Metropolikaavoitus tuo tehoa maankäyttöön

Report this content

Helsingin seudun kauppakamarin mukaan pirstaloitunut kuntarakenne haittaa alueella toimivia yrityksiä.  Elinkeinoelämän menestymisen ja kasvun kannalta tärkeintä on keskittää ja nopeuttaa metropolialueen päätöksentekoa maankäytössä, asuntopolitiikassa ja liikennesuunnittelussa.  Tiistaina julkistettu metropolihankkeen selvityshenkilöiden suositus antaa hyvän pohjan.

Nykyisten maakunta- ja yleiskaavojen yhdistäminen uudeksi metropolikaavaksi lisäisi maankäytön tehokkuutta ja nopeuttaisi kaavoitusta. Tämä on tärkeää sekä yritysten toimitilaratkaisujen nopeuttamiseksi että uuden asuntotuotannon voimistamiseksi.

Kuntauudistuksessa on vihdoin uskallettava edetä myös Helsingin seudulla. Hidas kaavoitus ja asuntotuotanto sekä puutteellinen liikenneinfrastruktuuri aiheuttavat yrityksille kustannuksia”, muistuttaa Helsingin seudun kauppakamarin toimitusjohtaja Heikki J. Perälä.

Kuntaselvitykset vihdoin liikkeelle

Selvitysmiesten suositus metropolialueen kuntarakenteen kehittämisestä perustuu poliittiseen realismiin; Helsingin, Espoon ja Vantaan yhdistäminen on nykyisissä kaupunginvaltuustoissa osoittanut mahdottomaksi.

”Neljän vahvan peruskunnan malli merkitsisi selvää edistysaskelta nykytilanteeseen. Siksi on erittäin tärkeää, että selvitystyöt kuntaliitoksista saadaan nopeasti liikkeelle”, sanoo Perälä.

”Jos yhteistä päätöksentekoa kehitetään lisäksi uuden metropolihallinnon avulla,

on metropolihallinnosta tehtävä vahva ja joustava toimija. Mennään ojasta allikkoon, jos päätöksentekijöiden energiaa käytetään hallintotasojen keskinäisten lausuntojen antamiseen”, Perälä varoittaa.

Metropolialuetta laajennettava

Selvitysmiesten esitys ei tuo vielä ratkaisua koko metropolialueen kehittämiseen. Itä-Uudenmaan alue, Lohja sekä Raasepori-Hanko –alue jäävät ratkaisujen ulkopuolelle.

”Ne tulisi saada jatkossa uuden metropolikaavoituksen piiriin.  Erityisesti Porvoon ja Lohjan seuduilla kehitys kohti yhtenäistä työssäkäyntialuetta on nopeaa”, Helsingin seudun kauppakamarin toimitusjohtaja Heikki Perälä sanoo.

Lisätietoja: Toimitusjohtaja Heikki J. Perälä, Helsingin seudun kauppakamari puh. 050 66 773, heikki.perala@chamber.fi

Avainsanat: