HK Sininen Lenkki sujahtaa ostoskoriin joka neljäs sekunti

Report this content

Näppäilyvirheestä seurasi hulvaton lenkkiviikko Espanjan Aurinkorannikolla


HK Sininen Lenkki® täyttää tänä vuonna 61 vuotta. Kansallismakkaramme on juurtunut niin syvälle suomalaisten makumuistoihin, että monet kaipaavat sitä asuessaan ulkomailla. Espanjan Fuengirolassa se on yksi perustuotteista skandinaavisen ruokakauppa New Ewald’sin valikoimissa. Aikoinaan ralliautoilija Juha Kankkunen paistoi Sinistä Lenkkiä Pariisi-Dakar -rallin aikana Saharan autiomaassa kamelinlantanuotiolla. Sinisen Lenkin suosiosta kertoo se, että sitä ostetaan Suomessa joka neljäs sekunti. Sininen Lenkki on aina seurannut myös aikaa ja uudistunut uusimpien trendien mukaisesti. Tämän syksyn uutuus on HK Sininen Lenkki leikkelemakkara. Kansallista lenkkipäivää vietetään perjantaina 16.8.2024.

HK Sinistä ostetaan joka 4. sekunti

Siitä asti, kun HK Sininen tuotiin kauppoihin 61 vuotta sitten, sitä on ostettu yli 400 miljoonaa pakettia. Tänään sitä ostetaan neljän sekunnin välein, 22 000 pakkausta vuorokaudessa. Joka päivä noin 13 000 kg*) kansallislenkkiämme muuttuu evääksi, lounaaksi, grillimakkaraksi, saunalenkiksi, uunimakkaraksi, keitoksi, kastikkeeksi tai joksikin muuksi reseptiksi, joita suosittu hakukone antaa HK Siniselle 68 800 kappaletta.

Juha Kankkunen: ”Kamelinlannasta tuli erinomainen hiillos”

HK Sininen Lenkki vauhditti ralliautoilija Juha Kankkusta aikoinaan Pariisi-Dakar -rallissa. Kankkusen osallistumisvuotena reitti alkoi Pariisista ja päättyi Senegalin pääkaupunkiin Dakariin. Ralli oli tunnettu vaativuudestaan, erityisesti aavikko-osuuksien osalta. Huoltopisteillä ruoanlaittoon tarvittiin melkoisesti kekseliäisyyttä, koska esimerkiksi puita ei nuotiota varten ollut.

-          Toimittajilla oli mahdollisuus tulla seuraamaan rallia lentokoneella isompiin huoltopaikkoihin reitin varrelle. Tuttu urheilutoimittaja kysyi etukäteen, että haluatko että tuodaan jotain mukanamme. Pyysin, että tuokaa Sinistä Lenkkiä. Teimme nuotion kuivasta kamelin lannasta, koska puita ei ollut. Siitä tuli aivan erinomainen hiillos ja siinä paistoimme lenkkiä. Kartturini Juha Piirosen kanssa söimme lenkit ja kyllä maistui hyvälle, muistelee Kankkunen.

Maistuuko rallilegendalle HK Sininen Lenkki vielä tänä päivänä?

-          Maistuu kyllä, paras uunilenkki tulee sinisestä, hehkuttaa Kankkunen.

Näppäilyvirheestä seurasi hulvaton lenkkiviikko Espanjan Aurinkorannikolla

Monet suomalaiset kaipaavat Sinistä Lenkkiä asuessaan ulkomailla. Klassikkolenkki on yksi Espanjan suurimman suomalaisia tuotteita myyvän kaupan, New Ewald’sin vakiotuotteista ja sen kysyntä on tasaisen vilkasta, etenkin talviaikaan. Lenkit kuljetetaan Espanjaan kylmäkuljetuksella.

-          Lokakuun alusta tärähtää talvikausi käyntiin, kun talviasukkaat muun muassa Suomesta muuttavat Aurinkorannikolle. Sininen Lenkki on täällä kaikenikäisten suomalaisten suosikki. Asiakkaamme tietävät, kun kuorma aina kahden viikon välein tulee ja silloin lenkkiä tullaan hakemaan, kertoo New Ewald’sin kauppias Tapani Kangasniemi.

Joulun jälkeen vuonna 2022, juuri silloin kun jouluherkuista palailtiin taas normaaleihin arkiruokiin, tuli Tapani Kangasniemelle pieni näppäilyvirhe makkaratilausta tehdessään.

-          Lenkkitilaukseen tuli yksi nolla liikaa ja saimme 80 lenkin sijaan 800 HK Sinistä Lenkkiä. Yhtiökumppanini epäili, että emme saa lenkkejä millään myytyä, mutta itse olin eri mieltä. Teimme hulvattoman tarjouksen ja saimme aikaan melkoisen lenkkishown. Lenkkejä tultiin hakemaan kuin ilmaisia ämpäreitä konsanaan. Myimme kaikki lenkit viikossa. Silloin kyllä syötiin Aurinkorannikolla taatusti hyviä lenkkiruokia, naurahtaa Kangasniemi.

Syksyn uutuus on HK Sininen Lenkki leikkelemakkara

61-vuotias lenkkiklassikko seuraa jatkuvasti aikaa ja uudistuu ajan hengessä. Erilaisia makuversioita on vuosikymmenten aikana ollut useita. Ylivoimaisesti suosituin on kautta aikojen ollut kuitenkin original. Makkaran tuttu maku sekä hienojakoinen rakenne ovat tämän HKFoodsin kaikkien aikojen myydyimmän yksittäisen tuotteen tavaramerkkejä. Klassikkolenkkiä on myyty joskus myös esimerkiksi valmiiksi paloiteltuina kuutioina. Tämän syksyn uutuus on HK Sininen Lenkki® leikkelemakkara, joka tulee myyntiin syyskuun alussa.

-          Lämmin ruoka korvataan arjessa yhä useammin erilaisilla nopeilla välipaloilla, kuten voileivällä. Voileivälle kuuluu tietenkin herkulliset leivänpäälliset. Siksi teimme tutusta, suomalaisten rakastamasta kansallismakkarasta reiluja leikkelemakkarasiivuja, kertoo HKFoodsin lihavalmisteiden kategoriapäällikkö Marika Rikkonen.


Trendiruoka Bibimbap syntyy Sinisestä Lenkistä

Vaikka uunilenkki on varmasti jatkossakin suosituin**) makkararuoka, niin aina kannattaa kokeilla jotain uutta. Tutusta, turvallisesta ja miedon makuisesta lenkistä on mahdollisuus tehdä paljon erilaisia trendiruokia. Siitä syntyy esimerkiksi vahva, raikas ja hapokas korealainen nuudelibowl, Bibimbap, kertoo HKFoodsilla viime keväänä tuotekehityskokkina aloittanut food designer Kira Weckman.

Kira ideoi lenkkireseptejä jo yli kymmenen vuotta sitten. Hän voitti Suomen Top Chef -kilpailun vuonna 2013 ja esitteli samana vuonna omat Sininen Lenkki -reseptinsä Sininen Lenkki 50 ja mestarien makkarareseptit -kirjassa, joka julkaistiin kansallismakkaran 50-vuotisjuhlan kunniaksi.

-          Monet lapsuuteni lempiruoista ovat makkararuokia. Yksi on saunan kiukaalla tirisevä Sininen. Nykyään olen pitänyt huolen, että oma tytär saa myös makumuistoja Sinisestä Lenkistä. Perheemme suosikkiruoka HK Sinisestä on perinteinen uunilenkki appenzellerjuustolla, mutta seuraavaksi ajattelin kokeilla, miten kotona maistuu ”Meksikon Pikajuna”, eli uunimakkara meksikolaisella twistillä, kertoo Weckman.

Kansallista lenkkipäivää vietetään 16.8.2024

 

Kunnianosoituksena suomalaiselle makkaralle ja hyvälle perusruualle on vuodesta 1991 lähtien vietetty Kansallista lenkkipäivää elokuun kolmantena perjantaina, HK Sinisen Lenkin syntymäpäivänä. Kansallinen lenkkipäivä on tänä vuonna perjantaina 16.8.

HK-brändin tuotteet tehdään aina suomalaisesta lihasta. Kuluttajan luottamus kotimaisuuteen on vahva. 86 prosenttia kuluttajista pitää tärkeänä, että heidän ostamansa liha on suomalaista***).

 

*) Luvut perustuvat keskiarvoihin.

**) Kansallisen makkaratutkimuksen kohderyhmä oli 18–75 -vuotiaat ja kyselyyn vastasi 1000 suomessa asuvaa henkilöä. Otos kiintiöitiin kansallisesti edustavaksi sukupuolen, iän ja asuinalueen mukaan. Tutkimuksen toteutti tammikuussa 2023 Bilendi Oy.

***) Suomi syö 2021 -tutkimus.

Kuvat ladattavissa tästä linkistä: https://hk.emmi.fi/l/7_LLFTPPGdJT
HK Sininen Lenkki® leikkelemakkara pakkauskuva
HK Sininen Lenkki® leikkelemakkara annoskuva

HK Sininen Lenkki® pakkauskuva
Uunimakkara ”ratatouille” (hk.fi)

Uunimakkara meksikolaisella twistillä eli Meksikon Pikajuna annoskuva

Uunimakkara Appenzeller -juustolla
 

Reseptilinkit: 
Uunimakkara ”ratatouille” (hk.fi)
Meksikon pikajuna (hk.fi)

HK Sininen Lenkki® leikkelemakkara ”Mortadella Sandwich” -resepti

https://www.hk.fi/reseptit/perinteinen-uunimakkara/

 

Lisätietoja:
Marika Rikkonen, kategoriapäällikkö, lihavalmisteet (makkarat), HKFoods, marika.rikkonen@hkfoods.com, puh. 010 570 8113
HKFoods Media Service Desk, p. 010 570 5700 tai sähköpostitse communications@hkfoods.com

110 vuoden kokemuksella me HKFoodsissa teemme elämästä maistuvampaa – tänään ja huomenna. Strateginen tavoitteemme on kasvaa monipuoliseksi ruokataloksi. Kotimarkkinoitamme ovat Suomi ja Tanska, missä noin 3 600 ammattilaistamme valmistaa vastuullista ja paikallisesti tuotettua ruokaa kuluttajien erilaisiin ruokahetkiin. Tunnettuja tuotemerkkejämme ovat HK®, Kariniemen®, Via® ja Rose®. Kehitämme ilmastoystävällisempää tapaa tuottaa ruokaa. Pörssilistatun HKFoodsin jatkuvien toimintojen liikevaihto vuonna 2023 oli lähes 1,2 miljardia euroa. www.hkfoods.com

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia