Helsingin seudun kauppakamari haki poikkeuslupaa kauppojen aukiololle ensi loppiaisena

Report this content

Helsingin seudun kauppakamari on hakenut Etelä-Suomen aluehallintovirastolta poikkeuslupaa, jolla sallittaisiin vähittäiskauppojen aukiolo loppiaisena 6.1.2013 kello 12-21 välisenä aikana. Syynä hakemukseen on venäläisten matkailijoiden poikkeuksellisen suuri määrä vuodenvaihteen jälkeen.

Venäläiset viettävät pitkää uuden vuoden vapaataan tammikuun ensimmäisellä viikolla ja heidän joulunsa on 7.1.2013. Aikaisempina vuosina kyseiseen ajankohtaan on liittynyt selkeä rajanylitysten määrän lisääntyminen.

”Kaakkois-Suomen raja-asemien kautta Suomeen saapuvien venäläisten määrä lisääntyy arviolta 85 000 henkilöllä loppiaisena 2013, mikäli matkustajamäärän kehitys jatkuu nykyisellä tasolla. Heistä runsaan neljänneksen arvioidaan tulevan pääkaupunkiseudulle, minkä lisäksi joitain tuhansia matkustajia saapuu Venäjältä lentäen ja laivoilla. Venäläisten asiakkaiden määrän Helsingin seudulla voidaankin arvioida kasvavan tuolloin noin 23 000 asiakkaalla. Meillä on siis poikkeuksellisen paljon ostohalukkaita ja maksukykyisiä venäläisiä asiakkaita odottamassa pääsyä ostoksille ensi loppiaisena”, toteaa Helsingin seudun kauppakamarin asiamies Tiina Pasuri.

Valtaosa venäläisistä tulee Suomeen ostoksille ja he myös käyttävät Suomessa rahaa keskimääräistä enemmän. Viimeisten selvitysten mukaan Kaakkois-Suomen raja-asemien kautta Suomeen tulleet venäläiset kuluttivat päivää kohden 180 euroa ulkomaisten matkustajien keskimääräisen kulutuksen ollessa 67 euroa.

Loppiaisaukiolosta saatujen myönteisten kokemusten perusteella yritykset kannattavat voimakkaasti aukiolon sallimista jatkossakin. Mikäli haluamme säilyttää Helsingin seudun vetovoimaisena matkailukohteena myös tulevaisuudessa, on meidän palveltava tätä tärkeää asiakasryhmää parhaalla mahdollisella tavalla”, korostaa Pasuri.

Poikkeuslupaa on haettu Helsingin seudun kauppakamarin koko toimialueelle (Helsinki, Espoo, Vantaa, Kauniainen, Kirkkonummi, Siuntio, Vihti, Karkkila, Nurmijärvi, Tuusula, Järvenpää, Kerava, Mäntsälä, Pornainen, Sipoo, Porvoo, Loviisa, Askola, Myrskylä, Lapinjärvi ja Pukkila).

Vähittäiskauppojen aukioloa säätelevän lain mukaan aluehallintovirasto voi erityisestä syystä myöntää poikkeusluvan aukiolorajoituksiin. Erityisenä syynä pidetään liikkeen sijaintiin, matkailuun, yleisötapahtumaan tai vastaavaan tilanteeseen liittyvää tekijää, joka vaikuttaa palvelujen kysyntään. Lain tarkoittama matkailuun liittyvä ja palvelujen kysyntää lisäävä tilanne on käsillä loppiaisena 2013, kun Helsingin seudulla on runsaasti venäläisiä matkailijoita.

Loppiaisena 2012 kaupat saivat olla auki kauppakamarin hakeman poikkeusluvan turvin Helsingin, Espoon ja Vantaan alueella. Tuolloinkin lupaa haettiin kauppakamarin koko toimialueelle, mutta aluehallintovirasto myönsi luvan vain em. kolmen kunnan alueelle.

Lisätiedot:

asiamies Tiina Pasuri
Helsingin seudun kauppakamari
p. 050 62 905

Avainsanat: