Liikenteen kärkihankkeet tärkeysjärjestykseen
Tienpidon jatkuvasti pienentyneet määrärahat ovat johtaneet alueemme perusteltujen ja välttämättömienkin hankkeiden lykkääntymiseen ja viivästymiseen, toteaa Hämeen kauppakamari lausunnossaan Uudenmaan ELY–keskukselle tienpidon ja liikenteen suunnitelmasta 2014 - 2017. – Tilanne heikentää yritysten toimintaympäristöä ja kilpailukykyä sekä kuntien maankäytön kestävää kehittämistä, kertoo Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Kirsi Aaltio.Suurten investointien kärkihankkeita Kanta- ja Päijät-Hämeen elinkeinoelämän kannalta ovat vt 12 Lahden eteläisen kehätien rakentaminen, vt 12 välin