Viisas pääsee vähemmällä

Report this content

Mitä tekisit, jos selviäisit työstäsi huomattavasti nykyistä lyhyemmässä ajassa? Pyöriikö päässäsi ideoita, joita et koskaan ehdi toteuttaa? Haluaisitko parantaa unesi laatua tai sairastaa edes yhden flunssan vähemmän vuodessa?

Tutkimusten mukaan suomalaiset ajatus- ja tietotyöläiset käyttävät lähes kolmanneksen työajastaan sähköpostin ääressä. Toinen kolmannes kuluu palavereissa ja viimeinen kolmannes tuhlaantuu erilaisten keskeytysten tuottamaan aivojen tyhjäkäyntiin. Milloin ne oikeat työt sitten ehtii tehdä?

Viisas pääsee vähemmällä – 52 niksiä tehokkaampaan ja onnellisempaan elämään on nykyaikaisen ajatustyöläisen selviytymisopas, jonka neuvoilla vähennät kiireen ja stressin tunnetta ja saat enemmän aikaan. Kirjan käytännönläheisillä, tutkimustietoon perustuvilla ohjeilla tulet energisemmäksi ja onnellisemmaksi, saat enemmän itsellesi tärkeitä töitä tehtyä ja vähennät töidesi keskeytyksiä.

Kirjan kirjoittaja Sampo Sammalisto kertoo, että pahimmillaan töiden keskeytykset syövät työajastamme lähes 40 prosenttia. Kenellä on varaa haaskata näin paljon aikaansa?

Niksit on jaoteltu kolmeen pääryhmään. Ensin vinkataan työtehon lisäämiseen ja ajan säästämiseen liittyvistä keinoista, toisessa jaksossa esitellään henkisen ja fyysisen suorituskyvyn lisäämistä ja kolmannessa paneudutaan uusien, hyödyllisten tapojen ja taitojen oppimiseen. Jokainen kirjan 52 niksistä on Sammaliston käytännössä testaama ja hyväksi havaitsema.

Kirjoittaja elää kuten opettaa: ystävät tituleeraavatkin häntä usein lempinimellä tehokkuustohtori. ”Olen varma, että vaikka ottaisit vain yhdenkin tehokkuusvinkeistäni käyttöösi, tulee se maksamaan kirjani lukemiseen käyttämäsi ajan takaisin monikymmenkertaisesti”, sanoo Sammalisto.

Kirjan kirjoittaja FT Sampo Sammalisto on kirjailija, yritysvalmentaja ja myynnin ja markkinoinnin ammattilainen. Hän on suosittu puhuja, jonka blogi Viisas pääsee vähemmällä on kerännyt tuhansia seuraajia.

Vinkeistä on tehty myös esittelyvideo:

http://www.youtube.com/watch?v=zCvwQKPhdJA

Viisas pääsee vähemmällä – 52 niksiä tehokkaampaan ja onnellisempaan elämään –kirjan julkistamistilaisuus on 28.3.2014 klo 8.30 – 10.30, Helsingin seudun kauppakamari, Kalevankatu 12, 2 krs., 00100 Helsinki. Ilmoittautumiset markkinointi@chamber.fi

Lisätietoa:

Hilkka Vainio, markkinointipäällikkö, Helsingin seudun kauppakamari

Email: hilkka.vainio@helsinki.chamber.fi

Puh.: 050 563 6368

Kauppakamari on arvostettu ammattikirjallisuuden kustantaja, joka julkaisee ajankohtaisia teoksia mm. juridiikan, johtamisen ja työsuhteen, taloushallinnon ja verotuksen aihealueilta. Kirjoja kustannetaan Kauppakamarin ja Lakimiesliiton Kustannuksen tavaramerkeillä. Muita suosittuja tuotteita ovat mm. www.kauppakamaritieto.fi, ammattilaisen ajantasainen verkkopalvelu sekä säännöllisesti päivitettävät kansiot.

www.kauppakamarikauppa.fi.