Krister Zackari nimitetty Fazer Lifestyle Foodsin toimitusjohtajaksi

Report this content

Krister Zackari on nimitetty Fazer Lifestyle Foodsin toimitusjohtajaksi ja Fazer-konsernin johtoryhmän jäseneksi. Krister tulee Fazerille Norrmejerieristä, Ruotsin kolmanneksi suurimmasta meijeriyhtiöstä, jossa hän on toiminut toimitusjohtajana vuodesta 2021 lähtien. Hän aloittaa uudessa tehtävässään 1.7.2022.

Krister Zackarilla on vahva tausta useista kuluttajatuotteisiin keskittyvistä yrityksistä eri maantieteellisillä alueilla, ja hänellä on yli 25 vuoden kokemus kansainvälisestä liiketoiminnasta. Ennen nykyistä tehtäväänsä hän on toiminut useissa johtotason tehtävissä, muun muassa Kraft Foods / Mondelēzin Pohjoismaiden toimitusjohtajana, Mondelēzin Euroopan alueen valikoimajohtajana ja Lantmännen Cerealian toimitusjohtajana. Pohjoismaiden ja Euroopan FMCG-markkinoiden lisäksi hänellä on syvä tuntemus myös Aasian markkinoista, joilla hän on toiminut useiden vuosien ajan.

”Krister Zackari on kokenut yritysjohtaja, ja hänellä on juuri sellaista osaamista, jota Fazer Lifestyle Foodsilla tarvitaan sen pyrkiessä Pohjois-Euroopan johtavaksi kasvipohjaisten tuotteiden valmistajaksi ja tähdätessä kannattavaan kasvuun. Hänen ihmisläheinen johtamistyylinsä ja kykynsä luoda liiketoiminnan kasvua ovat erinomainen yhdistelmä Fazer Lifestyle Foodsin menestyksen varmistamiseksi tulevaisuudessa", sanoo Fazerin konsernijohtaja Christoph Vitzthum.  

”Fazer on hieno pohjoismainen ruokayhtiö, jota olen aina arvostanut. Se on hyvässä markkina-asemassa vahvojen brändiensä, monipuolisten kyvykkyyksiensä ja osaavan henkilöstönsä ansiosta, ja sen edustamat tuotekategoriat ovat tämän hetken kiinnostavimpia elintarvikealalla. Olen erittäin innoissani liittyessäni Fazer Lifestyle Foodsin tiimiin, ja odotan innolla, että saan olla mukana rakentamassa sisäisiä vahvuuksiamme ja hyödyntämässä ulkoisia mahdollisuuksiamme kannattavan kasvun aikaansaamiseksi”, Krister Zackari sanoo.

Fazer Lifestyle Foods tarjoaa herkullisia makuja kestäviä elämäntapoja noudattaville 

Fazer Lifestyle Foods vastaa terveellisen ja kasvipohjaisen ruuan kasvavaan kysyntään erityisesti kestäviä elämäntapoja noudattavien kuluttajien keskuudessa. Se valmistaa erilaisia kaurapohjaisia, maidottomia juomia ja ruuanlaittotuotteita sekä välipaloja, aamiaistuotteita ja smoothieita. Tuotevalikoimaan kuuluvat lisäksi yrityksille myytävät jauhot, seokset, paranteet ja ainesosat, kuten ksylitoli. Fazer Lifestyle Foodsin tavoitteena on tulla Pohjois-Euroopan johtavaksi kasvipohjaisten tuotteiden valmistajaksi. Vuonna 2021 Fazer Lifestyle Foods työllisti noin 550 henkilöä ja sen liikevaihto oli 180 miljoonaa euroa. 

Lisätietoja:
Anniina Niemistö, viestintäjohtaja, Fazer Lifestyle Foods
anniina.niemisto@fazer.com, + 358 40 674 4672

Fazer-konserni 

Ruokaelämyksiin keskittyvänä yrityksenä Fazer mahdollistaa jokaiselle päivän parhaista hetkistä nauttimisen. Missiomme, Ruokaa, jolla on merkitys, rakentuu vankalle 130-vuotiaalle perinnöllemme, kuluttajalähtöisyydelle ja innovaatioille kehittäessämme tulevaisuuden vastuullisia ruokaratkaisuja. Omistautuneiden ammattilaistemme voimin keskitymme kuluttajatuotteisiin ja suoraan kuluttajaliiketoimintaamme Pohjoismaissa ja Baltiassa. Lisäksi myymme tuotteita noin 40 eri maahan. Fazer noudattaa liiketoiminnassaan eettisiä ohjeita, jotka pohjautuvat yrityksen arvoihin ja YK:n Global Compactin periaatteisiin. Fazer-konsernin liikevaihto vuonna 2021 oli 1,1 miljardia euroa ja sillä oli noin 8 000 työntekijää.

Northern Magic. Made Real.  

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit