Halton laajentaa USA:n tehdastoimintojaan ja ilmanvaihtokoneiden valmistusta

Report this content

Halton avaa Yhdysvalloissa nykyisen Kentuckyn tehtaansa läheisyyteen uuden, noin 3 700 neliön tuotantoyksikön, joka erikoistuu ammattikeittiöiden ilmanvaihtokoneiden, korvausilmalaitteiden ja poistoilman puhdistusjärjestelmien valmistukseen. Uuden tehtaan myötä nykyinen lähes 8 000 neliön tehdas keskittyy ammattikeittiöiden huuva- ja ilmanjakoratkaisuihin. Tuotannon laajentaminen ilmavaihtokoneisiin on osa Haltonin uutta kavustrategiaa, joka tähtää asiakaslähtöisten kokonaisratkaisujen myynnin lisäämiseen ja yhtiön ammattikeittiöratkaisujen markkinan kaksinkertaistamiseen Pohjois- ja Etelä-Amerikassa.  

Investoinnin arvo on kaikkiaan noin kahdeksan miljoonaa dollaria, joista oman tehdaslaitteiston osuus on noin puolet.

Halton on laajentanut toimintaansa Pohjois-Amerikassa tasaisesti vuodesta 1997, jolloin se avasi tehtaan Scottsvilleen. Vuonna 2018 Halton osti yhdysvaltalaisen LCSystemsin yrityskaupan yhteydessä ilmanvaihtokoneisiin liittyvää uutta osaamista ja teknologiaa, jota on myös tarkoitus valmistaa uudella tehtaalla. Jatkossa Haltonin Scottsvillen tehtaiden tuottamat ratkaisut täydentävät toisiaan.

”Teknologinen edelläkävijyys ja kyky tuottaa asiakkaillemme ja käyttäjillemme alan parasta arvoa vaativimmissakin ympäristöissä on Haltonin toiminnan ydin. Asiakkaamme haluavat myös entistä enemmän laadukkaita kokonaisratkaisuja ja me haluamme tarjota heille koko ratkaisun kattavaa Haltonin laatua”, sanoo Haltonin Pohjois- ja Etelä-Amerikan Foodservice-toiminnoista vastaava johtaja Phil Meredith.

Teknologian kehittämisessä ja jalostamisessa asiakkaittensa vaativiin erityisympäristöihin Halton on perinteisesti luottanut kansainvälisiin tuotekehityskeskuksiinsa, joista yksi sijaitsee Scottsvillen nykyisellä tehtaalla. Uutta tuotekehityskeskusta suunnitellaan avattavaksi uudelle tehtaalle noin kahden vuoden kuluessa.

”Asiakkaillemme on tärkeää, että he saavat meiltä alan parasta ja alueen standardit täyttävää teknologiaa. Amerikan markkinoilla tuotteemme noudattavat U.L. ja E.T.L. -standardeja”, Meredith sanoo.

Uusi tehdas vihitään käyttöön 16.5.2019 ja sen on tarkoitus olla täydessä toiminnassa toukokuun loppuun mennessä.

Halton Pohjois-Amerikassa

  • Halton laajensi sisäilma-alan myyntitoimintojaan ja tuotantoaan Yhdysvaltoihin vuonna 1989. Scottsvillessa yhtiö on toiminut vuodesta 1997. Tehtaan yhteydessä olevia tiloja on laajennettu neljästi 2000-luvulla. Vuonna 2005 Halton laajensi tehdastoimintojaan Kanadaan.
  • Haltonin Pohjois-Amerikan toiminta keskittyy ammattikeittiö- ja ravintolaympäristöihin Halton Foodservice-yksikön alaisuudessa, sekä laiva-, energia- ja teollisuussegmenttejä palvelevaan Halton Marine -liiketoimintaan. 
  • Halton työllistää Yhdysvalloissa nykyisellään 176 henkilöä. Uusi tehdas tuo alueelle alkajaisiksi kuusi uutta työntekijää, ja 14 siirtyy nykyiseltä tehtaaltaalta uuteen. 

Scottsvillen tehtailta yhtiön tuotteita ja ratkaisuja viedään Pohjois- ja Etelä-Amerikan sekä Aasian markkinoille.

 

Lisätiedot:

Kai Konola, toimitusjohtaja, Halton Group
Sähköposti: kai.konola(at)halton.com
Puhelin: 040 502 4900

Halton Goup on Suomessa vuonna 1969 perustettu, maailman johtava sisäilmastoratkaisujen toimittaja vaativiin erikoisympäristöihin. Yhtiö kehittää ja toimittaa tuotteita, palveluja ja ratkaisuja kaupallisista ja julkisista kiinteistöistä terveydenhuoltoon ja laboratorioihin, ammattikeittiöihin ja ravintoloihin sekä laivoihin ja energiantuotantoympäristöihin. Haltonin tavoitteena on luoda käyttäjilleen turvallisia, mukavia ja työskentelyä tehostavia sisäympäristöjä, jotka ovat elinkaareltaan kestävän kehityksen periaatteiden mukaisia ja energiatehokkaita. 

Yhtiöllä on tuotantoyksiköitä yhdeksässä ja tutkimus- ja tuotekehitystyön tiloja seitsemässä maassa. Lisenssivalmistusta Haltonilla on neljässä maassa. Halton-konsernin palveluksessa työskentelee noin 1500 ihmistä yli 30 maassa. Yhtiön liikevaihto vuonna 2018 oli noin 218 miljoonaa euroa. Lisätietoa: www.halton.com.

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Pikafaktat

Tuotannon laajentaminen ilmavaihtokoneisiin on osa Haltonin uutta kavustrategiaa, joka tähtää asiakaslähtöisten kokonaisratkaisujen myynnin lisäämiseen ja yhtiön ammattikeittiöratkaisujen markkinan kaksinkertaistamiseen Pohjois- ja Etelä-Amerikassa.
Tweettaa
Vuonna 2018 Halton osti yhdysvaltalaisen LCSystemsin yrityskaupan yhteydessä ilmanvaihtokoneisiin liittyvää uutta osaamista ja teknologiaa, jota on myös tarkoitus valmistaa uudella tehtaalla. Jatkossa Haltonin Scottsvillen tehtaiden tuottamat ratkaisut täydentävät toisiaan.
Tweettaa
Uusi tehdas erikoistuu ammattikeittiöiden ilmanvaihtokoneiden, korvausilmalaitteiden ja poistoilman puhdistusjärjestelmien valmistukseen.
Tweettaa

Lainaukset

Asiakkaillemme on tärkeää, että he saavat meiltä alan parasta ja alueen standardit täyttävää teknologiaa. Amerikan markkinoilla tuotteemme noudattavat U.L. ja E.T.L. -standardeja
Haltonin Pohjois- ja Etelä-Amerikan Foodservice-toiminnoista vastaava johtaja Phil Meredith