Helsingin Kaupunginteatterin yleisötyöllä huippuvuosi – yli 14 000 osallistujaa

Tiedote 19.1.2016

Helsingin Kaupunginteatterin yleisötyö keräsi vuonna 2015 ennätysmäärän eri-ikäisiä kävijöitä. Yhteensä 14 522 henkilöä osallistui yleisötyön toimintaan, ja erilaisia yleisötyön tapahtumia järjestettiin 329 kappaletta.

Yleisötyön yli kolmesta sadasta erillisestä tapahtumasta merkittävä osa oli erilaisia työpajoja, joita järjestetään päiväkoti-ikäisille, koululaisille, lukiolaisille ja muille toisen asteen oppilaitoksille. Työpajat liittyvät usein johonkin HKT:n näytelmään ja sen teemoihin, ja vuonna 2015 näitä näytelmiin liittyviä toiminnallisia työpajoja pidettiin muun muassa esitysten Siiri ja sotkuinen Kerttu, Kimalluksen kaupunki, Vanja-eno, Billy Elliot ja Kummitusjuna tiimoilta.  Yhteensä erilaisia työpajoja pidettiin viime vuonna 103 ja niihin osallistui 2357 lasta ja nuorta.

Uusia yleisötyön toiminnan muotoja edustavat kiertue-esitykset. Vuonna 2015 HKT:n yleisötyö tuotti kaksi esitystä, Yksinäinen susi on yläaste- ja lukioikäisille suunnattu näytelmä ja Jänis ja Vanki koulunpenkillä kiertää ala-asteilla. Esitykset kannustavat oppilaita osallistumaan ja molempiin esityksiin liittyen on saatavilla myös opettajien materiaalipaketti. Yksinäinen susi ja Jänis ja Vanki koulunpenkillä ovat tilattavissa myös kevätkaudella.

Satujen näyttämö –näyttely Stoassa toi Kaupunginteatterin Itä-Helsinkiin. Satujen näyttämö oli Stoan gallerian vetonaula, 20.11.2015 -3.1.2016 auki olleen upean näyttelyn näki yli 6000 kävijää. Satujen näyttämö –näyttelyssä oli esillä kuvia, pukuluonnoksia, pienoismalleja, rekvisiittaa ja tunnelmia Helsingin Kaupunginteatterin satuaiheisista esityksistä Prinsessa Ruusunen, Keijukaisneuvos Koo ja Kimalluksen kaupunki. Näyttelyn taiteellisesta suunnittelusta vastasi Katariina Kirjavainen.

Valtakunnallinen, kolmivuotinen Nuori näyttämö –hanke huipentui toukokuussa Nuori näyttämö –teatterifestivaaliin. Nuori näyttämö -festivaaleilla 13-19 –vuotiaista koostuvat harrastajateatteriryhmät esittivät ammattikirjailijoiden uusia näytelmiä.

Suurin yksittäinen yleisötyön hanke oli joulukuussa päättynyt kolmivuotinen Pääroolissa Pasila. Se oli Pasilan alueen asukkaiden ja toimijoiden sekä Helsingin Kaupunginteatterin yhteinen teatteriprojekti. Hankkeessa tehtiin yhdessä teatteria pasilalaisten toimijoiden ja asukkaiden kanssa ja kehitettiin asuinalueen yhteisöllisyyttä. Tämän kaltaiselle alueellinen yhteistyö jatkuu, sillä tammikuussa käynnistyi Helsinki-mallin hanke Jakomäessä. Molempia hankkeita tukee Helsingin Kulttuurikeskus.

HKT:n yleisötyön tarjoaa jatkuvasti paitsi erilaisia näytelmiin liittyviä työpajoja, muun muassa avoimia harjoituksia, taiteilijatapaamisia ja teosesittelyjä. Laajasta toiminnasta parhaiten löytää tietoa yleisötyön kotisivuilta.

Helsingin Kaupunginteatterin lipunmyynti, puh. (09) 394 022 Eerikinkatu 2, ma - pe klo 9 - 18, la klo 12-18 ja Lippupiste joka päivä klo 7-22 puh. 0600 900 900 (1,98 e/min pvm)
www.hkt.fi 

Lisää tietoa löytyy yleisötyön kotisivuilta www.hkt.fi/yleisotyo. Lisätietoa yleisötyövastaava Mirja Neuvonen, p. 09 3940455/040 3523969, mirja.neuvonen@hkt.fi, yleisotyo@hkt.fi

Avainsanat:

Yrityksestä

Helsingin Kaupunginteatteri (HKT) on Suomen suurin ja monipuolisin ammattiteatteri, joka haluaa tarjota yleisölle unohtumattomia elämyksiä ja merkityksellisiä tarinoita kaikilla viidellä näyttämöllään. Vuosittain ohjelmistossa on yli 30 eri tuotantoa, ensi-iltoja on yli 20 ja esityksiä yli 800. Kaupunginteatterin laajaan ohjelmistotarjontaan kuuluvat kotimaiset ja ulkomaiset puhenäytelmät, komediat, musiikkiteatteri, oman tanssiryhmän Helsinki Dance Companyn tuotannot, lastenesitykset ja ruotsinkieliset esitykset kaksikielisellä Lilla Teaternin näyttämöllä. Talossa työskentelee noin 240 intohimoista teatterialan ammattilaista näyttelijästä puuseppään ja lipunmyyjästä pukusuunnittelijaan. Lisäksi tilapäistä henkilökuntaa on noin 100.