Fortumin tilinpäätös ja toimintakertomus 2020 julkaistu

Report this content

FORTUM OYJ PÖRSSITIEDOTE 16.3.2021 KLO 15.20

Tiedoteluokka: Tilinpäätös ja toimintakertomus

Fortumin taloudelliset tiedot 2020 sisältäen toimintakertomuksen, tilinpäätöksen ja tilintarkastuskertomuksen on julkaistu. Fortum julkaisee tilinpäätöksensä ensimmäistä kertaa European Single Electronic Format (ESEF) raportointivaatimusten mukaisesti XHTML-tiedostona. Konsernitilinpäätöksen päälaskelmat on merkitty XBRL-merkeillä. Tilintarkastusyhteisö Deloitte Oy on toimittanut Fortumille riippumattoman rajoitetun varmuuden antavan varmennusraportin koskien Fortumin laatimaa ESEF-tilinpäätöstä. Varmennustoimeksianto on suoritettu kansainvälisen varmennustoimeksiantostandardin ISAE 3000 (uudistettu) mukaisesti.

Lisäksi Fortumin selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä, palkitsemisraportti sekä toimitusjohtajan liiketoimintakatsaus vuodelta 2020 on julkaistu tänään.

Materiaali on tämän tiedotteen liitteenä ja saatavilla yhtiön verkkosivuilla www.fortum.fi/vuosikertomus2020.

Vuosiraportoinnin kokonaisuuteen kuuluvat kaksi muuta raporttia julkaistaan myöhemmin: verojalanjälkiraportti viimeistään viikolla 13 ja kestävän kehityksen raportti viimeistään viikolla 17.

Fortum Oyj

Ingela Ulfves, sijoittajasuhde- ja talousviestintäjohtaja

Lisätiedot:

Ingela Ulfves, sijoittajasuhde- ja talousviestintäjohtaja, puh. 040 515 1531
Måns Holmberg, IR päällikkö, puh. 044 518 1518
Rauno Tiihonen, IR päällikkö, puh. 010 453 6150

Jakelu:

Nasdaq Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.fortum.fi

Fortum

Fortum on eurooppalainen energiayhtiö, jolla on toimintaa yli 40 maassa. Toimitamme asiakkaillemme sähköä, kaasua, lämpöä, jäähdytystä sekä älykkäitä ratkaisuja resurssitehokkuuden parantamiseen. Haluamme edistää asiakkaidemme ja yhteiskunnan kanssa muutosta kohti puhtaampaa maailmaa. Yhdessä tytäryhtiömme Uniperin kanssa olemme Euroopan kolmanneksi suurin CO2-päästöttömän sähkön tuottaja. Noin 19 000 ammattilaistamme sekä yhteinen, noin 69 miljardin euron taseemme takaavat, että meillä on kokoa, asiantuntemusta ja voimavaroja kasvaa ja viedä energiamurrosta eteenpäin. Fortumin osake noteerataan Nasdaq Helsingissä ja Uniperin osake Frankfurtin pörssissä. www.fortum.fi