Ruotsin pohjoisin nesteytetyn kaasun tankkausasema avataan Östersundissa

Report this content

Gasum avaa 12. marraskuuta kuudennen kaasutankkausasemansa Ruotsin Östersundiin. Uusin asema – tällä hetkellä Ruotsin pohjoisin – palvelee sekä raskasta liikennettä että henkilöautoja tarjoamalla ympäristöä säästäviä polttoaineita: biokaasua ja maakaasua. Uusi asema on tärkeä askel raskaan liikenteen mahdollisuuksissa käyttää kaasua eteläisestä Ruotsista maan pohjoisosiin asti. Lisäksi se vastaa muiden ajoneuvojen nesteytetyn kaasun kysyntään alueella.  Gasumin tavoitteena on laajentaa pohjoismaista kaasutankkausasemien verkostoa yhteensä 50 asemaan 2020-luvun alkupuolelle mennessä.

Norrlannin ensimmäinen pitkän matkan kuljetuksille tarkoitettu kaasutankkausasema on  avattu Östersundissa. Se tarjoaa nesteytettyä maakaasua (LNG) ja nesteytettyä biokaasua (LBG) raskaan liikenteen ajoneuvoille. Gasumin kaasutankkausasemaverkoston laajentaminen Ruotsissa tarkoittaa, pitkän matkan kuljetuksia voidaan tehdä kaasukäyttöisenä maan eteläosista kauas pohjoiseen asti. Raskaan liikenteen lisäksi tankkausasema palvelee myös henkilöautoja, jakeluautoja ja linja-autoja, jotka käyttävät paineistettua maakaasua (CNG).

Raskaalla kuljetusliikenteellä on tärkeä rooli pohjoismaisessa logistiikkajärjestelmässä. Kuljetusvolyymien kasvaessa lisääntyvät kuitenkin myös alan tuottamat päästöt. Raskas kuljetusliikenne tuottaa nykyään noin 30 prosenttia Euroopan tieliikenteen kasvihuonekaasupäästöistä. EU:n aiemmin tänä vuonna esittelemien uusien päästövaatimusten mukaan raskaiden ajoneuvojen kasvihuonekaasupäästöjä on vähennettävä 30 prosentilla vuoteen 2030 mennessä. Ruotsin kansallisena tavoitteena on vähentää maantiekuljetusten kasvihuonekaasupäästöjä 70 prosentilla vuoden 2010 tasosta vuoteen 2030 mennessä.

Kaasu on vähäpäästöinen polttoaineratkaisu raskaaseen ja kevyeen kuljetusliikenteeseen

Kansallisten ja kansainvälisten päästövähennystavoitteiden saavuttaminen vaatii päästöjen nopeaa vähentämistä. LNG tarjoaa kilpailukykyisen polttoaineratkaisun päästöjen nopeaan vähentämiseen, sillä sen kasvihuonepäästöt koko elinkaaren ajalta ovat yli 20 prosenttia pienemmät kuin fossiilisen dieselin. Lisäksi LNG:llä on tärkeä rooli siirtymässä kohti uusiutuvia polttoaineita. LNG:tä varten rakennettua infrastruktuuria voidaan käyttää myös LBG:n käsittelyyn, joten siirtyminen LBG:n käyttöön on helppoa ja kustannustehokasta. LBG:n käyttö voi vähentää kasvihuonekaasupäästöjä jopa 85 prosenttia fossiilisiin polttoaineisiin verrattuna. Myös kaasua käyttävien raskaan liikenteen kaasuajoneuvojen tarjonta lisääntyy.

”Logistiikka-alan ostajien ja kuljetusyhtiöiden keskuudessa on kasvava tarve ympäristöä säästäville ja kustannustehokkaille polttoaineratkaisuille. Nesteytetty kaasu täyttää nämä vaatimukset. Östersundin tankkausaseman avaamisen ja usean Etelä-Ruotsiin perustettavan aseman kehittämisen myötä raskaat ajoneuvot voivat pian ajaa Ruotsin halki vähäpäästöisellä polttoaineella. Lisäksi alueella on jo nyt huomattava määrä CNG-ajoneuvoja ja monissa eri ajoneuvoluokissa suuri kysyntä vähäpäästöiselle polttoaineratkaisulle. Tämä asema on hyvä esimerkki siitä, kuinka sama infrastruktuuri palvelee eri ajoneuvoluokkia alueellisissa kuljetuksissa”, sanoo Mikael Antonsson, Director Traffic Sweden, Gasum.

Tällä hetkellä Gasum investoi voimakkaasti kaasutankkausasemaverkostonsa laajentamiseen Pohjoismaissa. Yhtiön tavoitteena on perustaa 2020-luvun alkupuolelle mennessä 50 uutta raskaan liikenteen kaasutankkausasemaa Suomeen, Ruotsiin ja Norjaan. Östersundin uuden aseman lisäksi Ruotsissa on jo käytössä tankkausasemat Västeråsissa, Norrköpingissä, Örebrossa, Jönköpingissä ja Karlstadissa.

Tutustu Gasumin tankkausasemapaikkakarttaan >

Lisätietoja:

Mikael Antonsson, Director Traffic Sweden, Gasum
Tel. +4672 454 33 82
​Mikael.antonsson@gasum.com

Energiayhtiö Gasum on pohjoismainen kaasualan ja energiamarkkinoiden asiantuntija, joka kumppaniensa kanssa rakentaa siltaa kohti hiilineutraalia yhteiskuntaa maalla ja merellä. www.gasum.com.

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Pikafaktat

Kansallisten ja kansainvälisten päästövähennystavoitteiden saavuttaminen vaatii päästöjen nopeaa vähentämistä. LNG tarjoaa kilpailukykyisen polttoaineratkaisun päästöjen nopeaan vähentämiseen, sillä sen kasvihuonepäästöt koko elinkaaren ajalta ovat yli 20 prosenttia pienemmät kuin fossiilisen dieselin.
Tweettaa