Helsingin seudun tuotanto vahvistui alkuvuonna

Report this content

Informaatio- ja viestintäalan, erityisesti peliyritysten, tuotannon vahva kasvu nosti alkuvuonna alan liikevaihtoa ja henkilöstömäärää. Koko Helsingin seudun tuotanto on vuositasolla noussut noin kahden prosentin kasvu-uralle, mikä on selvästi enemmän kuin muualla Suomessa.

Informaatioalan liikevaihto lähti lentoon vuosi sitten, ja kasvu on kiihtynyt vuoden aikana. Tammi-maaliskuussa liikevaihto kasvoi lähes 18 prosenttia verrattuna viime vuoden vastaavaan aikaan.

”Ala on toipunut nopeasti finanssikriisin aiheuttamasta notkahduksesta. Vuoden 2010 tasosta liikevaihto on kasvanut yli 35 prosenttia”, iloitsee johtaja Pia Pakarinen Helsingin seudun kauppakamarista.

Vaikka kotitalouksien käytettävissä olevat tulot eivät ole juurikaan kasvaneet, kotitalouksille tarjottujen palvelujen liikevaihto on silti reilu viisi prosenttia plussalla. Kasvuun ovat yltäneet myös rakentaminen sekä majoitus- ja ravitsemistoimiala.

Teollisuus kärsii heikosta kilpailukyvystä

Kun tarkastellaan metropolialueen kaikkien tärkeimpien toimialojen liikevaihtoa yhteensä, liikevaihto on kuitenkin kääntynyt laskuun.

”Erityisesti teollisuuden liikevaihdon käyrä näyttää alaspäin. Se on hyvin huolestuttavaa, sillä olemme vientivetoinen kansantalous. Kilpailukykyyn pitääkin nyt satsata”, Pakarinen muistuttaa.

Hyvin ei mene kaupallakaan: tammi-maaliskuussa liikevaihto notkahti viisi prosenttia ja henkilöstön määrä kaksi prosenttia viime vuoden ensimmäiseen neljännekseen verrattuna.

”Helsingin seudulla kaupan ala on merkittävä työllistäjä, joten tämä näkyy työttömyyden selvänä kasvuna”, Pakarinen sanoo.

Tiedot selviävät Helsingin seudun kauppakamarin Kaupunkitutkimus TA:lla teettämästä toimiala-aineistosta.

Lisätietoja:

Johtaja Pia Pakarinen, Helsingin seudun kauppakamari

p. 040 5294989, pia.pakarinen@chamber.fi

Avainsanat:

Lainaukset

Erityisesti teollisuuden liikevaihdon käyrä näyttää alaspäin. Se on hyvin huolestuttavaa, sillä olemme vientivetoinen kansantalous. Kilpailukykyyn pitääkin nyt satsata.
Johtaja Pia Pakarinen
Helsingin seudulla kaupan ala on merkittävä työllistäjä, joten tämä näkyy työttömyyden selvänä kasvuna.
Johtaja Pia Pakarinen