Finance Link tukee nuorten ehkäisevää päihdetyötä Freestyle-päihdekasvatuskampanjan avulla

Report this content

Kampanjan avulla rahoitettavat päihdetyön ammattilaisten vetämät maksuttomat kouluvierailut tavoittavat vuosittain jopa 10 000 oppilasta.

Laskurahoituksen edelläkävijänä tunnettu rahoitusyhtiö Finance Link tukee nuorten ehkäisevää päihdetyötä Freestyle-päihdekasvatuskampanjan avulla. Avointa keskustelua, terveellisiä elintapoja sekä humaaneja asenteita edistävä Freestyle-päihdekasvatuskampanja on yksityinen sitoutumaton yritys, joka mahdollistaa kouluille maksutonta päihdekasvatusta omavaraisen rahoituksen turvin. Vuonna 2016 sen järjestämät ehkäisevän päihdetyön ammattilaisten vetämät kouluvierailut tavoittivat n. 10 000 5.-9.-luokkalaista kautta maan. Alkavan lukuvuoden aikana järjestettävien kouluvierailujen aikataulu löytyy Freestyle-kampanjasivustolta.

Finance Linkille lasten ja nuorten hyvinvoinnin puolesta työskentelevien tahojen tukeminen on jo monivuotinen perinne, sillä yritys on aiemmin lahjoittanut varoja mm. Mannerheimin Lastensuojeluliiton, Suomen Punaisen Ristin ja Ylen yhteistyössä toteuttamalle Hyvä Joulumieli -keräykselle, HOPE – Yhdessä ja yhteisesti ry:lle, Pelastakaa Lapset ry:lle sekä Uusi Lastensairaala 2017 -hankkeelle.

Freestyle-päihdekasvatuskampanja on yksityinen ja sitoutumaton yhteiskunnallista työtä tekevä yritys, joka tarjoaa kouluille päihdekasvatusta. FS-Kustannus Oy julkaisee ja myy kampanjan omaa Freestyle-lehteä, jonka tuotoilla rahoitetaan päihdealan ammattilaisten vetämät kouluvierailut 5.-9.-luokkalaisille. Ensimmäisen toimintavuotensa aikana 2016-2017 kampanja tavoitti noin 10 000 nuorta. Lisätietoja osoitteessa: http://www.freestylelehti.fi.

Finance Link Oy on myyntisaamisten rahoitukseen erikoistunut rahoitusyhtiö, joka on palvellut suomalaisyrityksiä jo lähes 20 vuoden ajan. Finance Link tarjoaa yrityksille käyttöpääomarahoitusta laskujen myynnin kautta kantaen luottotappioriskin ostetuista saatavista. Palvelukokonaisuuteen sisältyy myös laskujenkäsittely- ja myyntireskontranhoitopalvelu. Vuonna 2017 Finance Link käsitteli lähes 70 000 laskua, joiden kokonaisarvo oli noin 350 miljoonaa euroa. Lisätietoja osoitteessa: www.financelink.fi.

Lisätietoja: 
Jenni Salomaa                                                          
Markkinointijohtaja 
Finance Link Oy 
Sähköposti: jenni.salomaa@financelink.fi
Puhelin: 050 325 6668



Avainsanat:

Multimedia

Multimedia

Pikafaktat

Laskurahoituksen edelläkävijänä ja suomalaisyritysten kasvun kumppanina jo lähes 20 vuoden ajan toiminut Finance Link tukee nuorten ehkäisevää päihdetyötä Freestyle-päihdekasvatuskampanjan avulla.
Tweettaa
Vuonna 2016 Freestyle-kampanjan järjestämät ehkäisevän päihdetyön ammattilaisten vetämät kouluvierailut tavoittivat n. 10 000 5.-9.-luokkalaista kautta maan.
Tweettaa
Finance Linkille lasten ja nuorten hyvinvoinnin puolesta työskentelevien tahojen tukeminen on monivuotinen perinne. Yritys on viime vuosien aikana lahjoittanut varoja mm. Hyvä Joulumieli -keräykselle, HOPE – Yhdessä ja yhteisesti ry:lle, Pelastakaa Lapset ry:lle sekä Uusi Lastensairaala 2017 -hankkeelle.
Tweettaa