Granlund Turku on aloittanut toimintansa

Report this content

Granlund on ottanut ensimmäiset askeleensa Turussa syksyn aikana. Granlund Turku Oy:n toimitusjohtajana aloitti lokakuun alussa Pekka Hjelm. Samaan aikaan valmistui myös uusien toimitilojen remontti Turun keskustassa (Yliopistokatu 31).

Pekka Hjelm on rakennuttamisen ja kustannusmäärälaskennan konkari. Hänen tavoitteenaan on kehittää Granlund Turku Oy:n toimintaa siten, että talotekniseen suunnitteluun keskittyvä suunnitteluyksikkö saadaan aktivoitua heti alkuvaiheessa.

- Lähtötilanne on positiivinen, koska Granlundilla on jo merkittävästi tilauskantaa muun muassa T3-sairaalan ja Medisiinan hankkeissa, Hjelm huomauttaa.

Jatkossa tavoitteena on saavuttaa johtava asema Turun alueella taloteknisessä suunnittelussa. Samalla toimintaa laajennetaan myös ohjelmistojen ja konsultoinnin alueille.

Mukana myös paluumuuttajia

Syyskuussa Granlund Turku Oy:ssä aloitti myös Mikko Gröndahl. Viime vuodet Saksassa viettänyt Mikko on paluumuuttaja, jonka erityisosaamisalue on rakennusautomaatio.

Hän toimii alkuvaiheessa kiinteässä yhteistyössä emoyhtiön asiantuntijoiden kanssa. Jatkossa tavoitteena on rakentaa Turkuun oma tiimi ja tarjota palveluja suunnitteluprojekteihin sekä ylläpidon johtamiseen.

Granlund toivoo rekrytoivansa Turun toimistoon viidestä kymmeneen talotekniikan suunnittelijaa vuoden 2016 loppuun mennessä. Yhtiön päätavoite on olla johtava talotekniseen suunnitteluun erikoistunut asiantuntijakonserni. Tätä samaa strategiaa noudatetaan myös Turussa.

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia

Pikafaktat

Granlund on ottanut ensimmäiset askeleensa Turussa syksyn aikana. Granlund Turku Oy:n toimitusjohtajana aloitti lokakuun alussa Pekka Hjelm. Jatkossa tavoitteena on saavuttaa johtava asema Turun alueella taloteknisessä suunnittelussa. Samalla toimintaa laajennetaan myös ohjelmistojen ja konsultoinnin alueille.
Tweettaa