Reissumies vaeltaa Suomen päästä päähän Markus Kallionpään matkassa

Report this content

Turkulainen Markus Kallionpää lukeutuu pian niiden harvojen joukkoon, jotka ovat taivaltaneet kävellen Suomen päästä päähän, Hangosta Nuorgamiin. Fazerin Reissumies on yhteistyössä Kallionpään haasteessa, jossa tarkoituksena on kannustaa ihmisiä tavoittelemaan omia unelmiaan ja peräänkuuluttaa ympäristöystävällisempiä elämäntapoja.

FB Reissumies Suomenhalki 130502Turkulainen taksikuski Markus Kallionpää aloittaa kunnianhimoisen kävelyretkensä sunnuntaina 5.5. Hangosta. Miehen on määrä saapua Nuorgamiin, Suomen pohjoisimpaan kolkkaan kolme ja puoli kuukautta myöhemmin. Askelia kertyy lähes 1 700 kilometrin edestä ja matkapäiviä arviolta 110.

Kallionpää tekee matkansa yksin, yöpyen teltassa luonnon keskellä. Matkan tavoitteet ovat hänelle sekä henkilökohtaisia että laajemmin yhteiskunnallisia.

”Haluan löytää itseni, mitata päättäväisyyttäni ja seistä aatteideni takana. Lisäksi haluan todistaa, että myös aivan tavallinen ihminen voi suoriutua tällaisesta vaelluksesta kunnialla ”, kertoo kolmekymppinen Markus Kallionpää, joka pyrkii syksyllä luonto- ja eräopaskoulutukseen.

Markus Kallionpää lähestyi Fazeria yhteistyön merkeissä, koska koki samastuvansa Reissumiehen tarinaan. Suomalaisten rakastama leipäbrändi Reissumies on mukana Markuksen matkassa tarjoamalla hänelle ravitsevat eväät matkan aikana, varusteita sekä kannustamalla Markusta matkallaan.

35-vuotias Reissumies on elämänsä kunnossa

”Olimme erittäin vaikuttuneita Markuksen aidosta halusta kantaa Reissumies-brändiä tunnuksenaan itselleen tärkeän haasteen aikana. Oman tien löytämisen teema ja vapaudenkaipuu puhuttelevat monia suomalaisia. Reissumies on seikkailijaluonne ja oman tiensä kulkija, jolla on silti jalat vahvasti maassa. Toivotamme Markukselle antoisaa matkaa, toteaa Brand Manager Iisa Kunnala.

”Reissumies on kulkenut omia teitään jo 35 vuotta. Suomalaiset ostavat vuosittain 25 miljoonaa pakkausta Reissumies-leipää ja tahti vain kiihtyy. Brändi on yksi Suomen rakastetuimmista ja menestyneimmistä. Suositut Reissumies Eväsleivät ovat esimerkki klassikkobrändin uudistumiskyvystä. Reissumies on elämänsä kunnossa”, kertoo Kunnala.

Markuksen matkaa voi seurata Oman tiensä kulkija – facebook sivustolla www.facebook.com/omantiensakulkija

Reissuaikatauluun voi tutustua mediatiedotteen liitteenä.

Lisätietoja
Markus Kallionpää puh. 040 485 4495
Senior brand manager Iisa Kunnala, Fazer Brands Suomi, puh. 040 744 6905
Viestintäpäällikkö Satu Ikäheimo Fazer Brands Suomi, puh. 050 380 4996
Sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@fazer.com

facebook.com/reissumies

Inspiraatiota ja reseptejä leivästä: www.fazer.fi/leipa

Fazer-konserni

Fazerin missio on luoda makuelämyksiä. Yritys tarjoaa terveellistä ruokaa ja herkullisia leipomo- ja makeistuotteita. Fazerilla on toimintaa kahdeksassa maassa ja vientiä yli 40 maahan. Yrityksen menestyksen pohjana siitä lähtien, kun se vuonna 1891 aloitti toimintansa, on ollut paras tuotteiden ja palvelun laatu, rakastetut brändit ja osaavat ihmiset.

Fazer-konserni toimii kahdella liiketoiminta-alueella. Fazer Food Services tarjoaa maukasta ruokaa ja asiakaskohtaisia palveluratkaisuja sopimusruokailussa. Fazer Brands on tunnettu leipomo- ja suklaatuotteista, kekseistä, sokerimakeisista ja purukumeista. Kuluttajia palvelee myös Fazer Cafés & Shops. Fazer-konsernin liikevaihto vuonna 2011 oli lähes 1,6 miljardia euroa ja yrityksessä työskentelee yli 15 000 henkilöä.