Loppiainen houkutteli venäläisturisteja Kanta- ja Päijät-Hämeeseen
Hämeen kauppakamari kartoitti loppiaiskauppaa sekä miten majoitus- ja venäläisturistien määrät toteutuivat Hämeenlinnan ja Lahden seuduilla vuoden vaihteessa. ”Arvioiden mukaan majoitusvolyymi kasvoi esimerkiksi Lahden seudulla noin 20 % vuoden vaihteen ja loppiaisen aikana," kertoo Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Kirsi Aaltio. ”Heinolan seudulla on arvioitu vuodenvaihteen matkailijoiden määräksi lähes 700.”Kehittämiskeskus Oy Hämeen matkailupäällikkö Leena Puumalaisen keräämien kohdearvioiden mukaan Hämeenlinnan seudulla oli tammikuun ensimmäisellä viikolla noin 1200 venäläistä