Liikenneministeri Virkkunen torjuu ruuhkamaksun

Report this content

Liikenneministeri Henna Virkkunen (kok.) vastustaa tienkäyttäjille alueellisesti kohdennettuja maksuja, jos Suomessa siirrytään kilometripohjaiseen liikenteen verotukseen. Virkkunen pitää myös tärkeänä, että mahdollinen uudistus ei nosta liikenteen kokonaisverorasitusta.

Viime vuoden lopulla Jorma Ollilan johdolla toiminut liikenne- ja viestintäministeriön työryhmä väläytti auto- ja ajoneuvoveron korvaamista kilometriverolla. Liikenneministeri Henna Virkkunen (kok.) ei lämpene ajatukselle, että uudistus toteutuessaan toisi alueellisesti kohdennettuja veroja, kuten esimerkiksi ruuhkamaksua pääkaupunkiseudulle.

”En kannata erillisiä ruuhka- tai tietullimaksuja. Liikenteen verotuksen uudistaminen ei saa merkitä uusia veroja nykyisten päälle. Kokonaisverotusta ei pidä nostaa”, liikenneministeri Henna Virkkunen sanoo Helsingin seudun kauppakamarille.

Metropolialuetta ei saa käyttää lypsylehmänä

Vaikka liikenne- ja viestintäministeriön työryhmä ei ottanut kantaa alueellisesti kohdennettuihin maksuihin, satelliittipaikannukseen perustuva järjestelmä mahdollistaisi liikenteen alueellisen tarkastelun. Tämä nähdään niin mahdollisuutena kuin myös uhkana Helsingin seudulla.

”Mahdollisista kilometrimaksuista ei saa muodostua alueellista tulonsiirtoautomaattia. Järjestelmää ei saa käyttää aluepoliittisena instrumenttina, jolla siirrettäisiin verovaroja Helsingin seudulta syrjäkylille liikenteellisistä näkökohdista piittaamatta. Metropolialueella on jo riittävästi kokemuksia lypsylehmänä toimimisesta”, sanoo Helsingin seudun kauppakamarin toimitusjohtaja Heikki J. Perälä.

Ruuhkamaksu kasvattaa asumisen, työssäkäynnin ja yrittämisen kalleutta

Helsingin ympäristölautakunta pohti viime tiistain kokouksessaan Helsingissä mahdollisesti käyttöön otettavia ruuhkamaksuja. Kauppakamari torjuu ruuhkamaksun, sillä pääkaupunkiseudulla asuminen on jo nyt kallista.

”On vältettävä kaikki elinkustannuksia lisäävät toimet, jotta asuminen sekä työssäkäynti on mahdollista kaikille tulotasosta riippumatta. Pääkaupungin on tarjottava myös keskustan yrityksille kilpailukykyinen toimintaympäristö”, sanoo Helsingin seudun kauppakamarin asiamies Tiina Pasuri.

Lisätietoja:

Toimitusjohtaja Heikki J. Perälä, Helsingin seudun kauppakamari

p. 050 66 773, heikki.perala@chamber.fi

Asiamies Tiina Pasuri, Helsingin seudun kauppakamari

p. 050 62 905, tiina.pasuri@chamber.fi

Avainsanat:

Lainaukset

En kannata erillisiä ruuhka- tai tietullimaksuja. Liikenteen verotuksen uudistaminen ei saa merkitä uusia veroja nykyisten päälle. Kokonaisverotusta ei pidä nostaa.
Liikenneministeri Henna Virkkunen (kok.)
Mahdollisista kilometrimaksuista ei saa muodostua alueellista tulonsiirtoautomaattia. Järjestelmää ei saa käyttää aluepoliittisena instrumenttina, jolla siirrettäisiin verovaroja Helsingin seudulta syrjäkylille liikenteellisistä näkökohdista piittaamatta. Metropolialueella on jo riittävästi kokemuksia lypsylehmänä toimimisesta.
Toimitusjohtaja Heikki J. Perälä, Helsingin seudun kauppakamari
On vältettävä kaikki elinkustannuksia lisäävät toimet, jotta asuminen sekä työssäkäynti on mahdollista kaikille tulotasosta riippumatta. Pääkaupungin on tarjottava myös keskustan yrityksille kilpailukykyinen toimintaympäristö
Asiamies Tiina Pasuri, Helsingin seudun kauppakamari