Gasum vie maakaasun hankintasopimuksen välimiesmenettelyyn

Report this content

Gasumilla on venäläisen Gazprom Exportin kanssa pitkäaikainen maakaasun hankintasopimus, ja yhtiöt ovat neuvotelleet sopimukseen liittyvistä yksityiskohdista viime syksystä lähtien. Gazprom Export on esittänyt huhtikuussa Gasumille vaateen, jossa hankintasopimuksessa sovitut maksut tulisi jatkossa maksaa eurojen sijaan ruplissa. Tämän lisäksi Gazprom Export on esittänyt Gasumille muitakin sopimukseen liittyviä vaateita. 

Gasum ei hyväksy Gazprom Exportin ehdotusta ruplamaksuihin siirtymisestä, eikä siten tule maksamaan hankintasopimuksen mukaisia maksuja ruplissa tai ehdotetulla maksujärjestelyllä. Lisäksi yhtiöillä on merkittävä erimielisyys liittyen muihin sopimuksen perusteella esitettyihin vaateisiin. 

Tämä kokonaisuus on sellainen, jota Gasum ei voi hyväksyä ja on päättänyt viedä hankintasopimukseen liittyvät erimielisyydet sopimuksen mukaiseen välimiesmenettelyyn. Asia tullaan käsittelemään välimiesmenettelyssä.

Gasumin arvion mukaan riski yhtiön hankintasopimuksen mukaisten maakaasutoimitusten loppumiselle on kasvanut, ja on mahdollista, että putkikaasun tulo Venäjältä Suomeen tulee loppumaan. Gasum on varautunut tilanteeseen yhdessä asiakkaidensa sekä kansallisesta huoltovarmuudesta vastaavien viranomaisten kanssa. Gasum pyrkii alkavalla kesäkaudella varmistamaan suomalaisten maakaasuasiakkaidensa kaasun saatavuuden Balticconnector-yhdysputken kautta muista hankintalähteistä. Siirtokapasiteettiin liittyvät rajoitteet voivat kuitenkin tehdä tästä haasteellista.

”Tässä tilanteessa Gasumilla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin viedä hankintasopimus välimiesmenettelyyn. Tulemme tekemään tässä haastavassa tilanteessa kaikkemme, jotta pystymme toimittamaan suomalaisille asiakkaillemme heidän tarvitsemaansa energiaa,” kertoo Gasumin toimitusjohtaja Mika Wiljanen.

Lisätietoja:

Mika Wiljanen, toimitusjohtaja, Gasum

Olga Väisänen, johtaja, viestintä ja vastuullisuus, Gasum
p. 040 554 0578, olga.vaisanen@gasum.com

GASUM LYHYESTI
Energiayhtiö Gasum on pohjoismainen kaasu- ja energiamarkkinoiden asiantuntija. Tarjoamme puhtaampaa energiaa ja energiamarkkinoiden asiantuntijapalveluita teollisuuden
ja lämmön ja sähkön yhteistuotannon tarpeisiin sekä puhtaampia polttoaineratkaisuja maantie- ja meriliikenteeseen. Autamme asiakkaitamme pienentämään heidän omaa
hiilijalanjälkeään sekä heidän asiakkaidensa hiilijalanjälkeä. Yhdessä kumppaniemme kanssa edistämme kehitystä kohti hiilineutraalia tulevaisuutta sekä maalla että merellä.
www.gasum.fi

Avainsanat:

Tilaa

Pikafaktat

Gasum vie maakaasun hankintasopimuksen välimiesmenettelyyn.
Tweettaa
Gasum ei hyväksy Gazprom Exportin ehdotusta ruplamaksuihin siirtymisestä, eikä siten tule maksamaan hankintasopimuksen mukaisia maksuja ruplissa tai ehdotetulla maksujärjestelyllä.
Tweettaa

Lainaukset

”Tässä tilanteessa Gasumilla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin viedä hankintasopimus välimiesmenettelyyn. Tulemme tekemään tässä haastavassa tilanteessa kaikkemme, jotta pystymme toimittamaan suomalaisille asiakkaillemme heidän tarvitsemaansa energiaa.
Mika Wiljanen, toimitusjohtaja, Gasum