Gasum solmii pitkäaikaisen tuulisähkösopimuksen ABO Wind Oy:n kanssa

Report this content

Gasum Oy ja ABO Wind Oy ovat solmineet pitkäaikaisen tuulisähkösopimuksen tuulivoimapuiston tuotannosta. Kymmenvuotisen PPA-sopimuksen myötä Gasum alkaa myydä asiakkailleen Pohjois-Pohjanmaalla tuotettua uusiutuvaa tuulivoimaa vuodesta 2023 alkaen. Sopimuksen myötä Gasum lisää uusiutuvan ja kotimaisen energian saatavuutta ja samalla Suomeen rakentuu lisää tuulivoimaa. Kotimainen tuulivoima lisää Suomen omavaraisuutta sähköntuotannossa.

Energiayhtiö Gasum ostaa tuulivoimapuiston tuotantoa vuodesta 2023 alkaen. Kestilän Kokkonevan Tuulipuistoon Pohjois-Pohjanmaalle rakentuu 9 turbiinin tuulivoimapuisto, jonka yhteenlaskettu tuotantokapasiteetti on noin 40 megawattia. Gasumin hankkima energiamäärä on noin 100 GWh vuodessa. Tuulipuiston tuotantokapasiteetilla tuotetaan tuulisähköä esimerkiksi 50 000 kerrostalokaksiolle.

”Olemme iloisia, että pääsimme pitkäaikaiseen PPA-sopimukseen ABO Wind Oy:n kanssa. Tuulivoima on puhdas ja uusiutuva energiantuotantomuoto. Uusiutuvalla tuulienergialla on keskeinen osa kasvavan energiatarpeen kattamisessa ja ilmaston lämpenemisen hidastamisessa. Haluamme tarjota energiamarkkinoiden kattavimmat palvelut ja tehdä energiamarkkinoilla toimimisen helpoksi asiakkaillemme sekä tarjota asiakkaillemme uusiutuvaa kotimaista sähköä,” kertoo Kimmo Rahkamo, Gasumin kaasun ja sähkön myynnistä vastaava johtaja.

“On hienoa, että saimme solmittua PPA-sopimuksen vahvan kumppanin Gasumin kanssa. Pitkäaikaisen sopimuksen ansioista meillä on vakaa rahoitusperusta Kokkonevan projektin toteuttamiseen”, kertoo Aapo Koivuniemi, ABO Wind Oy:n toimitusjohtaja. ”Suomen tukijärjestelmä on muuttunut ja PPA:t tarjoavat meille mahdollisuuden suunnitella, rahoittaa ja rakentaa tuulipuistoja muuttuneissa olosuhteissa.”

Gasum tarjoaa asiakkailleen uusiutuvaa sähköä, joka on tuotettu vesi-, tuuli-, aurinkovoimalla tai bioenergialla. Yhtiö on merkittävä toimija tuulivoimasegmentissä ja pyrkii kasvattamaan uusiutuvan tuulisähkön hankintaa myös jatkossa. Gasum tarjoaa myös monipuolisia energiamarkkinoiden asiantuntijapalveluita kuten sähkömarkkinoiden salkunhallinta- ja markkinaraportointipalveluita, sähkön alkuperätakuita, päästöoikeuskaupan asiantuntijapalveluita ja 24/7 valvomopalveluita sähkön taseen riskienhallintaan. Yhtiö tarjoaa myös bio- ja maakaasua teollisuuteen, merenkulkuun ja liikenteelle. Gasum auttaa asiakkaita pienentämään heidän omaa hiilijalanjälkeään sekä heidän asiakkaidensa hiilijalanjälkeä.

ABO Wind on uusiutuvien energianlähteiden projektikehittäjä. ABO Wind AG:n toiminta kattaa kaikki hankekehityksen vaiheet: rakennuspaikan valinnan, teknisen ja kaupallisen suunnittelun, pankkirahoituksen sekä rakentamisen. Yrityksen tähän mennessä kehittämien tuuli- ja aurinkovoimahankkeiden yhteiskapasiteetti on reilut 3 000 MW.  ABO Wind kehittää parhaillaan uusia hankkeita kuudessatoista maassa. Suomeen ABO Wind laajeni vuonna 2013. ABO Wind Oy on liittänyt verkkoon jo 29 voimalaa, joiden kokonaiskapasiteetti on lähes 100 megawattia. Yritys on kehittänyt ja myynyt projektioikeuksia yhteensä yli 210 megawatin edestä. ABO Wind Services Oy tarjoaa palveluita tuulivoimaloiden operatiiviseen ja kaupalliseen hallintaan.

Lisätietoja:

Kimmo Rahkamo, johtaja, kaasun ja sähkön myynti, Gasum
puh. 040 749 3069, kimmo.rahkamo@gasum.com 

Jaakko Vehviläinen, Contract Manager, sähkön hankinta, Gasum
puh. 050 532 3339, jaakko.vehvilainen@gasum.com 

Aapo Koivuniemi, toimitusjohtaja, ABO Wind Oy
puh. 050 521 5573, aapo.koivuniemi@abo-wind.fi

Anna Ekimova, projektijohtaja, Power Sales, ABO Wind AG
puh. +49 611 267 65827, anna.ekimova@abo-wind.de

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Pikafaktat

Gasum tarjoaa asiakkailleen uusiutuvaa sähköä, joka on tuotettu vesi-, tuuli-, aurinkovoimalla tai bioenergialla. Yhtiö on merkittävä toimija tuulivoimasegmentissä ja pyrkii kasvattamaan uusiutuvan tuulisähkön hankintaa myös jatkossa.
Tweettaa

Lainaukset

Olemme iloisia, että pääsimme pitkäaikaiseen PPA-sopimukseen ABO Wind Oy:n kanssa. Tuulivoima on puhdas ja uusiutuva energiantuotantomuoto.
Kimmo Rahkamo, johtaja, Gas and Power Sales, Gasum
Hankkimamme tuulivoiman energiamäärä on noin 100 GWh vuodessa. Tuulipuiston tuotantokapasiteetilla tuotetaan tuulisähköä esimerkiksi 50 000 kerrostalokaksiolle.
Jaakko Vehviläinen, Contract manager, sähkön hankinta, Gasum