Komisario Palmu vihdoin näyttämölle – lipunmyynti käy kiivaana

Report this content

Tiedote 11.8.2016

Legendaarinen komisario Palmu nousee ensimmäistä kertaa teatterin näyttämölle, kun Mika Waltarin kirjoittama Komisario Palmun erehdys (1940) saa odotetun maailman kantaesityksensä Waltarin tyttärenpojan Joel Elstelän sovittamana ja ohjaamana 24. elokuuta Arena-näyttämöllä. Palmun näyttämödebyytti kiinnostaa yleisöä, syksyn esityksiin on myyty jo lähes 20 000 lippua.

Kaikkien aikojen parhaaksi suomalaiseksi elokuvaksi valittu ja parhaimpana Palmu-dekkarina pidetty tarina kertoo Helsingin Eirassa tapahtuvasta rikkaan rattopojan murhasta. Upporikas, mutta omalaatuinen Bruno Rygseck löytyy hukkuneena omaan kylpyammeeseensa. Komisario Palmu alkaa yhdessä avustajiensa Kokin ja Virran kanssa tutkia tapaturmaksi epäiltyä tapausta. Ihmetystä herättää kun kaikki kuuluisan, mutta eriskummallisen suvun jäsenet vierailevat Brunon talolla juuri tänä samana aamuna. Selviää että talossa on edellisenä iltana pidetty juhlat, joissa on leikitty pimeiden voimien kanssa. Monien käänteiden ja Kämpissä vietetyn kostean lounaan jälkeen Palmulle alkaa selvitä tapahtumien koko kuvio.

Komisario Palmua näyttelee Mikko Kivinen, ja muissa rooleissa nähdään Iikka Forss, Risto Kaskilahti, Pekka Huotari, Vuokko Hovatta, Vappu Nalbantoglu, Jari Pehkonen, Antti Peltola, Kalle Pylvänäinen, Eero Saarinen, Aino Seppo, Leena Uotila ja Tom Wentzel.

Katariina Kirjavaisen suunnittelema funkislavastus sulautuu Arena-näyttämön miljööseen, ja upeat, aikakaudelle uskolliset puvut on suunnitellut Sari Salmela. Valosuunnittelusta vastaa Kari Leppälä ja äänisuunnittelusta Mauri Siirala. Naamioinnin ja kampaukset ovat suunnitelleet Henri Karjalainen ja Taina Tervo.

Joel Elstelä on helsinkiläinen teatteriohjaaja ja kirjailija. Hän on kirjoittanut kaunokirjallisuutta, näytelmiä, oopperalibrettoja ja musiikkiteatteria. Elstelä on ohjannut useissa maamme teattereissa ja suomentanut lukuisia näytelmiä. HKT:ssa hänen suomentamistaan näytelmistä on esitetty Peter Quilterin Sateenkaaren taa ja John Murrellin Aurinko ja minä. Elstelä on vuodesta 1989 helsinkiläisen Teatteri Beowulfin perustajajäsen, johtaja ja hallituksen puheenjohtaja.

Kirjailija Mika Waltari (1908 – 1979) kirjoitti yhtä hienosti maailmanhistorian suurista teemoista kuin oman aikansa kaupunkilaisista niin tiiliskiviromaaneja, pienoisromaaneja, salapoliisikertomuksia, näytelmiä, elokuvakäsikirjoituksia kuin sarjakuvatekstejäkin. Hänen ennätyksellisen laajaan tuotantoonsa kuuluu suuri määrä kestäviä menestysteoksia. Waltarin romaanit valloittivat ensin suomalaisen ja sitten 1940-luvun lopulta alkaen myös kansainvälisen yleisön. Komisario Palmu -romaanit ovat saaneet varhaisiksi suomalaisiksi dekkareiksi harvinaisen paljon lukijoita maailmalla. Teoksia on käännetty seitsemälletoista kielelle.

Komisario Palmun erehdys -ensi-ilta 24.8.2016 ja esitykset 31.12.2016 saakka Arena-näyttämöllä (Hämeentie 2)
Liput 21,50 - 43 €

Helsingin Kaupunginteatterin lipunmyynti, Eerikinkatu 2, ma-pe klo 9-18, la klo 12-18 ja Tickemaster ma-la klo 8-21, su klo 10-18, puh. 0600 10 800 (1,98 e/min pvm)
www.hkt.fi 

Lehdistökuvat ja tiedote löytyvät kuvapankista. Salasanan saat tiedottajalta.
Lisätietoja, medialippuvaraukset ja haastattelupyynnöt: Helsingin Kaupunginteatteri, vastaava tiedottaja Kaisa Pelkonen, kaisa.pelkonen@hkt.fi, 040 552 3788 

Avainsanat: