauskaan jouluvillikseen. Jouluteemaisen Suffeli Puffin kampanja-aika on marras-joulukuu.  

Huu-huu hurja Halloween

Vaikka joulun asemaa suomalaisten syyskauden ehdottomana kruununa ei vaikutakaan horjuttavan mikään, Halloween vahvistaa vuosi vuodelta asemaansa syksyä piristävänä väriläiskänä, joka sallii hassuttelun ja hulluttelun muutoin pimenevänä vuodenaikana. Amerikan pastillit 175 g pukeutuu Halloweenin kunniaksi räväkkään Halloween-designiin, ja pussin oranssit ja mustat pastillit sopivat niin kattauksen koristeeksi kuin vaikkapa leivosten ja jälkiruokien koristamiseen. Jaffa Halloween 300 g -leivoskeksi tarjoilee vuorostaan perinteisen appelsiini-Jaffan makuisen marmeladin räväkän oranssin pohjan ja Fazerin herkullisen tumman suklaan muodostamassa leivoskeksissä.

Lämpimän mausteiset joulun maut myös kekseissä

Fazerin herkulliset konvehdit, marmeladit ja muut makeiset kuuluvat jouluun ja pyhiä edeltävään pimenevien iltojen tunnelmalliseen kauteen. Myös kahvipöytään sopivat jouluiset maut, ja Fazerin kekseistä löytyykin useita jouluisesti maustettuja vaihtoehtoja,

Fazerin suklaapiparkakut hurmaavat

Fazerin pienet suklaapiparkakut ovat varma valinta iltapäivän jouluiseen hetkeen tai vaikkapa glögin kanssa nautiskeltavaksi. Rentoon herkutteluun sopivat vuonna 2024 hurmanneen Fazer Suklaapiparkakku Fazerina 175 g -keksin lisäksi myös Fazerin muut piparkakut: perinteinen Fazer Piparkakku 175 g, Fazer Suklaapiparkakku 175 g sekä piparmintun makuinen herkku Fazer Suklaapiparkakku Marianne 175 g.

Omenan ja kanelin makua jouluisessa Jaffa -keksissä

Joulun 2024 Jaffa-kausimaku on Omena-Kaneli. Jaffa Omena-Kaneli 300 g -leivoskekseissä perinteisen leivoskeksin pohjan ja tumman suklaan muodostaman makuparin täydentää herkullinen omenalta ja kanelilta maistuva täyte. Jaffa-keksit ovat vuodesta toiseen yksi suomalaisten suosikkikekseistä ja jouluinen Jaffa sopii erinomaisesti joulun ajan illanistujaisiin, tuoden samalla kaivattua vaihtelua joulunalusaikaan.

Kaikki Fazerin makeiset ja keksit valmistetaan Suomessa. Jouluiset herkut ovat saatavilla Fazerin omasta verkkokaupasta, Fazer Storesta näppärässä uutuusboksissa elo-syyskuun vaihteessa, yksittäin syyskuun puolessa välissä ja kaupoista syyskuun puolen välin jälkeen.

Painokelpoiset kuvat

Painokelpoiset kuvat löytyvät seuraamalla polkua: www.fazergroup.com/medialle - Kuvapankki - Media_Press – Finland – Fazer Confectionery novelties Christmas 2024

tai linkistä: https://fast.fazer.com/l/7XpLQmNqndrr

Lisätiedot

Liisa Eerola, viestintäjohtaja, Fazer Makeiset, puh. 044 710 8860, liisa.eerola@fazer.com

Fazerin mediapuhelin palvelee ma-pe klo 8-16, puh. 040 668 2998, media@fazer.com                    

Fazer-konserni

Ruokaelämyksiin keskittyvänä yrityksenä Fazer mahdollistaa jokaiselle päivän parhaista hetkistä nauttimisen. Missiomme, Ruokaa, jolla on merkitys, rakentuu vankalle, yli 130-vuotiaalle perinnöllemme, kuluttajalähtöisyydelle ja innovaatioille kehittäessämme tulevaisuuden vastuullisia ruokaratkaisuja. Noin 5 000 omistautuneen ammattilaisemme voimin keskitymme kuluttajatuotteisiin ja suoraan kuluttajaliiketoimintaamme Pohjois-Euroopassa, minkä lisäksi tuotteitamme viedään yli 40 maahan. Fazer noudattaa liiketoiminnassaan eettisiä ohjeita, jotka pohjautuvat konsernin arvoihin ja YK:n Global Compact -aloitteen periaatteisiin. Fazer-konsernin liikevaihto vuonna 2023 oli 1,2 miljardia euroa.   

Northern Magic. Made Real.