Halton toimii nyt 31 maassa – kansainvälisyys tuo vakautta

Report this content

Suomalainen perheyhtiö Halton hakee nyt vahvaa kasvua myös Afrikan markkinoilta. Yhtiö on avannut huhtikuussa myyntitoiminnon Marokon suurimpaan kaupunkiin Casablancaan. Haltonilla on ennestään lisenssivalmistusta Etelä-Afrikassa.

”Muutaman vuoden takaisen yhteiskunnallisen liikehdinnän jälkeen Haltonin kasvu alueella on palannut vakaaksi, ja nyt haluamme tuoda sinne oman palvelupisteen tukemaan liiketoiminnan kasvua ja asiakkaiden palvelemista paikallisesti”, sanoo myyntijohtaja Petri Juosila Haltonilta.

Yhtiö keskittyy tässä vaiheessa toimittamaan alueelle ammattikeittiöiden sisäilmastoratkaisuja hotelli- ja ravintolaketjuille. Tavoitteena on myynnin kaksinkertaistaminen seuraavan parin vuoden aikana.

”Kansainväliset hotelliketjut ovat meille hyviä kumppaneita. Olemme tehneet yhteistyötä niiden kanssa jo 25 vuoden ajan”, Juosila toteaa.

Halton on toimittanut sisäilmastoratkaisuja Afrikan markkinoille vuodesta 1995. Marokossa ja Algeriassa yhtiön asiakkaina ovat olleet esimerkiksi luksuskohteet Palace La Mamounia, Royal Mansour, Sofitel, Pullman, Four Seasons or Banyan Tree.

Myynti alueelle on tapahtunut Ranskan kautta, jossa yhtiöllä on myös kaksi tehdasta sekä tutkimus- ja tuotekehitysyksikkö. Pohjoisen ranskankielisten maiden ohella yhtiön toimitukset myös muihin Afrikan maihin, kuten Keniaan, Nigeriaan, Ghanaan, Dijiboutiin, Chadiin, Congoon ja Tansaniaan, ovat kuitenkin lisääntyneet viimeisten parin vuoden aikana.

Halton Group on viimeisen kolmen vuoden aikana perustanut maayhtiöt yhdeksään maahan Euroopan ulkopuolella: Indonesiaan, Filippiineille, Singaporeen, Hong Kongiin, Brasiliaan, Venäjälle, Turkkiin, Meksikoon ja nyt Marokkoon.

”Toimintamme eri puolilla maailmaa on tasapainottanut eri markkina-alueiden heilahteluja, mikä tuo vakautta ja mahdollisuuksia laajentaa yhtiön toimintaa jatkossakin”, Petri Juosila sanoo.

Vuosi 2014 oli Haltonille ennätysvuosi: jokaisen liiketoiminta-alueen tulos parani, konsernin kokonaismyynti kasvoi 9 % ja konsernin liikevoitto 34 % edellisvuoteen verrattuna. Alkuvuosi 2015 näyttää niin ikään koko yhtiölle vahvaa kasvua.

Lisätiedot:

Petri Juosila, myyntijohtaja, Halton Foodservice
Sähköposti petri.juosila@halton.com
Puhelin +358 (0)40 543 2006

Halton Group on erikoistunut sisäilmasto- ja sisäympäristötuotteisiin, -palveluihin ja ratkaisuihin. Osaamis- ja tuotealueitamme ovat ilmanjako, ilmavirtojen hallinta, paloturvallisuus, keittiöilmanvaihto, ilmanpuhdistus ja sisäympäristöjen hallinta. Halton toimittaa ratkaisuja kaupallisista ja julkisista kiinteistöistä terveydenhuoltoon ja laboratorioihin sekä ammattikeittiöihin ja ravintoloihin. Halton on myös yksi tunnetuimmista sisäilmastoratkaisujen toimittajista laivoihin ja öljynporauslautoille.

Halton on perustettu 1969 ja yhtiö toimii nykyisin 31 maassa. Yhtiöllä on tuotantoyksiköitä Suomessa, Ranskassa, Unkarissa, Saksassa, Iso-Britanniassa, Kanadassa, Kiinassa, Malesiassa ja Yhdysvalloissa. Lisenssivalmistusta Haltonilla on Etelä-Afrikassa, Meksikossa, Uudessa-Seelannissa ja Australiassa. Tutkimus- ja tuotekehitystyön tilat ovat Yhdysvalloissa, Kanadassa, Iso-Britanniassa, Saksassa, Ranskassa, Malesiassa, Kiinassa ja Suomessa. Haltonin palveluksessa työskentelee 1350 henkilöä (2014). Konsernin liikevaihto vuonna 2014 oli 190 miljoonaa euroa. www.halton.com

Tilaa