Fiskars antaa ennakkotietoja vuodelta 2020

Report this content

Fiskars Oyj Abp       
Sisäpiiritieto
15.1.2021 klo 19.15 EET

Fiskars antaa ennakkotietoja vuodelta 2020

Vuosi 2020 oli erittäin epävakaa COVID-19 pandemian vuoksi. Fiskars Oyj Abp antaa tästä syystä ennakkotietoja vuoden 2020 luvuista. Vuosi toteutui yhtiön odotusten mukaisesti. Liikevaihdon odotetaan olevan noin 1 116 miljoonaa euroa (2019: 1 090,4), vertailukelpoisen EBITAn odotetaan olevan noin 137 miljoonaa (90,6) ja liiketuloksen (EBIT) odotetaan olevan noin 98 miljoonaa euroa (60,1). Luvut perustuvat alustaviin, tilintarkastamattomiin tietoihin.

“Neljäs vuosineljännes on sesonkiluonteisesti yhtiölle tärkein koko vuoden kannattavuuden osalta. Suorituksemme oli onnistunut, huolimatta siitä, että monella avainmarkkinallamme myymälöitä suljettiin ja liikkumista rajoitettiin pandemian vuoksi”, sanoi toimitusjohtaja Nathalie Ahlström, Fiskars Oyj Abp.

Yhtiö palautti vuoden 2020 ohjeistuksen 13.10.2020 ja odotti vertailukelpoisen EBITAn kasvavan vuodesta 2019. Vuonna 2019 vertailukelpoinen EBITA oli 90,6 miljoonaa euroa.

Fiskars julkistaa vuoden 2020 tilinpäätöstiedotteensa 5.2.2021.

 

FISKARS OYJ ABP
Konserniviestintä

Media- ja sijoittajayhteydet:
Konserniviestintä, puh. 020 439 5031, communications@fiskars.com
 
Making the everyday extraordinary  
Fiskars Groupin visiona on vaikuttaa positiivisella ja kestävällä tavalla ihmisten elämään. Brändimme Fiskars, Gerber, Iittala, Royal Copenhagen, Waterford ja Wedgwood ovat mukana ihmisten elämässä – niin kotona, puutarhassa kuin ulkona luonnossa. Pyrimme tekemään arjesta ainutkertaista tänään ja tulevaisuudessa. Toimimme 30 maassa, ja tuotteitamme on saatavilla yli 100 maassa. Fiskarsin osake on listattu Nasdaq Helsingissä (FSKRS). Lisätietoja löydät osoitteesta www.fiskarsgroup.com. Voit seurata meitä Twitterissä @fiskarsgroup.

Tilaa

Liitteet & linkit