Talotekniikan asiantuntija Granlund Kuopio jatkaa kasvuaan Itä-Suomessa

Report this content

Granlund Kuopio Oy:n vuosi 2018 oli todella vilkas projektirintamalla. Yhtiön asiantuntijoita työllistivät niin Oulun ja Kuopion yliopistollisen sairaalan isot hankkeet kuin useat kouluprojektit, kuten Kuopion Hiltulanlahden koulu ja Juvan koulukeskus. Viime vuoden projektilistaa täydensivät lukuisat vakioasiakkaiden kanssa tehdyt yhteiset projektit sekä kiinteistönpidon ryhmän saamat uudet kuntoarvio- ja selvitysprojektit.

”Tiiviistä työtahdista huolimatta pystyimme kuitenkin osallistumaan kehityshankkeisiin ja kouluttamaan henkilöstöämme aktiivisesti. Viime vuonna käynnistimme myös henkilöstön kanssa työhyvinvoinnin seurannan sekä erilaisia työkykyä ylläpitäviä ja kehittäviä toimenpiteitä”, kertoo Granlund Kuopion toimitusjohtaja Tommi Miettinen.

Yrityskauppa vahvisti asuntosuunnittelun osaamista

Yksi vuoden 2018 kohokohdista tapahtui loppuvuonna, kun Granlund Kuopio osti LVI-Planor Oy:n koko osakekannan. Yrityskaupan myötä yhtiö vahvisti resurssejaan ja asuntosuunnittelun osaamista. LVI-Planorin työntekijät siirtyivät Granlundille vanhoina työntekijöinä.

Viime vuoden huippuhetkiä oli myös Finvectorin GMP4 -puhdastilahankkeen valmistuminen. Lisäksi Granlund Kuopio menestyi hyvin Senaatin tietopalvelukonsultoinnin kilpailutuksessa, mikä oli yhtiölle merkittävä avaus. Myös KYS Uusi Sydän -allianssiprojektissa päästiin vauhtiin, ja suunnitteluryhmän yhteisistä ponnistuksista on saatu kuulla positiivisia viestejä.

 ”Olemme olleet muutenkin tekemässä uusia avauksia sairaalasuunnittelun puolella ja rekrytoineet uusia osaajia toiminnallisuuden suunnitteluun ja koordinointiin. Tarvetta riittää, sillä saimme myös esimerkiksi Savonlinnaan tulevan uuden pääterveysaseman LVI- ja KSL-suunnittelun tehtäväksemme”, Miettinen sanoo.

Resursseja kaivataan lisää vuonna 2019

Kiireinen arki näkyy yhtiön tuloksessa ja henkilöstön kasvamisena: Granlund Kuopio Oy:n liikevaihto on kasvanut kolmessa vuodessa 38,9 % ja henkilöstömäärä 16,7 %. Myös vuosi 2019 näyttää alkupuoliskon osalta todella lupaavalta, sillä projekteja on paljon käynnissä ja uusia on tulossa.

”Rekrytoinnissa on ollut haasteita, ja jos markkinatilanne alueella jatkuu kiireisenä, niin rekrytointi ei tule helpottumaankaan. Meillä on erityisesti pulaa kokeneista projektipäälliköistä ja projektien vetäjistä, sekä LVI- että sähkösuunnittelun puolella. Palveluidemme kehittämisessä jatkamme positiivista virettä, ja tulemme vuoden aikana lisäämään palvelujemme määrää vastataksemme asiakkaidemme tarpeisiin”

Granlund-konserni teki ennätystuloksen

Talotekniikkasuunnitteluun, konsultointiin ja kiinteistöohjelmistoihin keskittyvän Granlund-konsernin liikevaihto kasvoi noin 14,4 % edellisestä vuodesta 81,4 miljoonaan euroon. Suunnitteluliiketoiminta kasvoi yli 10 %, ja Granlund on talotekniikkasuunnittelussa edelleen markkinajohtaja.

Suurinta kasvu oli konsernin konsultointiliiketoiminnassa – energiakonsultointi siivitti liiketoiminnon liikevaihdon 20 % kasvuun.

Konsernin vakavaraisuus ja maksuvalmius säilyivät hyvinä. Konsernin henkilöstö kasvoi 87 hengellä. Vuoden lopussa asiantuntijoita työskenteli Granlundilla jo 895 henkeä.

Lisätietoja:

Tommi Miettinen

toimitusjohtaja, Granlund Kuopio

050 3250 258, etunimi.sukunimi@granlund.fi

Kuva- ja materiaalitiedustelut: vt. viestintäpäällikkö Hanna Nieminen, 040 1699 458, etunimi.sukunimi@granlund.fi 

Granlund on talotekniikkasuunnittelun, kiinteistö-, energia- ja ympäristöasioiden konsultoinnin sekä ohjelmistojen asiantuntijakonserni. Vuonna 1960 perustettu yhtiö on Suomessa talotekniikan johtava toimija, joka panostaa voimakkaasti innovaatioihin ja kehitykseen. Toiminnan keskiössä on hyvinvoinnin edistäminen rakennetussa ympäristössä. Granlundilla työskentelee noin 900 asiantuntijaa 20 kotimaan toimipisteessä sekä Malmössa, Shanghaissa, Dubaissa ja Sheffieldissä.

Multimedia

Multimedia