Moomin suklaarae on ensimmäinen elintarvike puupohjaisessa Paptic® Gavia -pakkauksessa
Fazer rakentaa kestävää tulevaisuutta muun muassa uusien pakkausratkaisujen avulla. Moomin suklaarae on ensimmäinen elintarvike, joka pakataan uuteen, uusiutuvista lähteistä valmistettuun Paptic® Gavia -materiaaliin. Moomin suklaarae on saatavilla 26. lokakuuta alkaen K-ruokakaupoissa sekä Fazerin omissa kanavissa.
Perinteisesti suklaarakeet on pakattu muovipussiin tai kartonkikoteloon, mutta vastuullisuusstrategiansa mukaisesti Fazer etsii koko ajan uusia keinoja ympäristöystävällisemmän tulevaisuuden rakentamiseksi. Fazerin Moomin suklaarae on ensimmäinen elintarvike, joka pakataan Paptic® Gavia -pakkaukseen. Paptic® Gavia on puupohjainen materiaali, jonka raaka-aineista aina vähintään 80 % tulee uusiutuvista materiaaleista, esimerkiksi sertifioiduista pohjoismaisista metsistä. Materiaalista valmistetun pakkauksen voi myös kierrättää uudelleen.
Kohti entistä vastuullisempia pakkauksia
Oikeat pakkausratkaisut varmistavat elintarviketurvallisuuden ja minimoivat ruokahävikin. ”Pakkaus suojelee tuotetta ja vähentää siten turhaa hävikkiä. Ruokahävikin vähentäminen puolestaan on yksi keskeisimmistä keinoista minimoida elintarviketuotannon negatiivisia ympäristövaikutuksia”, sanoo Fazerin yritysvastuujohtaja Sari Sarin. ”Ympäristön kannalta on oleellista, että pakkaus lajitellaan oikein. Lajittelua helpottamaan olemme tänä vuonna ottaneet pakkauksissamme käyttöön selkeät kierrätysmerkinnät.”Pakkausten optimoimisen lisäksi Fazer suosii kierrätettäviä, uudelleen käytettäviä ja uusiutuvia pakkausmateriaaleja. Fazer Experience -vierailukeskuksessa on jo muutaman vuoden ajan ollut Paptic® Gavia -materiaalista tehtyjä kasseja, ja nyt se otettiin käyttöön Fazer Moomin -suklaaraepusseissa. Fazerilla ja Moomin-brändillä on takanaan vuosikymmenien yhteistyö. ”Jaamme myös samat vastuullisuusarvot, ja Moomin suklaarae soveltuu hyvin Paptic® Gavia -materiaaliin pakattavaksi, joten se oli luonnollinen valinta”, Sarin kertoo. Fazerilla on yksinoikeus materiaalin käyttöön makeispakkauksissa Pohjoismaissa ja Baltiassa vuoden 2021 loppuun saakka.
Fazer ja K-ryhmä – yhdessä ympäristön puolesta
Moomin suklaarae on saatavilla 26. lokakuuta alkaen K-ruokakaupoissa sekä Fazerin omissa myymälöissä. Pussi sisältää valkoisia ja punaisia suklaapastilleja, ja se sopii mainiosti vaikka joulunajan pikkutuliaiseksi.
”Tiedostava kuluttaminen on kasvava trendi. Muovin vähentäminen ja kierrättäminen puhuttavat asiakkaitamme ja näihin meiltä toivotaan arjen apuja. Ostamalla kiertotaloutta hyödyntäviä tuotteita asiakkaamme voivat konkreettisella tavalla toteuttaa vastuullisuutta omassa arjessaan”, sanoo K-ryhmän päivittäistavarakaupan vastuullisuusjohtaja Timo Jäske.
Lisätietoja
Liisa Eerola, viestintäjohtaja, puh. +358 44 710 8860, liisa.eerola@fazer.com
Fazerin mediapuhelin palvelee ma-pe klo 8-16 puh. +358 40 668 2998, media@fazer.com
Paptic Oy on vuonna 2015 perustettu yritys, jonka missiona on vastata globaaliin muovijäteongelmaan kehittämällä puupohjaisia vaihtoehtoja muovikalvolle. Paptic® Gavia on kuumasaumautuva materiaali, joka on kehitetty yhteistyössä vaate-, lelu-, pehmopaperi- ja makeisvalmistajien kanssa. Lisätietoa: https://paptic.com/
Fazer-konserni
Ruokaelämyksiin keskittyvänä yrityksenä Fazer mahdollistaa jokaiselle päivän parhaista hetkistä nauttimisen. Kun Karl Fazer avasi ensimmäisen konditoriansa Helsingin Kluuvikadulle vuonna 1891, hänen missionsa oli tehdä ruokaa, jolla on merkitys: tuottaa ilon hetkiä ihmisille ympärillään. Matkalla Kohti täydellisiä päiviä Fazer luo uusia makuja, perinteitä ja ruokaelämyksiä. Luottamalla vankkaan perintöönsä, kuluttajalähtöisyyteen ja innovaatioihin, Fazer kehittää tulevaisuuden vastuullisia ruokaratkaisuja. Haluamme ihmisten kokevan pohjoisen taian. Keskitymme kuluttajatuotteisiin. Fazerilla on toimintaa kahdeksassa maassa ja vientiä noin 40 maahan. Fazer-konsernin liikevaihto vuonna 2019 oli 1,1 miljardia euroa ja yrityksessä työskentelee lähes 9 000 henkeä. Fazer noudattaa liiketoiminnassaan eettisiä periaatteita, jotka pohjautuvat yrityksen arvoihin ja YK Global Compactin periaatteisiin.
Northern Magic. Made Real.