Halton laajentaa tuotantoaan ja investoi Kausalassa

Report this content

Sisäilmastoratkaisuihin erikoistunut suomalainen perheyritys Halton Oy kasvaa ja investoi uuteen tuotantolaitokseen. Kausalassa sijaitsevan sisäilmatuotteiden tuotantolaitoksen yhteyteen rakennetaan uusi pelkästään ilmansuodattimien valmistukseen keskittyvä yksikkö.

Laajennusprojekti alkaa tämän vuoden puolella ja uusi tuotantolaitos otetaan käyttöön kesällä 2013. Tällä hetkellä Orimattilassa toimiva ilmansuodatinvalmistus tullaan siirtämään uuden laitoksen valmistuttua Kausalaan.

- Tuotannon keskittäminen Kausalaan tuo meille tuotannollisia synergiaetuja, tehostaa valmistusprosessejamme ja luo myös henkilökunnalle mahdollisuuksia monipuolisempiin tehtäviin, kertoo liiketoiminta-alue Haltonin Pohjoismaiden johtaja Tuomas Qvick.

Ilmansuodattimien tuotannon keskittäminen Kausalaan tuo alueelle noin 50 työpaikkaa. Orimattilan työntekijöistä mahdollisimman monen toivotaan seuraavan tehtaan siirron ja laajennuksen perässä Kausalaan.

Haltonin ilmansuodatinliiketoiminta on kasvanut ja kehittynyt viime vuosina erittäin positiivisesti ja muutoksella halutaan varmistaa asiakkaiden palvelvelutason säilyminen parhaalla mahdollisella tasolla myös jatkossa. Korkealaatuisten ilmansuodattimien markkinat kehittyvät Suomessa ja muissa Pohjoismaissa jatkuvasti, ja investointi luo Haltonille alueelle kaivattua tuotannollista lisäkapasiteettia.

Muutoksella ei ole vaikutusta Haltonin muihin toimintoihin Suomessa. Muutoksen jälkeen Haltonin Suomen tuotantolaitokset ovat keskittyneet Kausalaan ja Lahteen.

Tuomas Qvick
Johtaja, SBA Halton – Region Nordic
tuomas.qvick@halton.com
Puh. 040 755 4444

Hannu Hokkanen
Toimitusketjun päällikkö, SBA Halton – Region Nordic
hannu.hokkanen@halton.com
Puh. 040 831 6466

Halton on sisäilmastotuotteisiin ja -ratkaisuihin sekä sisäympäristöpalveluihin erikoistunut perheyritys. Haltonin tavoitteena on luoda rakennusten käyttäjille miellyttäviä ja turvallisia sisäympäristöjä, jotka ovat elinkaareltaan kestävän kehityksen periaatteiden mukaisia ja energiatehokkaita. Halton toimittaa ratkaisuja kaupallisiin ja julkisiin kiinteistöihin, teollisuuteen sekä ammattikeittiöihin ja ravintoloihin. Halton on myös yksi tunnetuimmista sisäilmastoratkaisujen toimittajista laivoihin ja öljynporauslautoille. Haltonin osaamis- ja tuotealueita ovat ilmanjako, ilmavirtojen hallinta, paloturvallisuus, keittiöilmanvaihto ja sisäympäristöjen hallinta. Halton perustettiin Suomessa vuonna 1969. Nykyään yhtiö toimii 25 maassa. Vuonna 2011 yhtiön liikevaihto oli 146 miljoonaa euroa. Halton verkossa: www.halton.com tai www.halton.fi

Halton on maailman suurimman teknologiapalkinnon, Millennium -palkinnon, yritysyhteistyökumppani. Palkinto myönnetään ihmisten elämänlaatua ja hyvinvointia merkittävästi parantavasta innovaatiosta. Palkinto tuo esiin teknisiä innovaatioita, jotka luovat merkittävää hyötyä ihmisten jokapäiväiseen elämään. Millennium verkossa: www.millenniumprize.fi

Avainsanat:

Tilaa