21. valtakunnallisena Yrittäjän päivänä Finance Link iloitsee yrittäjyyden arvostuksen kasvusta

Report this content

Myönteinen elämänasenne ja toiveikas suhtautuminen tulevaisuuteen toimivat yrittäjien menestystarinoiden perustana.

Vuodesta 1997 syyskuun 5. päivänä vietetyn valtakunnallisen Yrittäjän päivän tavoitteena on alusta asti ollut nostaa esille yrittäjyyden merkitystä koko Suomen taloudelliselle hyvinvoinnille. Tänään 21. kerran vietettävän juhlapäivän kynnyksellä useat tuoreet tutkimukset osoittavat yrittäjyyden arvostuksen olevan nousussa niin yrittäjien itsensä kuin suuren yleisönkin keskuudessa, mikä näkyy mm. nuorten kasvaneena kiinnostuksena yrittäjän ammattia kohtaan. Tuoreiden tutkimustulosten mukaan yrittäjät ovat myös tyytyväisempiä omaan elämäänsä kuin muu väestö keskimäärin ja suhtautuvat tulevaisuuteen yleensä keskivertoa myönteisemmin ja toiveikkaammin. ”Tutkimustulosten valossa voidaan myös sanoa, että elämäntyytyväisyys, yrittäjätyö ja menestys ovat vahvasti sidoksissa toisiinsa”, kertoo Aalto-yliopiston professori Arto Lindblom. ”Yrittäjien myönteinen asenne omaa elämäänsä kohtaan ja yrittäjien luottamus tulevaisuuteen ovat eräänlainen perusta, jonka varaan yrittäjätyö ja yrittäjien menestys rakentuvat”, Lindblom jatkaa.

Nykyinen kehityssuunta ilahduttaa myös Finance Linkin toimitusjohtaja Robert Malmströmiä. ”Olemme työskennelleet suomalaisyritysten ja -yrittäjien hyväksi jo lähes 20 vuoden ajan ja kohdanneet matkan varrella monia uskomattomia menestystarinoita. On hienoa, että nämä todelliset suomalaiset sankarit saavat vihdoinkin työlleen ansaitsemaansa arvostusta”, hän toteaa. Tuhansien suomalaisyritysten kasvu- ja menestystarinat toimivat inspiraationa myös äskettäin julkaistulle Finance Linkin kirkastetulle missiolle, joka on Rahoitusta suomalaisille menestystarinoille. ”Mielestämme jokainen yritys on ainutlaatuinen menestystarina, joka omalla panoksellaan kartuttaa koko maan talouskasvua ja myönteistä työllisyyskehitystä”, Malmström painottaa. ”Haluankin koko Finance Linkin tiimin puolesta toivottaa kaikille maamme yrittäjille oikein hyvää Yrittäjän päivää! Lupaamme jatkaa omaa työtämme yrittäjien arjen helpottamiseksi”, hän päättää.

Finance Link Oy on laskurahoitukseen erikoistunut rahoitusyhtiö, joka on palvellut suomalaisyrityksiä jo lähes 20 vuoden ajan. Finance Link tarjoaa yrityksille käyttöpääomarahoitusta laskujen myynnin kautta kantaen luottotappioriskin ostetuista saatavista. Kokonaisuuteen sisältyy myös laskujenkäsittely- ja myyntireskontranhoitopalvelu. Vuonna 2017 Finance Link käsitteli lähes 70 000 laskua, joiden kokonaisarvo oli noin 350 miljoonaa euroa. Lisätietoja osoitteessa: www.financelink.fi.

Lisätietoja: 
Jenni Salomaa                                                          

Markkinointijohtaja 
Finance Link Oy 
Sähköposti: jenni.salomaa@financelink.fi
Puhelin: 050 325 666

Avainsanat:

Liitteet & linkit

Pikafaktat

Tänään 5.9.2018 vietetään 21. valtakunnallista Yrittäjän päivää.
Tweettaa
Yrittäjän päivänä Finance Link haluaa muistuttaa, että jokainen yritys on oma ainutlaatuinen menestystarinansa ja siten osa maamme hyvinvoinnin perustaa. Tämä periaate kiteytyy Finance Linkin kirkastetussa missiossa, joka on Rahoitusta suomalaisille menestystarinoille.
Tweettaa

Lainaukset

Olemme työskennelleet suomalaisyritysten ja -yrittäjien hyväksi jo lähes 20 vuoden ajan ja kohdanneet matkan varrella monia uskomattomia menestystarinoita. On hienoa, että nämä todelliset suomalaiset sankarit saavat vihdoinkin työlleen ansaitsemaansa arvostusta.
Robert Malmström, toimitusjohtaja, Finance Link Oy
Mielestämme jokainen yritys on ainutlaatuinen menestystarina, joka omalla panoksellaan kartuttaa koko maan talouskasvua ja myönteistä työllisyyskehitystä.
Robert Malmström, toimitusjohtaja, Finance Link Oy