Talotekniikan asiantuntija kasvaa Tampereella – Granlund Tampereella jo 50 työntekijää

Talotekniikkasuunnittelun ja kiinteistönpidon asiantuntijayritys Granlund Tampere on kasvanut ja laajentanut palvelujaan tasaisesti tytäryhtiön perustamisesta lähtien vuonna 1986. ”Viimeisen kymmenen vuoden aikana liikevaihtomme on yli kaksinkertaistunut. Vuonna 2018 liikevaihtomme oli 5,3 miljoonaa. Uusia työntekijöitä tulee muutama vuodessa, ja tällä hetkellä Granlund Tampereella työskentelee 50 asiantuntijaa”, kertoo Granlund Tampereen toimitusjohtaja Risto Suojanen.

Nykyään Tampereen toimistolla tehdään monipuolisesti taloteknistä suunnittelua, konsultointia, talotekniikan rakennuttamista ja -valvontaa sekä tarjotaan erilaisia kiinteistönpidon palveluja. Yhtiön erikoisosaamista on kylmäsuunnittelu, ja Tampereella toimii myös oma sprinklerisuunnitteluryhmä.

Viimeisen kolmen vuoden aikana (2016–2018) yhtiön henkilöstömäärä on kasvanut 15 % ja liikevaihto 8 %.

TAYS työllistää monien muiden projektien ohella

Granlund Tampere tekee rullaavia palveluja useille vakioasiakkaille. Lisäksi asiantuntijoita työllistävät projektihankkeet, joista viime vuosina Tampereen yliopistollisen sairaalan (TAYS) uudistaminen on lohkaissut suuren osan aikaa. Vuonna 2018 valmistui muun muassa TAYS Sydänsairaala, jonka talotekniikkasuunnittelusta Granlund Tampere vastasi yhdessä AX-LVI Oy:n kanssa.

Vuonna 2019 käynnissä olevia hankkeita ovat muun muassa Technopolis Asemakeskuksen LVI-, sähkö- ja rakennusautomaatiosuunnittelu, TAYS aikuispsykiatrian uudisrakennuksen LVISA- ja sprinklerisuunnittelu ja elinkaarikonsultointi sekä Kalaneuvos Oy:lle tehtävä kylmä- ja LVISA-suunnittelu.

Granlund-konserni teki ennätystuloksen

Talotekniikkasuunnitteluun, konsultointiin ja kiinteistöohjelmistoihin keskittyvän Granlund-konsernin liikevaihto kasvoi noin 14,4 % edellisestä vuodesta 81,4 miljoonaan euroon. Suunnitteluliiketoiminta kasvoi yli 10 %, ja Granlund on talotekniikkasuunnittelussa edelleen markkinajohtaja.

Suurinta kasvu oli konsernin konsultointiliiketoiminnassa – energiakonsultointi siivitti liiketoiminnon liikevaihdon 20 % kasvuun.

Konsernin vakavaraisuus ja maksuvalmius säilyivät hyvinä. Konsernin henkilöstö kasvoi 87 hengellä. Vuoden lopussa asiantuntijoita työskenteli Granlundilla jo 895 henkeä.

Lisätietoja:

Toimitusjohtaja Risto Suojanen, Granlund Tampere Oy

050 315 2567, etunimi.sukunimi@granlund.fi

Kuva- ja materiaalitiedustelut: vt. viestintäpäällikkö Hanna Nieminen, 040 1699 458, etunimi.sukunimi@granlund.fi

Granlund on talotekniikkasuunnittelun, kiinteistö-, energia- ja ympäristöasioiden konsultoinnin sekä ohjelmistojen asiantuntijakonserni. Vuonna 1960 perustettu yhtiö on Suomessa talotekniikan johtava toimija, joka panostaa voimakkaasti innovaatioihin ja kehitykseen. Toiminnan keskiössä on hyvinvoinnin edistäminen rakennetussa ympäristössä. Granlundilla työskentelee noin 900 asiantuntijaa 20 kotimaan toimipisteessä sekä Malmössa, Shanghaissa, Dubaissa ja Sheffieldissä.

Yrityksestä

Granlund on talotekniikkasuunnittelun, kiinteistö-, energia- ja ympäristöasioiden konsultoinnin sekä ohjelmistojen asiantuntijakonserni. Yhtiö on Suomessa talotekniikan johtava toimija, joka panostaa voimakkaasti innovaatioihin ja kehitykseen. Granlundin tärkein tavoite on parantaa kiinteistöjen toimivuutta, älykkyyttä ja samalla ihmisten hyvinvointia rakennetussa ympäristössä. Granlundilla työskentelee yli 900 asiantuntijaa 20 kotimaan toimipisteessä sekä Malmössa, Shanghaissa, Sheffieldissa ja Dubaissa.

Tilaa

Multimedia

Multimedia