• news.cision.com/
  • HKFoods/
  • Enää 11 päivää jouluruokaetkojen alkuun - kinkut ovat kaupoissa 25. lokakuuta

Enää 11 päivää jouluruokaetkojen alkuun - kinkut ovat kaupoissa 25. lokakuuta

Report this content

Kape Aihinen: Kinkun oikea kypsyys on aivan maagisen tärkeää

Joulussa parasta ovat perheen kanssa vietetty yhteinen aika sekä mahdollisuus herkutella ja syödä hyvin. Jouluruokien ylivoimainen ykkösherkku on edelleen joulukinkku. Näin vastasivat suomalaiset HKScanin teettämään jouluruokakyselyyn*). Koronarajoitusten poistuminen palauttaa perinteiset jouluruokaetkot pikkujoulujen, joululounaiden ja muiden ennen joulua tapahtuvien jouluruokaherkutteluiden muodossa. Joulun makuun pääsee pian, sillä ensimmäiset joulukinkut tulevat kauppoihin jo lokakuun lopulla.

Suosituin joulukinkku on tänä vuonna alle kolmekiloinen. Mikäli haluaa maksimoida kinkun mehukkuuden, kehottaa keittiömestari Kari Aihinen hankkimaan luullisen kinkun.

Joulukinkun suosiossa ei näy laskua

Joulukinkku on pitänyt kautta aikojen suomalaisten jouluherkkujen ykköspaikkaa ja pitää sitä edelleen. 73 prosenttia HKScanin jouluruokakyselyyn vastanneista kertoo syövänsä jouluna kinkkua. Kakkospaikka on yhtä selvä. Porkkanalaatikko on toiseksi suosituin jouluherkku, sen valitsee joulupöytään 63 prosenttia kyselyyn vastanneista. Joka toisessa joulupöydässä on graavilohta, joulupuuroa, lanttulaatikkoa ja perunalaatikkoa. Vain noin neljällä prosentilla jouluruoat ovat täysin vegaanisia.

-          Joulukinkun suosiossa ei ole tapahtunut muutoksia vuosiin, vaikka joulupöytä on muutoin monipuolistunut. Kinkun ja muiden perinteisten suomalaisten jouluruokien oheen joulupöytään ovat saaneet oman paikkansa esimerkiksi erilaiset kalat ja äyriäiset. Tänä vuonna nähdään runsaita joulupöytiä, kun joulua päästään todennäköisesti ja toivottavasti viettämään jälleen isommalla joukolla, kertoo Mikko Järvinen, HKScanin markkinointijohtaja Suomessa.

Vaikka joulun pyhät ovat tänä vuonna lyhimmät mahdolliset, jouluaaton ollessa perjantai, on jouluruokasesonki kuitenkin varsin pitkä.

-          Näyttää siltä, että tänä vuonna pääsemme syömään jouluruokia pikkujouluissa, joululounailla ja muissa joulunalustapahtumissa vanhaan malliin. Ensimmäisiä joulukinkkuja pääsee paistamaan jo lokakuun lopussa, jolloin ne tulevat kauppoihin, kertoo Järvinen.

Tämän joulun uutuuskinkku on varsinainen unelmamatch

Suosituin kinkku on alle kolmekiloinen. Sellaisen paistaa reilu kolmannes (36 %) kinkun hankkivista perheistä. Yli puolet (60 %) kaikista kinkuista on alle viisikiloisia. Enää alle 10 prosenttia kinkuista on potkallisia, yli 7 kilon kinkkuja. Joulukinkun tulisi monen mielestä olla sopivan pienen kokonsa lisäksi helppo valmistaa, helppo viipaloida ja helppo säilyttää. Ennen kaikkea kinkussa arvostetaan herkullista makua, suomalaista alkuperää ja vastuullisuutta.

-          Tämän vuoden joulu-uutuutemme on harmaasuolattu HK® Viljaporsaan Uunivalmis Jouluhalko. Se on täydellinen valinta niille, jotka haluavat perinteiselle kinkulle pienen ja helpon vaihtoehdon. Itse asiassa kyseessä ei ole kinkku, vaan nahallinen ulkofilee, jonka maku on aivan kuten perinteisessä joulukinkussa pitääkin olla. Jouluhalon paistaminen on todella helppoa, sillä se on pakattu uunivalmiiseen pakkaukseen, josta irrotetaan vain etiketti ennen paistamista. Uunivalmis pakkaus toimii paistopussina. Kinkku kypsyy parissa tunnissa. Voisi sanoa, että Jouluhalko on oikea kinkkutrendien unelmamatch, kertoo Järvinen.


