Suosittu koko perheen musiikkinäytelmä Saiturin joulu palaa studio Pasilaan

Report this content

Tiedote 10.11.2022

Helsingin Kaupunginteatterin lasten ja nuorten Shed-teatteriryhmän Saiturin joulu saa uusintaensi-iltansa studio Pasilassa 3. joulukuuta. Ohjaaja Heikki Sankari ja säveltäjä Tuomas Kesälä ovat luoneet Charles Dickensin klassikkoteoksen inspiroimana uuden koko perheen musiikkinäytelmän, jossa Saiturina nähdään Eppu Salminen ja muissa rooleissa Shedin lapset ja nuoret. 

Saiturin joulu sijoittuu 1800-luvun Englantiin puuvillatehtaalle, jonka omistaa ilkeä ja pihi Saituri. Joulu on tulossa, mutta tehtaassa työskenteleville lapsille ei ole luvassa taukoa, eikä syötävää. Saituri haluaa kynsin ja hampain pitää koneet käynnissä ja rahahanat kilisemässä. Lapset päättävät tehdä jotain ennen kuin Saituri vie koko kaupungin joulumielen.

”Joulun lähestyessä on taas aika palata Saiturin joulun ääreen. Tällä käsikirjoituksella halusin kertoa, miten tärkeää on lähimmäisen rakkaus ja yhteisöllisyyden voima. Niiden avulla on mahdollista ylittää pelottavimmatkin vastoinkäymiset ja sulattaa paatuneinkin sydän. Näytelmän 80 nuorta tuovat lavalle joulun hengen ja oikeaa joulumieltä”, näytelmän ohjaaja ja käsikirjoittaja Heikki Sankari sanoo. 

Rooleissa nähdään kaikkiaan 80 Shedin lasta ja nuorta. Saituria näyttelee Eppu Salminen.

”Mukava palata taas vuoden takaisten tuttujen ja uusien lahjakkaiden nuorten kanssa tekemään mahtavaa jouluproduktiota. Harjoituksissa on ollut intensiivinen tunnelma ja odotan uusintaensi-iltaa malttamattomana. Kohta saa taas laulaa ja tanssia mielin määrin upean bändin tahdissa. Mikäs sen hienompaa!”, Eppu Salminen iloitsee.

Teoksen lavastuksen ja puvut on suunnitellut Vilma Mattila ja naamioinnin Henri Karjalainen. Valosuunnittelusta vastaa Teppo Saarinen ja äänisuunnittelusta Samuli Peltonen. Koreografina on toiminut Jyri Numminen.

Esitys sopii koko perheelle 5-vuotiaasta alkaen.

Shed-musiikkiteatteri antaa 10–19-vuotiaille lapsille ja nuorille mahdollisuuden harrastaa ja tehdä yhteistä joulumusikaalia Helsingin Kaupunginteatterin ammattilaisten kanssa. Teatteriharrastuksen parissa lapset ja nuoret pääsevät paitsi näyttelemään myös tanssimaan ja laulamaan. Toiminnan mahdollistaa ShedHelsinki Säätiö, joka tukee monimuotoista ja erityislapset huomioivaa lapsi- ja nuorisotyötä.

Saiturin joulu -uusintaensi-illat 3.12.2022 klo 12 ja 18 ja esitykset 17.12.2022 saakka Helsingin Kaupunginteatterin studio Pasilassa (Ratamestarinkatu 5).

Liput: lastenlippu 20 € ja peruslippu 35 € #saiturinjoulu @hktfi @ShedHelsinki

Helsingin Kaupunginteatterin lipunmyynti ja asiakaspalvelu puhelimitse (09) 394022 ma-pe klo 9-17.30. Lippumyymälät Ensi linja 2, ma-pe klo 11-17.30, Eläintarhantie 5, la (esityspäivinä) klo 11-18 ja tuntia ennen esitystä sekä Lippu.fi, ma-la klo 9-21, su klo 10-18, puh. 0600 900 900 (2 €/min+pvm) www.hkt.fi

Lehdistökuvat löytyvät kuvapankista ja tiedotteet uutishuoneesta.

Lisätietoja, medialippuvaraukset ja haastattelupyynnöt:
Viestintäpäällikkö Kaisa Pelkonen, 
kaisa.pelkonen@hkt.fi, 040 552 3788
Helsingin Kaupunginteatteri, Ensi linja 2, 00530 Helsinki

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Pikafaktat

Helsingin Kaupunginteatterin lasten ja nuorten Shed-teatteriryhmän Saiturin joulu saa uusintaensi-iltansa studio Pasilassa 3. joulukuuta. Ohjaaja Heikki Sankari ja säveltäjä Tuomas Kesälä ovat luoneet Charles Dickensin klassikkoteoksen inspiroimana uuden koko perheen musiikkinäytelmän.
Tweettaa

Lainaukset

Joulun lähestyessä on taas aika palata Saiturin joulun ääreen. Tällä käsikirjoituksella halusin kertoa, miten tärkeää on lähimmäisen rakkaus ja yhteisöllisyyden voima. Niiden avulla on mahdollista ylittää pelottavimmatkin vastoinkäymiset ja sulattaa paatuneinkin sydän. Näytelmän 80 nuorta tuovat lavalle joulun hengen ja oikeaa joulumieltä
Heikki Sankari
Mukava palata taas vuoden takaisten tuttujen ja uusien lahjakkaiden nuorten kanssa tekemään mahtavaa jouluproduktiota. Harjoituksissa on ollut intensiivinen tunnelma ja odotan uusintaensi-iltaa malttamattomana. Kohta saa taas laulaa ja tanssia mielin määrin upean bändin tahdissa. Mikäs sen hienompaa!
Eppu Salminen