• news.cision.com/
  • Hämeen kauppakamari/
  • ”Häme on Suomen materiaalivirtojen logistisessa keskuksessa”, sanoo Kauppakamari Forumissa puhunut Oilon International Oy:n Eero Pekkola

”Häme on Suomen materiaalivirtojen logistisessa keskuksessa”, sanoo Kauppakamari Forumissa puhunut Oilon International Oy:n Eero Pekkola

Report this content

Kauppakamari Forum kokosi keskiviikkona 28.11. Helsinkiin koko maan kaikkien alueiden kasvumoottorit. Hämeen menestystekijöistä kertoi puheenvuorossaan Oilon International Oy:n toimitusjohtaja Eero Pekkola.

Pekkola korosti Hämeen vahvimpien osaamisalueiden olevan ympäristö- ja biotalous, mekatroniikka, hyvinvointi ja muotoilu. – Lisäksi Häme on Suomen materiaalivirtojen logistisessa keskuksessa. Alueemme tarjoaa uskomattoman järviseudun, joka on liikuntaihmisen paratiisi, hän totesi. – Oilonin menestystekijöiksi haluan nostaa rohkeuden kansainvälistymiseen uusilla alueilla, henkilöstön innovatiivisuuden, perheyrityksen nopeuden päätöksenteossa, kuuden prosentin tuotekehityspanoksen liikevaihdosta, suuntautumisen ympäristöteknologiaan ja BRIC-maihin sekä osaamisen kumuloitumisen ekosysteemiksi, kertoo Pekkola.

– Alueemme elinkeinoelämällä on positiiviset tulevaisuudenodotukset. Monipuolinen ja uusiutuva elinkeinorakenne luo hyvää virettä. Hämeen valteiksi voidaan lukea myös Pietarin läheisyys sekä yritysten osaaminen ympäristö- ja energiatehokkuuden saralla, sanoo Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Kirsi Aaltio.

Useita kehityspolkuja

- Tulevaisuuden kasvualojen löytämiseksi tarvitsemme kaikenlaista yrittäjyyttä: pieniä ja suuria yrityksiä, teollisuutta ja palveluita, kansainvälisiä menestyjiä ja vahvoja paikallisia toimijoita. Suomi tarvitsee kahdenlaisen ohjelman. Kanta-asiakasohjelman perinteiselle teollisuudelle ja suuremmille yrityksille sekä Hullut Päivät nuorille kasvuhakuisille yrityksille, elinkeinoministeri Jan Vapaavuori toteaa.

Kahdeksantoista kehityksen edelläkävijää ja yritysjohtajaa kaikilta Suomen alueilta esitteli Kauppakamari 2012 Forumissa Suomen tulevaisuuden kasvun moottorit, kehityspolut ja menestyksen reseptit.

– Suomen kasvu on jo pitkään tullut pääkaupunkiseudun ulkopuolelta. Kaikkialla maassamme voidaan menestyä. Tulevaisuus syntyy monien eri kehityslinjojen kautta, mutta se edellyttää toimivaa liikennettä, kohtuullista energian hintaa ja kilpailukykyistä verotusta, sanoo Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Risto E. J. Penttilä.

Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun koko Suomen alueelliset kasvumoottorit Espoosta Rovaniemelle ja Turusta Kuopioon kerääntyivät esittäytymään Helsinkiin Kauppakamari Forumissa, joka kokoaa perinteisesti Suomen poliittiset päättäjät, yritysjohtajat, luottamushenkilöt, vaikuttajat ja median edustajat yhteen keskustelemaan Suomen mahdollisuuksista. 
 
Lisätietoja:       
Oilon International Oy:n toimitusjohtaja Eero Pekkola, puh. 044 757 6202
Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Kirsi Aaltio, puh. 044 330 4013

Hämeen kauppakamarin tehtävänä on edistää yritysten toimintaedellytyksiä ja vaikuttaa yhteiskunnalliseen päätöksentekoon yritysten kilpailukyvyn turvaamiseksi. Lisäksi Hämeen kauppakamari edistää alueensa yritysten verkostoitumista ja yhteistyötä sekä tarjoaa jäsenilleen tietoa, palveluja ja kontakteja. Hämeen kauppakamarin toiminta-alueeseen kuuluvat Päijät-Hämeen maakunta sekä Kanta-Hämeen maakunnasta Hämeenlinnan ja Forssan seutukunnat.

Hämeen kauppakamari
Rauhankatu 10, 15110 Lahti
Talaskuja 3, 13200 Hämeenlinna
www.hamechamber.fi
www.Facebook.com/K2HAM

Avainsanat: