Koko perheen jättimusikaali Shrek Helsingin Kaupunginteatteriin

Report this content

Tiedote 29.2.2016

Helsingin Kaupunginteatterin syksyn 2016 musikaali on koko perheen romanttinen musikaalikomedia Shrek. Suosittuun DreamWorksin animaatioon perustuvan musikaalin on kirjoittanut David Lindsay-Abaire ja säveltänyt Jeanine Tesori. Musikaalin on suomentanut ja sen ohjaa Kari Arffman. 12-henkisen orkesterin kapellimestarina on Risto Kupiainen. Ensi-ilta on Peacock-teatterissa 25. elokuuta.

Lavastuksen on suunnitellut Samuli Halla ja puvut Tim Hatleyn alkuperäisen suunnitelman pohjalta Anna-Leena Kankaanpää ja Tuovi Räisänen. Koreografiat yli 36-henkiselle ensemblelle suunnittelee Helsinki Dance Companyn taiteellinen johtaja Jyrki Karttunen. Valosuunnittelusta vastaa William Iles ja äänisuunnittelusta Kirsi Peteri ja Jori Tossavainen. Naamioinnin ja kampaukset suunnittelevat Jutta Kainulainen, Henri Karjalainen, Milja Mensonen ja Jaana Nykänen.

Hurmaavalla tavalla tunnetuimpia satuja yhdistelevä Shrek on vastustamaton tarina ystävyydestä, rakkaudesta ja erilaisuuden hyväksymisestä. Suuri, vihreä, yksikseen suolla asusteleva jätti Shrek (Petrus Kähkönen/Jon-Jon Geitel) on pelottavasta ulkomuodostaan huolimatta rauhaa rakastava olento. Lörpöttelevä Aasi (Matti Leino) seuranaan hän lähtee urheasti pelastamaan kaunista prinsessa Fionaa (Laura Alajääski/Anna-Maija Tuokko), ja taistelemaan minimittaista, satuja inhoavaa hirmuhallitsija Farquaadia (Kari Arffman/Antti Timonen) vastaan.

Musikaalissa esiintyy koko Helsinki Dance Company: Sofia Hilli, Kirsi Karlenius, Jyrki Kasper, Aksinja Lommi, Kai Lähdesmäki, Heidi Naakka, Kaisa Niemi, Unto Nuora, Sami Paasila, Mikko Paloniemi ja Inka Tiitinen. Rooleissa nähdään edellisten lisäksi mm. Sari Haapamäki, Helena Haaranen, Juha Jokela, Ilkka Kokkonen, Kari Mattila, Emilia Nyman, Tiina Peltonen, Raili Raitala, Kaisa Torkkel, Leenamari Unho ja Mikko Vihma. Esiintyjäryhmässä on mukana myös lapsia ja nuoria.

Sadun Shrekistä kirjoitti Yhdysvaltalainen kirjailija ja kuvittaja William Steig vuonna 1990. Siitä tehty tietokoneanimaatio sai kaikkien aikojen ensimmäisen parhaan animaatioelokuvan Oscar-palkinnon vuonna 2002.  Musikaali Shrekistä tehtiin Broadwaylle vuonna 2008, jonka jälkeen se on valloittanut musiikkiteatterin ystäviä ympäri maailmaa. Suomessa Shrekiä on esitetty aiemmin Jyväskylän Kaupunginteatterissa vuonna 2013.

Suuren suosion saavuttanut Shrek on iloisen ja vauhdikkaan musiikin sekä kauniiden balladien juhlaa, joka valloittaa oivaltavalla huumorillaan ja syvällä elämänviisaudellaan kaikenikäiset katsojansa. Shrek-musikaalia suositellaan kaikille kouluikäisestä alkaen. 

Shrek-musikaalin Helsingin Kaupunginteatterin ensi-ilta 25.8.2016 ja esitykset 17.12.2016 saakka Peacock-teatterissa
Liput: 27 - 54 €

Helsingin Kaupunginteatterin lipunmyynti, Eerikinkatu 2, ma-pe klo 9-18, la klo 12-18 ja Lippupiste joka päivä klo 7-22 puh. 0600 900 900 (1,98 e/min pvm)
www.hkt.fi 


Lisätietoja, medialippuvaraukset ja haastattelupyynnöt: Helsingin Kaupunginteatteri, vastaava tiedottaja Kaisa Pelkonen, kaisa.pelkonen@hkt.fi, 040 552 3788 

Avainsanat: