Carola Puusteli nimitetty Halton Groupin hallituksen jäseneksi

Report this content

Vaativien sisäilmaratkaisujen johtava suomalaisomisteinen toimittaja Halton Group on nimittänyt konsernin hallituksen jäseneksi Carola Puustelin 1.4.2020 alkaen.

Carola Puusteli on toiminut vuosien varrella useissa johtotehtävissä kansainvälisesti merkittävissä yrityksissä. Hänen nykyinen tehtävänsä on Vice President, Power Generation segment, Schneider Electric -konsernissa Ranskassa.

“Toivotamme Carola Puustelin lämpimästi tervetulleeksi Haltonin hallitukseen. Hänellä on vuosikymmenten kokemus ja johtamisnäkemys Haltonille tärkeiltä osa-alueilta kuten globaalin myynnin ja palveluliiketoiminnan kehittämisestä teknologia- ja palvelualoilla”, sanoo yhtiön hallituksen puheenjohtaja Mika Halttunen.

“Uskon, että tämä vahvistus hallituksemme riveihin tukee jatkossa hienosti Haltonin kykyä tuottaa arvoa asiakkailleen ja jatkaa globaalia kasvua,” hän summaa.

Carola Puusteli toteaa puolestaan seuraavaa:

“Olen todella iloinen ja motivoitunut Haltonin hallituksen jäsenyydestä – yhtiön ihmisten osaaminen ja heidän innostuksensa innovointiin, sekä positiivisuuteen ja luottamukseen perustuva johtaminen ovat tehneet minuun vaikutuksen. Haltonin toiminta-ajatus hyvinvoinnin luomisesta sisäympäristöissä, joka yhdistyy vahvaan asiakaskeskeisyyteen ja vastuullisuuteen, on täysin linjassa omien arvojeni kanssa.”

“Odotan kiinnostuneena yhteistyötämme ja tulen tekemään parhaani yhtiön kehittämisen eteen.” Halton Groupin hallituksen jäsenet 1.4.2020 alkaen: Mika Halttunen (puheenjohtaja), Tarja Takki-Halttunen (varapuheenjohtaja), Krista Halttunen, Ari Ahonen, Matti Ruotsala, Tomi Laamanen ja Carola Puusteli.

Lisätiedot:

Mika Halttunen, hallituksen puheenjohtaja, Halton Group
Puhellin 0400 711 299
Sähköposti: mika.halttunen(at)halton.com

Halton Group on Suomessa vuonna 1969 perustettu, johtava kansainvälinen sisäilmastoratkaisujen toimittaja vaativiin kaupallisiin ja julkisiin ympäristöihin, kuten työtiloihin, terveydenhuoltoon, laboratorioihin, ammattikeittiöihin, laivoille sekä energiantuotanto- ja teollisuusympäristöihin. Haltonin tavoitteena on luoda käyttäjilleen turvallisia, mukavia ja työskentelyä tehostavia sisäympäristöjä, jotka ovat elinkaareltaan kestävän kehityksen mukaisia ja energiatehokkaita. Halton-konsernin palveluksessa työskentelee noin 1 600 ihmistä 37 maassa. Yhtiön liikevaihto vuonna 2019 oli noin 237 miljoonaa euroa. www.halton.com

Avainsanat:

Tilaa

Lainaukset

Toivotamme Carola Puustelin lämpimästi tervetulleeksi Haltonin hallitukseen. Hänellä on vuosikymmenten kokemus ja johtamisnäkemys Haltonille tärkeiltä osa-alueilta kuten globaalin myynnin ja palveluliiketoiminnan kehittämisestä teknologia- ja palvelualoilla.
Mika Halttunen, hallituksen puheenjohtaja, Halton Group