Mattias Wivesson nimitetty Fazer-konsernin hankintajohtajaksi

Report this content

Fazer-konsernin hankintajohtaja Petteri Nisonen on päättänyt jättää Fazerin. Mattias Wivesson, KTM (s. 1975), on nimitetty yhtiön uudeksi hankintajohtajaksi ja Fazerin laajennetun johtoryhmän jäseneksi. Hän aloittaa tehtävässään 1. syyskuuta 2024.

Mattias Wivesson on kokenut hankintajohtaja ja siirtyy Fazerille Orklalta, jossa hän on työskennellyt vuodesta 2005. Vuodesta 2022 lähtien hän on toiminut Senior Vice President-roolissa Orkla-konsernin hankinnassa, jota ennen hänen roolinsa oli hankintajohtaja. Lisäksi hän on uransa aikana toiminut useissa muissa merkittävissä hankintatehtävissä Orklalla.

"Viime vuosina, jotka ovat olleet hyvin epävakaita ja joita on leimannut saatavuusongelmat, korkea inflaatio ja heikko näkyvyys, hankintajohtajan rooli on muuttunut entistäkin keskeisemmäksi. Mattias on kokenut hankintajohtaja, ja olen erittäin iloinen voidessani toivottaa hänet lämpimästi tervetulleeksi Fazerille,” sanoo Christoph Vitzthum, konsernijohtaja. ”Samalla haluan kiittää Petteriä hänen merkittävästä panoksestaan Fazerin resilienssin ja menestyksen ylläpitämisessä näinä haastavina aikoina, jolloin hän on johtanut hankintatoimintaamme," jatkaa Christoph Vitzthum.

"Olen erittäin innostunut aloittamaan työt yrityksessä, jolla on loistava perinne ikonisten tuotemerkkien luomisessa. Odotan innolla työskentelyä Fazerin sitoutuneen tiimin kanssa, jotta voimme yhdessä vahvistaa hankintatoimintaamme ja taata, että toimitamme jatkossakin laadukkaita tuotteita," toteaa Mattias Wivesson.
 

LISÄTIETOJA:


Joséphine Mickwitz, Viestintä- ja vastuullisuusjohtaja, Fazer-konserni, josephine.mickwitz@fazer.com, puh. +358 400 784 889

Fazerin mediapuhelin on avoinna ma–pe klo 8–16, puh. +358 40 668 2998, media@fazer.com

Fazer-konserni

Ruokaelämyksiin keskittyvänä yrityksenä Fazer mahdollistaa jokaiselle päivän parhaista hetkistä nauttimisen. Missiomme, Ruokaa, jolla on merkitys, rakentuu vankalle, yli 130-vuotiaalle perinnöllemme, kuluttajalähtöisyydelle ja innovaatioille kehittäessämme tulevaisuuden vastuullisia ruokaratkaisuja. Noin 5 000 omistautuneen ammattilaisemme voimin keskitymme kuluttajatuotteisiin ja suoraan kuluttajaliiketoimintaamme Pohjois-Euroopassa, minkä lisäksi tuotteitamme viedään yli 40 maahan. Fazer noudattaa liiketoiminnassaan eettisiä ohjeita, jotka pohjautuvat konsernin arvoihin ja YK:n Global Compact -aloitteen periaatteisiin. Fazer-konsernin liikevaihto vuonna 2023 oli 1,2 miljardia euroa.   

Northern Magic. Made Real.

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit