HKSCAN-KONSERNIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE TILIVUODELTA 2008
HKScan Oyj PÖRSSITIEDOTE 27.2.2009, klo 8.00
HKSCAN-KONSERNIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE TILIVUODELTA 2008
* Konsernin liikevoitto muodostui loka-joulukuussa ennakko-odotusten mukaisesti
paremmaksi kuin kolmannella neljänneksellä perustuen erityisesti Suomen
liiketoiminnan suorituskyvyn vahvistumiseen.
* Koko vuosi 2008 oli liiketoiminnallisesti haastava. Liikevoitto 38,1 miljoonaa
euroa jäi odotetusti edellisen vuoden tasosta.
* Ruoan kulutuskysynnän odotetaan säilyvän ennallaan päämarkkina-alueilla,
vaikka tuoteryhmien välillä painotukset muuttuisivatkin.
* Kansainvälinen finanssikriisi on tuonut mukanaan voimakkaita kurssivaihteluja
yhtiön keskeisiin valuuttoihin.
HKSCAN-KONSERNIN TULOSLASKELMA, neljäs neljännes ja koko vuosi
(miljoonaa euroa)
--------------------------------------------------------------------------------
| | Q4/2008 | Q4/2007 | 2008 | 2007 |

| Liikevaihto | 592,3 | 552,2 | 2 294,6 | 2 107,3 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liikevoitto | 15,3 | 11,6 | 38,1 | 55,3 |
--------------------------------------------------------------------------------
| - % liikevaihdosta | 2,6 | 2,1 | 1,7 | 2,6 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osuus osakkuusyhtiöiden | -0,1 | 0,4 | 0,9 | 0,4 |
| tuloksesta | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahoitustuotot ja -kulut, | -9,4 | -5,0 | -30,1 | -19,4 |
| netto | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Voitto ennen veroja | 5,9 | 6,9 | 9,0 | 36,3 |
--------------------------------------------------------------------------------
| - % liikevaihdosta | 1,0 | 1,2 | 0,4 | 1,7 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tuloverot | 2,1 | -0,9 | -1,4 | -6,8 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tilikauden voitto | 8,0 | 6,0 | 7,6 | 29,5 |
--------------------------------------------------------------------------------
| - % liikevaihdosta | 1,4 | 1,1 | 0,3 | 1,4 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Tilikauden voiton | | | | |
| jakautuminen: | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Emoyhtiön osakkeenomistajille | 6,9 | 5,6 | 4,7 | 27,8 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vähemmistöosakkaille | 1,1 | 0,4 | 2,9 | 1,7 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Yhteensä | 8,0 | 6,0 | 7,6 | 29,5 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Tulos/osake, laimentamaton | 0,18 | 0,14 | 0,12 | 0,72 |
| euroa | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tulos/osake, laimennettu | 0,17 | 0,14 | 0,12 | 0,72 |
| euroa | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
LOKA-JOULUKUU 2008
- Neljännen kvartaalin liikevaihto kasvoi 592,3 miljoonaan euroon (552,2 milj.
euroa Q4/2007), mikä on 7,2 % edellisvuotta enemmän.
- Liikevoitto oli 15,3 miljoonaa euroa (11,6 milj. euroa Q4/2007), missä kasvua
oli vuoteen 2007 verrattuna 32,5 %.
- Liiketoiminta Suomessa tasapainottui alkuvuoden teknisten ja logististen
ongelmien jälkeen. Joulusesongin myynti onnistui hyvin ja kasvatti neljännen
neljänneksen liikevoiton 6,4 miljoonaan euroon (3,3 milj. euroa).
- Ruotsissa vuoden viimeisen neljänneksen myynti meni suunnitelmien mukaan.
Kvartaalin liikevoitoksi muodostui 8,6 miljoonaa euroa (7,7 milj. euroa).
- HKScanin markkina-asema Suomessa ja Ruotsissa vahvistui sekä volyymiltaan että
arvoltaan.
- Baltiassa kansantalouksien taantuma jyrkkeni syksyllä. Konsernin liikevoitto
viimeisellä neljänneksellä jäi 0,6 miljoonaan euroon (0,9 milj. euroa).
- Puolassa viimeinen neljännes oli vuoden paras, liikevoitto 1,9 miljoonaa euroa
(0,1 milj. euroa).
VUOSI 2008 LYHYESTI
HKScan-konsernin liikevaihto kasvoi kertomusvuonna 8,9 prosenttia ja oli 2 294,6
miljoonaa euroa (2 107,3 milj. euroa vuonna 2007). Euromääräisesti eniten
lisäystä tuli Suomen ja Ruotsin markkina-alueilta, kun taas Puola kasvatti
liikevaihtoaan suhteellisesti eniten. Liikevaihtoon vaikuttavia yrityskauppoja
ei kertomusvuonna tehty.
Markkina-alueiden osuudet konsernin liikevaihdosta vuonna 2008 olivat: Ruotsi
50,0 %, Suomi 31,4 %, Baltia 7,1 % ja Puola 11,5 %.
Konsernin liikevoitto (EBIT) jäi 38,1 miljoonaan euroon (55,3 milj. euroa), mikä
on 31,1 prosenttia edellisvuotta vähemmän. Liikevoiton laskun taustalla oli
useita tekijöitä. Toimintaa haittasi syksyllä 2007 vaikeutuneen kansainvälisen
lihamarkkinatilanteen jatkuminen kireänä pitkälle kesään 2008. Osaksi
vaikuttivat valmistuskustannusten voimakas nousu alkuvuonna. Toisella
neljänneksellä kirjatut Suomen teollisen rakennemuutoksen suuret loppulaskut ja
mittavat pakkasvarastojen purkukustannukset sekä alaskirjaukset sianlihan
alkutuotantoyksikössä Puolassa vetivät koko alkuvuoden tuloksen miinukselle.
Kolmannella neljänneksellä kannattavuus hivenen parani, ja neljäs neljännes
muodostui parhaaksi. Loka-joulukuun liikevoitto 15,3 miljoonaa euroa oli 40
prosenttia koko vuoden liikevoitosta. Kannattavuus parani edellisestä
neljänneksestä Suomessa, Ruotsissa ja Puolassa. Sen sijaan Baltiassa
loka-joulukuu oli kannattavuudeltaan vuoden heikoin jakso.
Loppuvuosi 2008 sujui HKScanissa suunnitelmien mukaan. Neljännen
vuosineljänneksen liikevoitto muodostui paremmaksi kuin kolmannen neljänneksen
kuten yhtiö oli ennalta arvioinut. Koko vuoden liikevoitto jäi odotetusti alle
vuoden 2007 tason ja oli selvästi riittämätön.
Markkina-alueiden osuudet konsernin liikevoitosta vuonna 2008 olivat: Ruotsi
41,8 %, Suomi 33,5 %, Baltia 14,9 % ja Puola 9,8 %.
Osakekohtainen tulos oli 0,12 euroa (0,72 euroa). Hallitus esittää maksettavaksi
osinkona 0,24 euroa osakkeelle (0,27 euroa).
TOIMITUSJOHTAJA MATTI PERKONOJA:
"Vuoden 2008 liikevoitto 38,1 miljoonaa euroa jäi odotetusti edellisen vuoden
tasosta. Vaatimaton liikevoitto johtui suurelta osin vuoden 2008 aikana
kaventuneista myyntikatteista. Lisäksi vuoden aikana voimakkaasti kohonneita
lihan alkutuotannon ja teollisuuden kustannuksia saatiin neuvoteltua
myyntihintoihin viiveellä, osaksi vasta vuoden 2009 puolella.
Alkuvuoden kannattavuutta heikensi HKScanin kaikilla markkina-alueilla jatkunut
sianlihan vaikea kansainvälinen markkinatilanne. Pitkään jatkunut ylitarjonta
alkoi tasapainottua loppuvuonna 2008.
HKScanin suorituskyky tuloksen suhteen oli riittämätön. Liikevoittoprosentiksi
muodostui 1,7 % konsernin tavoitteleman viiden prosentin sijasta. Edelleen
kasvaneet rahoituskustannukset painoivat nettotulosta niin, että osakekohtainen
tulos jäi 0,12 euroon. Perusta vahvemmalle kehitykselle on kuitenkin olemassa.
Suomessa saatiin päätökseen yhtiön historian suurin teollisen rakenteen
kehittämisohjelma. Ohjelman toteuttamisesta aiheutui kuitenkin alkuvuoden aikana
toimitushäiriötä ja ylimääräisiä päällekkäisiä kustannuksia. Tehtyjä
investointeja ja uudistettua teollista rakennetta sekä hiottuja toimintatapoja
päästiin hyödyntämään vuoden loppupuoliskon aikana. Toimenpiteet näkyivät Suomen
liiketoiminnan myönteisenä tuloskehityksenä loppuvuonna. Vuoden 2009 puolella
kehityksen odotetaan jatkuvan samansuuntaisena.
Suomen rakenneohjelman valmistuttua resurssit kohdistetaan nyt Ruotsin
liiketoiminnan kokonaisvaltaiseen kehittämiseen.
Baltiassa kansantaloudet taantuivat HKScanin markkina-alueista nopeimmin ja
jyrkimmin. Kuluttajien ostovoiman väheneminen näkyi kulutuksessa, missä
hinnaltaan edullisemmat perustuotteet lisäsivät suosiotaan. Vahvan
markkina-aseman turvin yhtiöllä on mahdollisuus selviytyä kohtuullisesti
meneillään olevan taantuman yli.
Toisin kuin yhtiön muilla markkina-alueilla Puolassa säilyi koko vuoden
verrattain optimistinen ilmapiiri. Bruttokansantuotteen kasvu hidastui, mutta
oli vielä marraskuussa vajaat neljä prosenttia. Puolan liiketoiminnan erityisenä
ongelmana olivat valuutan, zlotyn, voimakkaat kurssivaihtelut.
Konsernin keskeisistä valuutoista Ruotsin kruunu ja Puolan zloty heikkenivät
vuoden lopulla poikkeuksellisen voimakkaasti suhteessa euroon kansainvälisen
finanssikriisin seurauksena. Heikkeneminen verottaa jatkossa konsernin
liikevaihtoa ja tulosta, ja sen vaikutukset näkyivät jo tilinpäätöksessä
alentuneina tasearvoina.
HKScanin kehitys vuoden 2008 jälkipuolella osoitti, että yhtiön oma
liiketoiminta oli tasapainottumassa, ja vuoden 2009 alku osoittaa suunnan
jatkuvan. Kulutuskäyttäytymiseen mahdollisesti vaikuttavia kansantalouksien tai
työllisyyden muutoksia on vaikea ennakoida etukäteen. HKScanin laajassa
tuotevalikoimassa on ruokia ja ruoan raaka-aineita monenlaisiin ajankohtiin ja
tilanteisiin erilaisille kuluttajaryhmille.”
MARKKINA-ALUE SUOMI
(miljoonaa euroa)
--------------------------------------------------------------------------------
| | Q4/2008 | Q4/2007 | 2008 | 2007 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Liikevaihto | 197,3 | 176,3 | 740,4 | 674,3 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liikevoitto | 6,4 | 3,3 | 14,4 | 22,8 |
--------------------------------------------------------------------------------
| - Liikevoitto-% | 3,2 | 1,9 | 1,9 | 3,4 |
--------------------------------------------------------------------------------
Syksyllä 2007 vaikeutunut sianlihan kansainvälinen markkinatilanne jatkui
odotetusti erittäin tiukkana vuoden 2008 kesään asti. Suomessa se kosketti
varsinkin lihaliiketoimintaa, mikä alkuvuoden ajan oli selvästi tappiollinen.
Ongelmallisin oli toinen vuosineljännes, jolloin koko Suomen liiketoiminnan
liikevoitto painui miinukselle. Samaan ajanjaksoon kasaantui rakennemuutoksen
loppuunviennistä aiheutuneita, logistiikkaan ja toimitusvarmuuteen liittyneitä
toiminnallisia ongelmia ja ennakoimattomia kustannuksia.
Tulevalle kehitykselle tärkeä uusi logistiikkakeskus valmistui Vantaalla. Sen
ylösajovaiheen aikana oli tavaratoimitusten varmistamiseksi käytettävä rinnalla
tilapäisjärjestelyjä, ja niistä aiheutui ennakoitua enemmän päällekkäisiä
kustannuksia ja toimitushäiriöitä. Käynnistysvaihe saatiin päätökseen
kesäkuussa. Häiriöiden poistuttua toimitusvarmuus parani merkittävästi ja
saavutti syksyllä asiakkaiden edellyttämän tason. Vahvistuneen suorituskyvyn
myötä HK Ruokatalo paransi markkina-asemiaan Suomessa loppuvuoden aikana.
Logististen toimintojen keskittäminen Vantaalle ja logistiikkakeskuksen
valmistuminen ja käyttöönotto päätti HK Ruokatalon käynnissä olleen mittavan
teollisen rakennemuutosohjelman Suomessa. Ohjelman mukaisesti Tampereen
tuotantolaitos ja terminaali suljettiin kesäkuussa 2008. Kaikkiaan yhtiön
tuotantolaitokset vähenivät ohjelman seurauksena kahdeksasta kuuteen.
Yhtiön kannalta tärkeiden perinteisten lihavalmisteiden kysyntä kasvoi
voimakkaasti vuoden loppukuukausien aikana. Kuluttajapakatussa lihassa myyntiä
lisäsi yhtiön osallistuminen kaupan omien merkkien valmistukseen.
Siipikarjanlihan markkinat kehittyivät myönteisesti. Syksyllä kasvu hidastui,
mutta vuositasolla broilerin kulutus ja tuotanto kasvoivat Suomessa noin
kahdeksan prosenttia. HK Ruokatalon siipikarjatuotteiden toimitukset asiakkaille
lisääntyivät edellisestä vuodesta sekä määrältään että arvoltaan.
MARKKINA-ALUE RUOTSI
(miljoonaa euroa)
--------------------------------------------------------------------------------
| | Q4/2008 | Q4/2007 | 2008 | 2007 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Liikevaihto | 301,6 | 295,7 | 1 179,3 | 1 111,9 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liikevoitto | 8,6 | 7,7 | 18,0 | 23,0 |
--------------------------------------------------------------------------------
| - Liikevoitto-% | 2,9 | 2,6 | 1,5 | 2,1 |
--------------------------------------------------------------------------------
Scan AB:n lihaliiketoiminta sujui kertomusvuonna ennakoidusti. Pitkälle kesään
asti jatkunut sianlihan vaikea kansainvälinen markkinatilanne heijastui
kuitenkin varsinkin teollisuusmyynnin ja viennin kannattavuuteen. Naudanlihassa
tilanne oli kannattavuuden suhteen vakaampi ja markkinat paremmin hallittavissa.
Scan on keskeisin raaka-aineen toimittaja Ruotsin elintarviketeollisuudessa.
Valmisteliiketoiminnassaan Scan ei onnistunut suunnitelmien mukaisesti, lukuun
ottamatta leikkeleistä tunnettua Pärsonsia, jolle vuosi oli kohtalainen.
Scanin valmisteliiketoiminnan ongelmat johtuivat pääosin siitä, että voimakkaan
kustannusnousun aiheuttaman korotuspaineen vieminen neuvotteluissa läpi
myyntihintoihin onnistui vain osittain. Myyntiä ja myös kannattavuutta verotti
lisäksi syksyllä käyty kaupan hintaneuvottelu, jonka aikana merkittävä osa
Scanin tuotevalikoimasta poistui useaksi viikoksi yhden suuren
vähittäiskauppaketjun valikoimista.
Puolassa otettiin kesäkuussa käyttöön Scanin Swinoujscien tehtaan laajennus.
Swinoujsciessa viipaloidaan ja pakataan pekonia koko HKScan-konsernille. Tämän
lisäksi Linköpingiin tulevan logistiikkakeskuksen rakentaminen edistyi
suunnitelmien mukaisesti.
Tuotannon tehostamisohjelmansa mukaisesti Scan sulki vuoden aikana Kävlingen
toimipaikan Etelä-Ruotsissa sekä teurastamot Skellefteåssa ja Uppsalassa.
MARKKINA-ALUE BALTIA
(miljoonaa euroa)
--------------------------------------------------------------------------------
| | Q4/2008 | Q4/2007 | 2008 | 2007 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Liikevaihto | 43,0 | 37,6 | 168,2 | 145,3 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liikevoitto | 0,6 | 0,9 | 6,4 | 10,7 |
--------------------------------------------------------------------------------
| - Liikevoitto-% | 1,4 | 2,3 | 3,8 | 7,4 |
--------------------------------------------------------------------------------
Baltiassa vuoden kahdeksan ensimmäistä kuukautta sujuivat myynnillisesti
suunnitelmien mukaan, mutta tuloksen tekeminen vaikeutui. Syynä oli ennen
kaikkea konsernin oman raaka-ainetuotannon heikentynyt kannattavuus.
Voimakkaasti kohonneet rehukustannukset painoivat Rakverelle sianlihaa
toimittavan konserniyhtiö Eksekon selvästi tappiolle ensimmäisellä ja vielä
toisellakin neljänneksellä. Myös siipikarjanlihan tuotantokustannukset nousivat,
mutta Tallegg pystyi pitämään hinnat ja kustannukset kohtuullisesti
tasapainossa.
Kansantalouksien taantuma jyrkkeni loppukesästä. Voimakas inflaatio hidastui, ja
kansantaloudet Virossa ja Latviassa ja sitten myös Liettuassa painuivat
miinukselle. Päivittäistavarakaupassa volyymi ja arvo kääntyivät laskuun.
Edullisempien tuotteiden kysyntä oli lisääntynyt jo vuoden alusta kuluttajien
taloudellisten näkymien synkentyessä. Vuoden lopulla monet olivat siirtyneet
perinteisten paikallisten perustuotteiden käyttäjiksi.
Kiristyneessä kilpailutilanteessa kustannusnousujen vieminen myyntihintoihin
vaikeutui vuoden loppua kohden. Se näkyi myyntikatteiden alenemisena, mikä
puolestaan vaikutti siihen, että liikevoittoa kertyi Baltian markkina-alueella
vain runsaat puolet edellisen vuoden määrästä. Liikevoitto sisältää yhteensä
noin 1,2 miljoonaa euroa kertaluontoisia myyntivoittoja käyttöomaisuuden
myynneistä.
Investointiohjelman mukaisesti Rakvere Lihakombinaatin uusi nakkilinja otettiin
käyttöön syyskuussa. Tallegg puolestaan uudisti kasvattamoitaan.
Markkinatilanteen ja kilpailun takia monta elintarvikealan yritystä on ahtaalla
varsinkin Latviassa ja Liettuassa. Siksi on odotettavissa, että alalla tapahtuu
lisää rakenteellisia muutoksia. HKScanin Baltia-ryhmällä on alueensa
markkinajohtajana mahdollisuudet säilyttää asemansa taantuman yli.
MARKKINA-ALUE PUOLA
(miljoonaa euroa)
--------------------------------------------------------------------------------
| *) | Q4/2008 | Q4/2007 | 2008 | 2007 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Liikevaihto | 66,3 | 54,8 | 270,9 | 220,9 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liikevoitto | 1,9 | 0,1 | 4,2 | 3,7 |
--------------------------------------------------------------------------------
| - Liikevoitto-% | 2,9 | 0,3 | 1,6 | 1,7 |
--------------------------------------------------------------------------------
*) Luvut tarkoittavat HKScanin osuutta (50%) Sokolów-konsernin luvuista.
Sokolówin varsinainen ydinliiketoiminta, eli lihan ja lihavalmisteiden valmistus
ja myynti Puolan markkinoille, lähti vuonna 2008 liikkeelle asetettujen
tavoitteiden mukaisesti. Euromääräinen liikevaihto kasvoi yli 20 prosenttia
edellisestä vuodesta. Neljäs kvartaali muodostui tulokseltaan Sokolówin
parhaaksi, ja kokonaisuutena vuosi 2008 oli edellisen vuoden tasoa.
Pitkään jatkunut positiivinen vire Puolan kansantaloudessa heikkeni ja
viimeisellä neljänneksellä taloudelliset odotukset maassa vaimenivat. Talouden
veto oli kuitenkin yhä selvästi vahvempi kuin esimerkiksi Baltiassa.
Kansainvälisistä markkinahäiriöistä johtunut sianlihan vaikea markkinatilanne
Euroopassa ja lihan tuotantokustannusten voimakas nousu rasittivat myös Puolan
liiketoimintaa. Näin oli erityisesti alkutuotantoyhtiö Agro-Sokolówissa, joka
tuottaa Sokolówille sianliharaaka-ainetta. Agro-Sokolówissa tehtiin keväällä 1,5
miljoonan euron alaskirjaus vaihto-omaisuuteen, mikä veti miinukselle koko
Puolan markkina-alueen toisen neljänneksen. Agro-Sokolówin tappiollisuus alkoi
pienentyä, mutta eläintuotannon kannattavuus pysyi huonona.
Toinen tytäryhtiö, Pozmeat, puolestaan onnistui pitkään jatkuneen kustannus- ja
tehostamisohjelman ansiosta nostamaan tuloksensa voitolliseksi loppusyksyllä
2008.
Sokolówin myynnissä kasvoivat eniten toimitukset modernin vähittäiskaupan
ketjuille, jotka myyntikanavina ovat ohittamassa perinteisen oman
vähittäismyyntiverkoston. Länsieurooppalaistyyppisten kaupan ketjujen merkitys
teollisuuden partnereina kasvaa myös Puolassa.
INVESTOINNIT
Konsernin bruttoinvestoinnit vuonna 2008 olivat 84,0 miljoonaa euroa (129,3
Meur). Ne jakaantuivat markkina-alueittain seuraavasti: Suomi 27,5 miljoonaa
euroa, Ruotsi 28,0 miljoonaa euroa ja Baltia 14,9 miljoonaa euroa. Lisäksi
Puolasta kertyi HKScanin osuudeksi 13,6 miljoonaa euroa Sokolówin
investoinneista. Vertailuvuoden 2007 investoinnit olivat poikkeuksellisen suuret
johtuen Scan AB:n ostosta ja Suomen teollisen rakennemuutosohjelman
investointien ajoittumisesta merkittävässä määrin vuoteen 2007.
Suomessa kertomusvuoden merkittävin kohde oli Vantaan logistiikkakeskuksen
viimeistely ja ylösajovaihe keväällä ja alkukesällä. Ruotsissa Linköpingin
logistiikkakeskuksen rakentaminen eteni niin, että vuoden lopulla päästiin kone-
ja laiteasennuksiin. Swinoujscien pekonitehtaan laajennus Puolassa valmistui
kesäkuussa käyttökuntoon. Virossa Rakvere Lihakombinaatin uusi nakkilinja
valmistui ja otettiin käyttöön syyskuussa. Sokolówin Kolon tehtaalle valmistui
uusi nakki- ja grillimakkaralinja.
RAHOITUS
Konsernin korolliset velat ilman 23.9.2008 liikkeeseenlaskettua hybridilainaa
olivat vuoden lopussa 524,4 miljoonaa euroa (514,4 Meur). Taseessa oleva
eurovasta-arvoinen velka laski aivan vuoden lopussa Ruotsin kruunun ja Puolan
zlotyn voimakkaan heikentymisen johdosta. Keskimääräinen velkamäärä vuonna 2008
oli 543 miljoonaa euroa (514 Meur). Konsernin nettorahoituskulut olivat 30,1
miljoonaa euroa (19,4 Meur). Rahoituskulujen merkittävä kasvu johtui
velkaantumisen kasvusta, korkojen noususta vuoden 2008 yhdeksän ensimmäisen
kuukauden aikana edellisvuoden vastaavaan aikaan verrattuna sekä
lainamarginaalien noususta. Lisäksi konsernilla oli keskimäärin 60 miljoonan
euron (6 Meur) arvosta rahoitusyhtiöille myytyjä myyntisaatavia, joista maksetut
rahoituskustannukset sisältyvät kaikki rahoituskuluihin.
Konsernin rahoituksen perustana on kesäkuussa 2007 tehty 550 miljoonan euron
suuruinen syndikoitu lainajärjestely, jonka maturiteetiksi sovittiin 275
miljoonaan euron velkakirjalaina-osuuden osalta seitsemän vuotta ja 275
miljoonan euron luottolimiittiosuuden osalta viisi vuotta kahdella yhden vuoden
jatko-optiolla. Käyttämättömien valmiusluottojen määrä 31.12.2008 oli 140
miljoonaa euroa (184 Meur). Lisäksi konsernilla oli muita käyttämättömiä
shekkitili- ym. limiittejä 37 miljoonaa euroa (33 Meur). 100 miljoonan euron
yritystodistusohjelmasta oli liikkeelle laskettu 0 meuria (23 Meur).
Yritystodistusmarkkina tyrehtyi vuoden lopussa lähes kokonaan. Erääntyneet
yritystodistukset uudelleenrahoitettiin olemassaolevilla käyttämättömillä
rahoituslimiiteillä.
Yhtiö ei näe merkittävää uudelleenrahoitustarvetta ennen vuotta 2012. Yhtiön
nykyisissä lainasopimuksissa on tavanomaiset tulokseen ja taseeseen liittyvät
ehdot. Taloudelliset kovenantit ovat nettovelkaantumisaste (gearing) ja
nettovelkojen suhde käyttökatteeseen.
Vuoden lopussa omavaraisuusaste oli 29,5 prosenttia (29,3 %). Konsernin
painopistealueena ovat edelleen liiketoiminnan kassavirran vahvistaminen ja
nettovelkojen vähentäminen. Keinoina ovat mm. käyttöpääoman hallinnan
tehostaminen ja toteutettavien investointien erittäin tarkka harkinta.
VALUUTTAKURSSIEN VAIKUTUS
Konsernin keskeisistä valuutoista Ruotsin kruunu ja Puolan zloty heikkenivät
tilikauden lopulla poikkeuksellisen voimakkaasti suhteessa euroon globaalin
rahoitus- ja talouskriisin yhtenä ilmentymänä. Heikkeneminen verottaa jatkossa
konsernin liikevaihtoa ja tulosta, ja sen vaikutukset näkyivät jo
tilinpäätöksessä alentuneina tasearvoina. Yhtiön hallituksen vahvistaman
suojauspolitiikan mukaisesti on tällä hetkellä suojattu noin kaksi kolmasosaa
ulkomaisten tytäryhtiöiden omista pääomista.
VEROT
Konsernin verot tammi-joulukuussa 2008 olivat -1,4 miljoonaa euroa (-6,8 Meur).
Efektiivinen veroaste oli 15,3 prosenttia (18,7 %). Efektiivistä veroastetta
laskivat tilinpäätöksessä Puolan ja Ruotsin vanhojen tappioiden käyttö sekä
Suomen ja Ruotsin tappiollisista yhtiöistä kirjatut laskennalliset verosaamiset.
Toisaalta veroastetta nosti Puolassa olevien yhtiöiden tappiot, joita ei
pystytty hyödyntämään alakonsernin sisäisessä verojentasauksessa. Tämä näkyi
erityisesti konsernin vuoden 2008 aiempien osavuosikatsauksien korkeissa
veroasteissa.
JOUKKOVELKAKIRJALAINAN LIIKKEESEEN LASKEMINEN
HKScan laski 23.9.2008 liikkeeseen 20 miljoonan euron suuruisen omaan pääomaan
rinnastettavan joukkovelkakirjalainan (nk. hybridilaina). Pääomarakenteen
vahvistamiseen tarkoitettu laina suunnattiin yhtiön pääomistajille, LSO
Osuuskunnalle ja Swedish Meats ek.för:lle. Lainan korko on 8,5 prosenttia
vuodessa. Lainalla ei ole eräpäivää, mutta yhtiö voi lunastaa sen takaisin
kuuden vuoden kuluttua. Lainaa käsitellään yhtiön IFRS-tilinpäätöksessä omana
pääomana. Koronmaksun ajankohta on yhtiön harkinnassa. Korko voidaan maksaa joko
käteisenä tai HKScanin A-sarjan osakkeina. Vaihto-oikeus koskee ainoastaan
kuutta ensimmäistä vuotta. Koron maksu uusina osakkeina laimentaa yhtiön
nykyisten osakkeenomistajien omistusta kuuden vuoden kuluessa enintään 1 190 160
A-osakkeella, mikä vastaa 3,5 prosenttia A-osakkeista ja 3,0 prosenttia kaikista
osakkeista. Vaihtosuhde on laskettu 8,57 euron osakekurssin mukaan.
TUTKIMUS- JA KEHITYSTOIMINTA
HKScan-konsernin tutkimus- ja kehitystoiminta liittyy käytännössä lähes
yksinomaan normaaliin tuotekehitystyöhön. Se tarkoittaa tuoteuutuuksien
kehittämistä vuoden tai kahden aikajänteellä sekä markkinoilla jo olevien
tuotteiden ajanmukaistamista. Tutkimukseen ja kehitykseen käytettiin vuonna 2008
yhteensä 13,1 miljoonaa euroa (15,6 Meur).
OSAKKEENOMISTAJAT JA OSAKEPÄÄOMA
Osakasluetteloon oli tilikauden lopussa merkitty 8 356 osakkeenomistajaa (7 768
vuonna 2007). Hallintarekisteröityjen ja muiden kuin suomalaisten omistajien
omistuksessa oli vuoden 2008 lopussa 29,6 prosenttia (21,4 %) yhtiön kaikista
osakkeista.
Yhtiön osakepääoma oli tilivuoden alussa ja lopussa 66 820 528,10 euroa.
Osakekanta jakaantui seuraavasti:
A-osakkeita 33 906 193 kpl 86,3 %
K-osakkeita 5 400 000 kpl 13,7 %
Yhteensä 39 306 193 kpl 100,0 %
Kullakin A-osakkeella on yksi ääni ja kullakin K-osakkeella 20 ääntä. K-osakkeet
ovat LSO Osuuskunnan (4 735 000 kpl) ja Swedish Meatsin (665 000 kpl)
omistuksessa. Kaikilla osakkeilla on yhtäläinen osinko-oikeus. Osakkeilla ei ole
nimellisarvoa.
OSAKEPÄÄOMAN KOROTUKSET V. 2006-2008
Tilikauden 2008 aikana ei toimeenpantu osakepääoman korotuksia.
Edellinen osakepääoman korotus oli tammikuussa 2007, jolloin toteutettiin 4 843
000 A-osakkeen suuruinen suunnattu osakeanti Swedish Meatsille. Anti oli osa
Swedish Meatsin liiketoiminnan (Scan AB) ostoa. Merkintäaika oli 29.1.2007 ja
merkintähinta 15,55 euroa osakkeelta. Yhtiön osakepääoma korottui 8 233 100,00
eurolla nykyiseen 66 820 528,10 euroon. Korotus merkittiin kaupparekisteriin
5.2.2007. Uudet osakkeet oikeuttivat osinkoon ensimmäisen kerran tilivuodelta
2007.
Tilikaudella 2006 ei toimeenpantu osakepääoman korotuksia.
OSAKKEIDEN NOTEERAUS
HKScanin A-osake on noteerattu Nasdaq OMX:ssä 6.2.1997 lähtien. Toimialaluokka
on Päivittäistavarat. Kertomusvuonna yhtiön osakkeita vaihdettiin 9 028 409
kappaletta yhteiseltä arvoltaan 72 557 100 euroa.
Vuoden ylin kurssinoteeraus oli 14,48 euroa ja alin 3,90 euroa. Keskikurssi oli
7,88 euroa ja vuoden lopun päätöskurssi 4,42 euroa. Vuoden aikana kurssi laski
68,5 prosenttia. Koko ruokateollisuutta kuvaava pörssin toimialaindeksi
(HX302020) laski puolestaan vuodessa 39,1 prosenttia eli 86,4 pistettä.
Yhtiön koko osakekannan (A- ja K-sarja) markkina-arvo vuoden päättyessä oli
173,7 miljoonaa euroa oltuaan vuotta aikaisemmin 551,9 miljoonaa euroa.
HKScanilla on FIM Pankkiiriliike Oy:n kanssa Nasdaq OMX:n Liquidity Providing
(LP) -toiminnan edellytykset täyttävä markkinatakaussopimus.
YHTIÖN OMIEN OSAKKEIDEN LUOVUTUS PALKKION MAKSUNA
HKScanin hallussa oli vuoden 2008 alussa 40 024 kappaletta yhtiön omia A-sarjan
osakkeita. Yhtiökokouksen 20.4.2007 antaman valtuutuksen nojalla yhtiö osti
osakepalkkiojärjestelmää varten maaliskuussa lisää yhteensä 15 000 omaa
A-osaketta. Osakkeet ostettiin Nasdaq OMX:n julkisessa kaupankäynnissä.
Yhteenlaskettu hankintahinta oli 0,13 miljoonaa euroa.
Yhteensä 45 552 yhtiön hallussa ollutta A-osaketta luovutettiin 22.4.2008
maksutta ”Osakepalkkiojärjestelmään 2006” kuuluville avainhenkilöille
ansaintajaksolta 2007 maksettavan palkkion osakeosuutena. Lisäksi hallitus
luovutti 4.12.2008 maksutta yhteensä 4 998 yhtiön hallussa ollutta A-osaketta
ansaintajaksolta 2006 maksettavan palkkion osakeosuutena. Luovutukset
perustuivat yhtiökokouksen antamaan valtuutukseen.
Tilivuoden päättyessä yhtiöllä oli 4 474 omaa A-osaketta yhteiseltä
markkina-arvoltaan 0,02 miljoonaa euroa. Osuus kaikista osakkeista oli 0,01
prosenttia ja äänistä alle 0,01 prosenttia.
ILMOITUS OMISTUKSEN MUUTTUMISESTA
Yhtiö vastaanotti vuoden 2008 aikana yhden Arvopaperimarkkinalain 2. luvun 9.
pykälän mukaisen liputusilmoituksen muutoksesta yhtiön omistuksessa.
Rahastoyhtiö Artio Global Management LLC ilmoitti, että 30.9.2008 toteutetun
osakekaupan seurauksena Julius Baer International Equity Fundin omistus HKScanin
osakepääomasta aleni 4,999 prosenttiin. Samalla Julius Baer International Equity
Fundin ja muiden Artio Global Management LLC:n asiakkaiden yhteenlaskettu
omistus HKScanin osakepääomasta nousi kuitenkin aiemmasta 8,21 prosentista 8,77
prosenttiin.
HALLITUKSEN VOIMASSA OLEVAT VALTUUDET
(1) Hallituksella on yhtiökokouksen 22.4.2008 myöntämä valtuutus päättää yhtiön
omien A-osakkeiden hankkimisesta niin, että hankittavia osakkeita on enintään 3
500 000 kappaletta, mikä on noin 8,9 % yhtiön kaikista osakkeista ja noin 10,3 %
A-sarjan osakkeista.
Omia osakkeita voidaan hankkia vain vapaalla omalla pääomalla. Omia osakkeita
voidaan hankkia hankintapäivänä julkisessa kaupankäynnissä muodostuvaan hintaan
tai muuten markkinoilla muodostuvaan hintaan.
Hallitus päättää, miten osakkeita hankitaan. Hankinnassa voidaan käyttää mm.
johdannaisia. Osakkeita voidaan hankkia muuten kuin osakkeenomistajien
omistamien osakkeiden suhteessa (suunnattu hankinta). Valtuutus on voimassa
30.6.2009 asti. Hallitus ei ole käyttänyt valtuutusta.
(2) Hallituksella on lisäksi valtuudet päättää osakeannista sekä
optio-oikeuksien ja muiden osakeyhtiölain 10 luvun 1 §:ssä tarkoitettujen
osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta. Alkuperäinen
valtuutus koski enintään 5 500 000 A-osakkeen antia. Hallitus käytti valtuutusta
23.9.2008 laskiessaan liikkeeseen joukkovelkakirjalainan, johon liittyi
optio-oikeuksia, jotka oikeuttavat yhteensä enintään 1 190 160 A-osakkeeseen,
mikä vastaa noin 3,0 prosenttia yhtiön kaikista osakkeista.
Hallitus voi päättää osakeannin ja osakkeisiin oikeuttavien erityisten
oikeuksien antamisen ehdoista. Valtuutus koskee sekä uusien osakkeiden antamista
että omien osakkeiden luovuttamista. Osakeanti ja osakkeisiin oikeuttavien
erityisten oikeuksien antaminen voi tapahtua suunnatusti. Valtuutus on voimassa
30.6.2009 asti. Valtuutuksesta on käyttämättä vähintään 4 309 840 A-osaketta.
HENKILÖSTÖ
HKScan-konsernin palveluksessa työskenteli vuoden 2008 aikana keskimäärin 7 421
henkilöä (7 840). Vähennys johtui käynnissä olevista tehostamis- ja
kustannusohjelmista, joilla konsernin yhtiöt pyrkivät parantamaan
kilpailukykyään ja kannattavuuttaan.
Markkina-alueittain henkilöstöä oli keskimäärin: Ruotsi 3 200, Suomi 2 377 ja
Baltia 1 844. Lisäksi Sokolówin palveluksessa oli keskimäärin 5 515 henkilöä.
HKScan-konsernilla on henkilöstöä yhdeksässä maassa Euroopassa. Operatiivinen
johto kussakin maassa huolehtii siitä, että konsernin yritykset ottavat
toiminnassaan huomioon säädökset ja sopimukset, jotka kyseisissä maissa ohjaavat
työntekoa, palkkausta ja muita työehtoja sekä työturvallisuutta.
Henkilöstö markkina-alueittain vuoden lopussa 2006-2008
Markkina-alue 2008 2007 2006
Ruotsi 3 035 3 200 -
Suomi 2 234 2 241 2 333
Baltia 1 826 1 892 1 832
-------------------------------------------
HKScan yht. 7 095 7 333 4 165
-------------------------------------------
Puola *) 5 732 5 419 4 968
*) Puolan markkina-alue tarkoittaa Sokolów-konsernin henkilöstöä.
AVAINHENKILÖIDEN KANNUSTINJÄRJESTELMÄ
Yhtiöllä on ollut osakepohjainen kannustinjärjestelmä vuosille 2006-2008.
Kannustinjärjestelmässä on kolme kalenterivuoden mittaista ansaintajaksoa:
vuodet 2006, 2007 ja 2008. Hallitus päättää ansaintajakson kohderyhmään
kuuluvista avainhenkilöistä ja heidän enimmäispalkkioistaan.
Järjestelmän mahdolliset palkkiot on sidottu konsernin liikevoittoon ja sidotun
pääoman tuottoon (ROCE). Koko järjestelmän perusteella annetaan yhteensä
enintään 528 000 A-osaketta ja rahaa se määrä, joka tarvitaan palkkiosta
avainhenkilöille aiheutuviin veroihin ja veroluontoisiin maksuihin osakkeiden
siirtohetkellä. Henkilön on omistettava ansaitut osakkeet vähintään kolme vuotta
ansaintajakson päättymisestä.
Ensimmäiseen ansaintajaksoon (vuosi 2006) nimetyille noin kymmenelle
avainhenkilöille osakkeina maksettavan osuuden palkkio oli yhteensä 64 974
HKScanin A-osaketta. Ne luovutettiin saajille joulukuussa 2007 ja joulukuussa
2008. Vuoden 2007 ansaintajaksolla kohderyhmään kuului 20 avainhenkilöä ja
heille luovutettiin yhteensä 45 552 osaketta. Luovutus tapahtui huhtikuussa
2008. Vuoden 2008 ansaintajaksolla kohderyhmään kuului 25 avainhenkilöä ja
osakkeiden kokonaismäärä oli enintään 180 000 HKScanin A-osaketta. Vuonna 2008
ansaintakriteerejä ei saavutettu eikä osakkeita tulla jakamaan.
LÄHIAJAN RISKEJÄ JA EPÄVARMUUSTEKIJÖITÄ
HKScan-konsernin liiketoiminnassa merkittävimmät epävarmuustekijät liittyvät
kaikilla markkina-alueilla raaka-aineiden, erityisesti sianlihan,
hintakehitykseen ja jatkossa mahdollisesti myös saatavuuteen sekä toisaalta
myyntihintojen nostamiseen kustannusnousuja vastaavasti. Lisäksi maakohtaisia
epävarmuustekijöitä liittyy Ruotsissa liiketoiminnan kehittämisohjelmien
onnistumiseen sekä Baltiassa kansantalouksien kehitykseen.
Vallitseva kansainvälinen rahoitusmarkkinakriisi lisää asiakaskunnasta syntyvien
luottotappioiden mahdollisuutta. Asiakkaiden ongelmat aiheutuvat toimintamaiden
talouden tilasta sekä rahoituksen saatavuudesta. Jatkuvat suuret heilahtelut
konsernin keskeisissä valuutoissa voivat vaikuttaa konsernin liikevaihtoon ja
tulokseen sekä taseeseen. Erityisesti paikallisten valuuttojen devalvoituminen
saattaa vaikuttaa negatiivisesti konsernin Baltian toimintoihin.
Kysynnässä konsernin markkina-alueilla tai vientimarkkinoilla voi tapahtua
taloudellisesta tilanteesta johtuvia muutoksia, jotka saattavat heikentää
konsernin liikevaihtoa ja tulosta.
Konsernilla on meneillään joitakin oikeusprosesseja ja riita-asioita. Tällä
hetkellä yhtiön on mahdoton arvioida lopputuloksia, mutta niillä ei kuitenkaan
arvioida olevan merkittäviä vaikutuksia konsernin taloudelliseen asemaan.
YMPÄRISTÖNHALLINTA
HKScanissa on periaatteena toimia niin, että tuotannosta aiheutuva haitta
ympäristölle on mahdollisimman pieni. Periaatetta sovelletaan käytäntöön
Suomessa, Ruotsissa, Baltiassa ja Puolassa ottaen huomioon voimassa olevat
paikalliset ja unionitason säännökset ja sertifiointimenettelyt. Operatiivinen
johto kullakin markkina-alueella vastaa siitä, että ympäristönhallinta on
järjestetty tarkoituksenmukaisella tavalla.
ISO 14001 -standardin mukainen ympäristönhallintajärjestelmä on käytössä
kaikissa HK Ruokatalon tuotantolaitoksissa Suomessa, Rakvere Lihakombinaatin ja
Talleggin tehtailla Virossa sekä kuudessa Scanin tuotantolaitoksessa Ruotsissa.
Muut Scanin laitokset soveltavat BAS-järjestelmää, missä ympäristötyötä johtaa
paikallinen ohjausryhmä. Se vastaa siitä, että tehtaille on asetettu
ympäristötavoitteet ja että niitä noudatetaan. Puolassa Sokolówin tehtaat
toimivat hyvien tuotantokäytäntöjen mukaisesti Puolan Eläinlääkintäviraston
jatkuvassa valvonnassa.
Kaikilla konsernin tehtailla Suomessa, Ruotsissa ja Baltiassa on lisäksi ISO
9001 -standardin mukainen laadunhallintajärjestelmä, muutamilla sen lisäksi
sertifioitu ISO 22000 tuoteturvallisuuden hallintajärjestelmä. Puolassa
Jaroslawin tehdas on ISO 9002 -sertifioitu, muut Sokolówin tehtaat
viimeistelevät ISO 9001 -sertifiointia.
TILIKAUDEN PÄÄTTYMISEN JÄLKEISIÄ TAPAHTUMIA
Yhtiön johto vaihtui 5.1.2009, kun hallitus vapautti toimitusjohtaja Kai Seikun
tehtävästään. Toimitusjohtajan työsuhteen päättymisestä aiheutuva noin 1,3
miljoonan euron kertaluontoinen kustannus rasittaa alkuvuoden 2009 tulosta.
Tammikuussa 2009 yhtiölle palautui osakepalkkiojärjestelmän perusteella
toimitusjohtajalle luovutetut 27 000 yhtiön A-osaketta.
Uudeksi toimitusjohtajaksi nimitettiin 12.1.2009 alkaen talousjohtaja Matti
Perkonoja. Hän on ollut HKScanin talousjohtajana vuodesta 2000 lähtien ja sitä
ennen yhtiössä sekä kaupallisissa että teollisissa johtotehtävissä. Konsernin
palvelukseen Perkonoja tuli 1993. Toimitusjohtajakauden on sovittu jatkuvan
vuoden 2010 loppuun, minkä jälkeen Perkonoja siirtyy eläkkeelle.
Matti Perkonoja tuntee yhtiön taustansa vuoksi erittäin hyvin ja on muun muassa
ollut yksi sen kansainvälistymisen keskeinen rakentaja. Perkonojan vankka
kokemus sekä loppuvuoden 2008 aikana tasapainottunut yhtiön liiketoiminnan tila
luovat hyvän pohjan yhtiön edelleen kehittämiselle.
Konsernin johtoryhmä täydentyi 14.1.2009, jolloin ekonomi Irma Kiilunen
nimitettiin HKScanin talous- ja rahoitusjohtajaksi (CFO) sekä maat. ja metsät.
maist. Tero Hemmilä liiketoiminnan strategisesta suunnittelusta vastaavaksi
johtajaksi. Kiilunen oli aiemmin HKScanin rahoitusjohtajana ja Hemmilä HK
Ruokatalon strategisen suunnittelun johtajana ja sitä ennen mm. LSO Foods Oy:n
toimitusjohtaja. Johtoryhmän jäsen, kaupallinen johtaja Antti Lauslahti (CMO)
siirtyi pois HKScanin palveluksesta tammikuussa 2009.
TULEVAISUUDENNÄKYMIÄ
Ruoan kulutuskysynnän odotetaan pysyvän ennallaan Suomessa ja Ruotsissa, mikä
antaa perustan vakaalle liiketoiminnan kehitykselle konsernin
päämarkkina-alueilla. Muilla markkina-alueilla samoin kuin vientimarkkinoilla
voidaan nähdä merkkejä kysynnän vähenemisestä.
Maailmanlaajuiseen talous- ja rahoitustilanteeseen liittyvästä
poikkeuksellisesta epävarmuudesta huolimatta yhtiö arvioi konsernin kuluvan
vuoden liikevoiton ilman kertaluonteisia eriä ylittävän vuoden 2008 tason.
HALLITUKSEN ESITYS VOITONJAOSTA
Emoyhtiön jakokelpoiset varat ovat 78,9 miljoonaa euroa sisältäen sijoitetun
vapaan oman pääoman rahaston (SVOP) määrältään 66,7 miljoonaa euroa. Hallitus
esittää, että yhtiö jakaa vuodelta 2008 osinkoa 0,24 euroa osakkeelle eli
yhteensä 9,4 miljoonaa euroa.
Yhtiön taloudellisessa asemassa ei ole tilikauden päättymisen jälkeen tapahtunut
olennaisia muutoksia. Yhtiön maksuvalmius on hyvä, eikä ehdotettu voitonjako
vaaranna hallituksen näkemyksen mukaan yhtiön maksukykyä.
