Helsingin seudun tuotanto pysyi alkuvuonna miinuksella

Report this content

Tuotanto jatkoi edelleen laskuaan Helsingin seudulla alkuvuonna, selviää Helsingin seudun kauppakamarin julkaisemasta toimialakatsauksesta. Sen mukaan suhdanneodotuksissa ei näy piristymisen merkkejä.

Ennakkotietojen mukaan tuotanto oli edelleen heikompi tammi-maaliskuussa verrattuna vuodentakaiseen vastaavaan aikaan. Myös koko Suomi jatkoi taantumassa; bruttokansantuote heikkeni vuodentakaisesta 2,1 prosenttia.

Sen sijaan sekä työpaikkojen että työllisten määrä kasvoi hivenen Helsingin seudulla verrattuna viime vuoden lopun tilanteeseen.

Teollisuus ja kaupan kärsivät kysynnän puutteesta

Liikevaihto kaikilla toimialoilla yhteensä oli Helsingin seudulla lähes kolme prosenttia heikompi kuin vuotta aiemmin. Kaupan ja palveluiden toimialalla oli alkuvuonna kaksijakoinen tilanne: liike-elämän palveluiden liikevaihto kasvoi neljä prosenttia, mutta kaupan viime vuoden puolivälissä alkanut lasku jatkui lähes kuuden prosentin vauhdilla.

Teollisuudessa liikevaihdon lasku jatkui neljä prosenttia vuodentakaiseen verrattuna. Lisäksi henkilöstön määrä pieneni teollisuudessa nelisen prosenttia.

”Teollisuuden liikevaihto on Helsingin seudulla edelleen 20 prosenttia alemmalla tasolla kuin vuonna 2008. Kaupan liikevaihto on vaivoin vuoden 2008 tasolla. On tärkeää huolehtia siitä, ettei kuntapäättäjien kaikki kiinnostus mene kuntauudistusmyllyn pyörittämiseen. Ilman teollisuuden, kaupan ja palveluiden pyörimistä ei riitä euroja kuntauudistuksiinkaan”, korostaa Helsingin seudun kauppakamarin varatoimitusjohtaja Jorma Nyrhilä.

Sekä teollisuuden ja rakentamisen että palvelujen osalta suhdanneodotuksissa ei näy piristymisen merkkejä.

Helsingin seutu on Suomen suurin ja kansainvälisin yritystoiminnan keskittymä. Alueella tuotetaan 35 prosenttia maan bruttokansantuotteesta. Joka kolmas työpaikka sijaitsee pääkaupunkiseudulla eli Helsingissä, Vantaalla, Espoossa ja Kauniaisissa sekä kehysalueella, johon luetaan Hyvinkää, Järvenpää, Kerava, Kirkkonummi, Mäntsälä, Nurmijärvi, Pornainen, Sipoo, Tuusula ja Vihti.

Lisätietoja:

Varatoimitusjohtaja Jorma Nyrhilä, Helsingin seudun kauppakamari, p. 050 66 774

jorma.nyrhila@chamber.fi

Avainsanat: