Headhunting on tullut myös rakennusalalle – hyviä työntekijöitä on silti vaikeaa löytää
It-alalla yleinen headhunting eli työntekijöiden suorahaku on yleistymässä myös rakennusalalla. Ala on perinteisesti rekrytoinut työvoimatoimiston ja lehti-ilmoitusten kautta. Jonkin verran työntekijät ovat itsekin olleet yhteydessä mahdollisiin uusiin työnantajiin.
Yhä useammin alalla turvaudutaan kuitenkin ulkopuoliseen rekrytointiyritykseen.
– Nyt mekin olemme aloittaneet kokeilun ulkopuolisen rekrytointifirman kanssa. Konsultti yllättyi itsekin, että onpas ala kuumentunut. Pitkänkin soittokierroksen jälkeen sopivia työntekijöitä löytyi vain muutamia, kommentoi Haahtela-rakennuttaminen Oy:n toimitusjohtaja Eero Kiljunen.
Suorahaku toimii myös toiseen suuntaan.
– Tiedän, että meidänkin työntekijöille jatkuvasti soitetaan ja kysellään heidän halujaan siirtyä toiseen työpaikkaan, lisää toimitusjohtaja Eero Kiljunen Haahtela-rakennuttaminen Oy:stä.
Mahdollisuus vaikuttaa omaan työhön motivoi työntekijää
Alalla on yleistä, että tekeminen on pilkottu. Suunnitelmia tekevät eri ihmiset kuin niitä toteuttavat. Rakentajat tulevat mukaan hankkeisiin yleensä vasta, kun suunnitelmat ovat jo valmiit ja tavoitteet asetettu. Heidän tehtävänsä on toteuttaa muiden ohjaamia ratkaisuja eivätkä pääse niihin itse vaikuttamaan.
– Me Haahtelassa olemme havainneet, että meidän malli, jossa olemme mukana koko hankkeen aikana lähtien hankesuunnittelusta, hankkeen käynnistämisestä ja suunnitteluvaiheesta aina rakentamisvaiheeseen, on yksittäiselle työntekijälle hyvin motivoivaa, toteaa Haahtela-rakennuttaminen Oy:n toimitusjohtaja Eero Kiljunen.
Haahtela on tehnyt rakennuttamista tällä muodolla jo melkein 30 vuotta. Toisin kuin alalla yleensä, Haahtelan mallissa tilaaja tekee suoraan erityisurakoitsijan kanssa sopimuksen eikä siinä ole välikäsiä.
– Mielestäni töitä ei kannata ketjuttaa, silloin vastuut häviävät. Nyt vastuut ovat selvät, kun on vain tilaaja ja sopimuskumppani eikä siinä välissä ole ketään.
Tällaiselle työntekijälle on kysyntää
Tällä hetkellä tietomallinnuksen osaaminen on yhä tärkeämpi asia. Aiemmin arkkitehti piirsi kynällä ja tekniikan yleistyttyä tietokoneen ruudulla kaksiuloitteisia piirustuksia kohteesta. Tietomallinnuksessa piirrokset ovat kolmiuloitteisia ja niihin voidaan liittää lisätietoa: esimerkiksi hanaan voi liittää tiedot siitä, minkä tyyppinen hana on kyseessä. Työntekijällä, joka osaa käyttää tietomallinnusta työssään, on kova kysyntä.
Työntekijällä pitää olla halu itsensä kehittämiseen. Koulutus pitää nähdä jatkuvana prosessina, eikä vain tutkintona.
– Alalla paljon on sitä, että on 30 vuotta tehty näin eikä muuta tapaa ole. Koko ajan saadaan uutta tietoa. Uusi tieto pitää saada levitettyä koko alalle, kommentoi Haahtela-rakennuttaminen Oy:n toimitusjohtaja Eero Kiljunen.
Työntekijän halu ja motivaatio ovat rekrytointitilanteessa kaikkein tärkeimpiä.
– Jos on halua ja motivaatiota, niin silloinhan oppii mitä vaan, tiivistää Eero Kiljunen Haahtelasta.
Lisätiedot:
Eero Kiljunen, toimitusjohtaja
Haahtela-rakennuttaminen Oy
040-5626107
eero.kiljunen@haahtela.fi