Kinkun kuorruttaminen jakaa kansan kahtia - Kapen valinta on kuorrutettu kinkku

Joka toinen kinkku kuorrutetaan, joka toinen kinkku nautiskellaan ilman kuorrutusta. Puolet paistavat kinkkunsa paistopussissa, joka viides valitsee helpoimman mahdollisen kinkunvalmistustavan, joka on valmiiksi kypsän kinkun hankkiminen. Keittiömestari Kape Aihisen kinkku paistetaan aina ilman paistopussia ja se saa aina myös kuorrutteen.

Kape Aihisen kinkkuvinkit kannattaa laittaa muistiin:

  • Jos haluaa oikein mehukkaan joulukinkun, kannattaa hankkia luullinen kinkku. Liha on mehukkainta luun vieressä.
  • Käytä aina paistolämpömittaria. Mehukkaan kinkun saat, kun lihan lämpötila on 77 astetta, murenevan kinkun haluava paistaa kinkkua 82 asteiseksi.
  • HK Viljaporsaan Uunivalmis Jouluhalko kannattaa paistaa 100 - 125 asteisessa uunissa. Kun kyseessä on vähärasvainen ulkofilee, on oikea kypsyys aivan maagisen tärkeää. Älä missään nimessä kypsennä Jouluhalkoa liian kypsäksi, koska silloin siitä voi tulla kuiva. 72 astetta riittää hyvin mehukkaaseen lopputulokseen.
  • Kuorrute aateloi aina kinkun. Perinteinen kuorrute, äidin tekemänä on se paras.
  • Kinkku on parasta hiukan jäähtyneenä, vahvan sinapin kanssa. Kinkku kinkkuna!

 

Kaikki HK®-merkkiset kinkut ovat aina suomalaista lihaa

 

HKScanin lihantuotanto Suomessa on sopimustuotantoa tiiviissä yhteistyössä omien tuottajiensa kanssa. Suomalainen eläintuotanto on maailman kärkeä eläinten hyvinvoinnissa ja laadussa. Ympäristön ja ilmaston kannalta on parasta tuottaa ruokaa mahdollisimman lähellä kulutusta. Kaikki HK® merkkiset joulukinkut ja lihat muissa HK-merkkisissä tuotteissa ovat aina suomalaista alkuperää.

 

*) HKScanin teettämä jouluruokakysely toteutettiin joulun 2020 aikana ja siihen vastasi 800 suomalaista. Kyselyn toteutti Crowst.

Kahden kärki Tärkeimmät asiat joulussa -vastauksissa: 
54 % perheen kanssa vietetty yhteinen aika, 51 % mahdollisuus herkutella ja syödä hyvin

Kuvat:

  • Joulun 2021 uutuus, HK® Viljaporsaan Uunivalmis Jouluhalko, pakkauskuva
  • Joulun 2021 uutuus, HK® Viljaporsaan Uunivalmis Jouluhalko, annoskuva
  • Kari Aihinen

Liitteenä tuotetiedote: HK® Viljaporsaan Uunivalmis Jouluhalko

 

Lisätietoja:

Instagram: @hk_fi #hookoo #ruokailoa #hkjoulu

Facebook: @HKHooKoo #hkjoulu

Twitter: @HKScanFinland #hookoo #ruokailoa #hkjoulu
www.hk.fi,

www.hkscan.com

 

Me HKScanissa teemme elämästä maistuvampaa – tänään ja huomenna. Strateginen tavoitteemme on kasvaa monipuoliseksi ruokataloksi. Vastuullisesti tuotetut ja herkulliset tuotteemme ovat osa kuluttajien moninaisia ruokahetkiä arjessa ja juhlassa. Noin 7000 ammattilaisemme joukko tekee paikallisesti tuotettua ruokaa yli sadan vuoden kokemuksella. Meille HKScanissa vastuullisuus on konkreettisia tekoja koko ruokaketjussa ja jatkuvaa parantamista. Olemme asettaneet tavoitteeksemme hiilineutraalin ruokaketjun maatiloilta kuluttajille vuoden 2040 loppuun mennessä osana Zero Carbon -hankettamme. Kotimarkkinoitamme ovat Suomi, Ruotsi, Baltia ja Tanska. Tunnettuja tuotemerkkejämme ovat HK®, Kariniemen®, Via® Scan®, Pärsons®, Rakvere®, Tallegg® ja Rose. Strategisten kumppanuuksiemme kautta yhtiön tuttuja tuotemerkkejä ovat myös Kivikylän®, Tamminen® ja Boltsi. Pörssilistatun HKScanin liikevaihto vuonna 2020 oli lähes 1,8 miljardia euroa.