HK RUOKATALO LISÄÄ OMISTUSTAAN VIROLAISE

Report this content
HK RUOKATALO OYJ      PÖRSSITIEDOTE 22.12.2003 klo 11.00

HK RUOKATALO LISÄÄ OMISTUSTAAN VIROLAISESSA TALLEGGISSA

HK Ruokatalo vahvistaa asemaansa AS Talleggissa, Viron suurimmassa
siipikarjanlihan ja kananmunien tuottajassa. Toteutettavan järjestelyn
jälkeen virolaisyhtiön lähes koko osakekanta on HK Ruokatalolla.

HK Ruokatalo on omistanut yhdessä ruotsalaisen Lantbrukarnas
Riksförbundin (LRF) kanssa Talleggin osake-enemmistön kesäkuusta 2001
lähtien. Strategisena investoijana toiminut LRF on nyt päättänyt
vetäytyä Talleggista ja on myymässä omaa osuuttaan HK Ruokatalolle,
jonka omistus nousee kaupan jälkeen 98,3 prosenttiin. Loput osakkeet
ovat pääosin Talleggin henkilökunnalla.

Alansa markkinajohtajana Virossa AS Tallegg on kiinteä osa HK
Ruokatalo -konsernin Baltian liiketoimintaa eikä omistusjärjestely
vaikuta virolaisyhtiön toimintaan tai asemaan markkinoilla. Talleggin
liikevaihto vuonna 2002 oli 32,9 miljoonaa euroa ja tulos
rahoituserien jälkeen 3,7 miljoonaa euroa. Sillä on tytäryhtiöt
Latviassa ja Liettuassa. Tytäryhtiöt mukaan lukien Tallegg työllistää
runsaat 700 henkeä.

HK Ruokatalon omistaja-aikana Talleggille on luotu erinomaiset
valmiudet siirtyä uuteen toimintaympäristöön Viron, Latvian ja
Liettuan EU-jäsenyyden alkaessa ja siipikarjanlihan suosion kasvaessa
Baltian maissa.


HK Ruokatalo Oyj



Simo Palokangas
toimitusjohtaja




JAKELU:
Helsingin Pörssi
Keskeiset tiedotusvälineet
Internet: www.hk-ruokatalo.fi



Tilaa