Käyttäjälle räätälöity sisäympäristö lisää hyvinvointia ja tuottavuutta

Report this content

Sen lisäksi, että puutteet sisäympäristön laadussa vaarantavat terveytemme, työpaikoilla ne heikentävät myös työmme tuottavuutta. RYM Oy:n Sisäympäristö-ohjelmassa tilojen käyttäjä nostetaan keskiöön teknisten ratkaisujen sijaan. Ohjelman johtoryhmän puheenjohtajana toimii Halton Oy:n Chief Scientific Officer Risto Kosonen.

Rakennetun ympäristön huippuosaamisen keskittymä, RYM Oy, pyrkii lisäämään alan yritysten kilpailukykyä poikkitieteellisten tutkimusohjelmien avulla. Vuosina 2011-2014 toteutettavan Sisäympäristö-ohjelman budjetti on yli 20 miljoonaa euroa. Tutkimuskonsortiossa on 26 yritystä ja yhteisöä sekä 10 tutkimuslaitosta.

- Sisäympäristö-ohjelman tavoitteena on löytää ratkaisuja, joilla edistetään tilan käyttäjien tuottavuutta, viihtyvyyttä ja terveyttä ekologisesti kestävällä tavalla, Kosonen kiteyttää. - Tilojen energiatehokkuutta tulee parantaa, sillä EU:n lainsäädännön mukaan vuoden 2020 jälkeen Suomessa tulee rakentaa lähes nollaenergiatasoisia taloja. Pyrimme myös kehittämään hyvään sisäympäristöön liittyviä kaupallisia ansaintamalleja, koska laadukasta sisäympäristöä luovat innovaatiot ovat myös myyntivaltti alan yrityksille. Lisäksi suunnittelemme ja toteutamme inspiroivia oppimisympäristöjä.

RYM Oy:n toimitusjohtaja Ari Ahonen kertoo, että RYM:in tavoitteena strategisen huippuosaamisen keskittymänä (SHOK) on synnyttää kansainvälisesti tunnistettuja ja tunnustettuja verkostoja. - Sisäympäristö-ohjelma palvelee SHOK-konseptia erinomaisesti, koska se toteuttaa hyvin monipuolisesti eri rakennetun ympäristön toimijoiden yhteistyötä. Sisäympäristön laatu ja käyttäjälähtöinen lähestymistapa aiheeseen ovat merkittäviä teemoja maailmanlaajuisesti, ja toimijoiden monitaustaisuus sekä kansainvälisyys on ohjelmamme vahvuus.

Halton on veturiyritys ohjelmaan kuuluvassa Käyttäjäkeskeinen sisäympäristö -työpaketissa, jota se toteuttaa yhteistyössä Itä-Suomen yliopiston ja Aalto-yliopiston kanssa. - Työpaketissa tilojen käyttäjä nostetaan keskiöön teknisten ratkaisujen sijaan. Tavoitteena on luoda sisäympäristöjä, joissa ihmiset viihtyvät ja jaksavat tehdä töitä, Kosonen kertoo.

Työpaketissa on analysoitu tarkasti ihmisten koettua viihtyvyyttä neuvottelutiloissa mittaamalla fysikaalisia suureita laboratoriossa sekä haastattelemalla koe-henkilöitä. Työ jatkuu edelleen, mutta tähän astisia tuloksia on esitelty muun muassa Sisäilmastoseminaarissa 13.3.2013. - Kokemukseen sisäympäristöstä vaikuttavat muun muassa lämpötila, ilman laatu ja valaistus. Myös tilojen toiminnallisuus, hallittavuus ja mahdollisuus sosiaaliseen kanssakäymiseen lisäävät viihtyvyyttä ja tuottavuutta, Kosonen selvittää.

Risto Kosonen, CSO, Halton Oy
Puh: +358 40 502 7484
Sp: risto.kosonen@halton.com

Anu Korhonen, Brand and Communications Director, Halton Group
Puh: + 358 40 501 6209
Sp: anu.korhonen@halton.com

Halton Group

Halton on sisäilmastotuotteisiin ja -ratkaisuihin sekä sisäympäristöpalveluihin erikoistunut perheyritys. Haltonin tavoitteena on luoda rakennusten käyttäjille miellyttäviä ja turvallisia sisäympäristöjä, jotka ovat elinkaareltaan kestävän kehityksen periaatteiden mukaisia ja energiatehokkaita. Halton toimittaa ratkaisuja kaupallisiin ja julkisiin kiinteistöihin, teollisuuteen sekä ammattikeittiöihin ja ravintoloihin. Halton on myös yksi tunnetuimmista sisäilmastoratkaisujen toimittajista laivoihin ja öljynporauslautoille. Haltonin osaamis- ja tuotealueita ovat ilmanjako, ilmavirtojen hallinta, paloturvallisuus, keittiöilmanvaihto ja sisäympäristöjen hallinta. Halton perustettiin Suomessa vuonna 1969. Nykyään yhtiö toimii 28 maassa. Vuonna 2012 yhtiön liikevaihto oli 168 miljoonaa euroa. Halton verkossa: www.halton.com, www.halton.fi

Avainsanat:

Tilaa

Liitteet & linkit