Fortumin Loviisan ydinvoimalaitoksen 2-yksikkö takaisin tuotantoon

Report this content

LEHDISTÖTIEDOTE 30.8.2012

Fortumin Loviisan ydinvoimalaitoksen 2-yksikkö on tänään 30.8.2012 klo 04.09 palautettu tuotantoon eilisen turbiinipikasulun jälkeen. Loviisan 1-yksikön vuosihuoltoon liittyvä sähkötyö johti molempien turbiinien pikasulkuun kakkosyksiköllä noin puoli neljän aikaan iltapäivällä. Tämän jälkeen reaktori pysäytettiin. Tapahtumaan johtaneiden seikkojen selvittely on käynnissä.

Tapahtuma ei aiheuttanut vaaraa henkilökunnalle, ympäristölle tai voimalaitokselle.

Fortum Oyj
Konserniviestintä

 

Lisätietoja:
Peter Tuominen, 050 452 4760


Fortum

Fortumin toiminnan tarkoitus on tuottaa energiaa, joka edesauttaa nykyisten ja tulevien sukupolvien elämää. Tarjoamme kestäviä ratkaisuja, jotka auttavat vähentämään päästöjä, tehostamaan resurssien käyttöä ja varmistamaan energian saatavuuden – samalla tuotamme merkittävää lisäarvoa osakkeenomistajillemme. Liiketoimintaamme on sähkön ja lämmön tuotanto, myynti ja jakelu sekä energia-alan asiantuntijapalvelut.

Fortumin toiminta on keskittynyt Pohjoismaihin, Venäjälle, Puolaan ja Baltiaan. Tulevaisuudessa kasvumahdollisuuksia tarjoavat myös yhdentyvät Euroopan ja nopeasti kasvavat Aasian energiamarkkinat. Vuonna 2011 Fortumin liikevaihto oli 6,2 miljardia euroa ja vertailukelpoinen liikevoitto 1,8 miljardia euroa. Konsernissa työskentelee noin 10 800 henkilöä. Fortum Oyj:n osake noteerataan NASDAQ OMX Helsingissä.

Lisätietoja: www.fortum.com/fi

Tilaa