YHTIÖKOKOUS
HKScan Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidetään torstaina 23.4.2009 klo 11.00
alkaen Helsingissä Finlandia-talossa, Kongressisiiven A-salissa, osoite
Mannerheimintie 13 e, 00100 Helsinki. Yhtiökokoukseen voivat osallistua ne
osakkeenomistajat, jotka 9.4.2009 ovat merkittynä Suomen Arvopaperikeskus Oy:n
ylläpitämään HKScan Oyj:n omistajaluetteloon. Kokouskutsu ja hallituksen
ehdotukset yhtiökokoukselle julkistetaan myöhemmin.
KONSERNITILINPÄÄTÖS 1.1.-31.12.2008
KONSERNIN TULOSLASKELMA 1.1.-31.12.
(miljoonaa euroa)
--------------------------------------------------------------------------------
| | 2008 | 2007 |

| LIIKEVAIHTO | 2 294,6 | 2 107,3 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden | 0,4 | 1,6 |
| varastojen muutos | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Valmistus omaan käyttöön | 1,3 | 1,8 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liiketoiminnan muut tuotot | 14,0 | 9,7 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osuus osakkuusyritysten tuloksesta | 0,6 | 1,5 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Materiaalit ja palvelut | -1 642,6 | -1 461,4 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Työsuhde-etuuksista aiheutuneet kulut | -319,0 | -319,0 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Poistot | -54,8 | -52,4 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Arvonalentumiset | 0,8 | 0,8 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liiketoiminnan muut kulut | -257,1 | -234,5 |
--------------------------------------------------------------------------------
| LIIKEVOITTO | 38,1 | 55,3 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahoitustuotot | 5,4 | 4,7 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahoituskulut | -34,4 | -23,8 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Kurssierot ja käypien arvojen muutokset *) | -1,1 | -0,3 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osuus osakkuusyritysten tuloksesta | 0,9 | 0,4 |
--------------------------------------------------------------------------------
| VOITTO/TAPPIO ENNEN VEROJA | 9,0 | 36,3 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Tuloverot | -1,4 | -6,8 |
--------------------------------------------------------------------------------
| TILIKAUDEN VOITTO/TAPPIO | 7,6 | 29,5 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Emoyhtiön osakkeenomistajille | 4,7 | 27,8 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vähemmistöosakkaille | 2,9 | 1,7 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Yhteensä | 7,6 | 29,5 |
--------------------------------------------------------------------------------
Emoyhtiön omistajille kuuluvasta voitosta laskettu osakekohtainen tulos
--------------------------------------------------------------------------------
| Tulos/osake, laimentamaton, jatkuvat toiminnot | 0,12 | 0,72 |
| euroa/osake | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tulos/osake, laimennettu, jatkuvat toiminnot | 0,12 | 0,72 |
| euroa/osake | | |
--------------------------------------------------------------------------------
*) Aiemmin rahoitustuottoihin ja -kuluihin sisältyneet valuuttakurssivoitot ja
-tappiot esitetään nettona omana rivinään.
KONSERNIN TASE 31.12.
(miljoonaa euroa)
--------------------------------------------------------------------------------
| | 2008 | 2007 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Aineettomat hyödykkeet | 57,8 | 65,5 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liikearvo | 81,7 | 85,1 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Aineelliset hyödykkeet | 479,3 | 476,6 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osuudet osakkuusyrityksissä | 17,8 | 20,3 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Myynti- ja muut saamiset | 17,4 | 18,0 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Myytävissä olevat sijoitukset / Muut | 9,9 | 11,4 |
| pitkäaikaiset sijoitukset | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Laskennallinen verosaaminen | 10,1 | 8,3 |
--------------------------------------------------------------------------------
| PITKÄAIKAISET VARAT | 673,9 | 685,1 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Vaihto-omaisuus | 128,3 | 140,2 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Myyntisaamiset ja muut saamiset | 198,4 | 244,9 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tuloverosaaminen | 1,5 | 2,5 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut rahoitusvarat | 2,2 | 3,7 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahat ja pankkisaamiset | 92,2 | 53,2 |
--------------------------------------------------------------------------------
| LYHYTAIKAISET VARAT | 422,6 | 444,5 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| VARAT | 1 096,5 | 1 129,6 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Osakepääoma | 66,8 | 66,8 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Ylikurssirahasto | 73,5 | 73,4 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Omat osakkeet | -0,0 | -0,7 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Arvonmuutosrahasto ja muut rahastot | 106,0 | 80,6 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muuntoerot | -25,1 | 3,0 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Kertyneet voittovarat | 97,0 | 105,5 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Emoyhtiön osakkeenomistajien oman pääoman | 318,2 | 328,5 |
| osuus | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vähemmistöosuus | 5,4 | 2,9 |
--------------------------------------------------------------------------------
| OMA PÄÄOMA | 323,7 | 331,5 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Laskennallinen verovelka | 33,6 | 34,0 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Korollinen vieras pääoma | 442,1 | 421,6 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Koroton vieras pääoma | 7,9 | 6,9 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Eläkevelvoitteet | 3,7 | 4,7 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Varaukset | 1,4 | 0,0 |
--------------------------------------------------------------------------------
| PITKÄAIKAINEN VIERAS PÄÄOMA | 488,7 | 467,2 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Korollinen vieras pääoma | 82,4 | 92,9 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Ostovelat ja muut velat | 199,4 | 236,6 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tuloverovelka | 0,5 | 0,1 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Varaukset | 1,9 | 1,3 |
--------------------------------------------------------------------------------
| LYHYTAIKAINEN VIERAS PÄÄOMA | 284,2 | 330,9 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| OMA JA VIERAS PÄÄOMA | 1 096,5 | 1 129,6 |
--------------------------------------------------------------------------------
LASKELMA KONSERNIN OMAN PÄÄOMAN MUUTOKSISTA
(miljoonaa euroa)
--------------------------------------------------------------------------------
| | 1. | 2. | 3. | 4. | 5. | 6. | 7. | 8. | 9. | 10. |

| OMA | 66, | 73, | 3,0 | 66,7 | 0,0 | -0,7 | 10,8 | 3,0 | 105, | 328, |
| PÄÄOMA | 8 | 4 | | | | | | | 5 | 5 |
| 1.1.2008 | | | | | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahavirra | | | | | | | | | | |
| n | | | | | | | | | | |
| suojaukse | | | | | | | | | | |
| t | | | | | | | | | | |

| Omaan | | | 5,0 | | | | | | | 5,0 |
| pääomaan | | | | | | | | | | |
| kirjatut | | | | | | | | | | |
| voitot ja | | | | | | | | | | |
| tappiot | | | | | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muuntoero | 0,0 | -0, | 0,0 | 0,0 | 0,0 | 0,0 | -0,2 | -28, | -1,1 | -29, |
| | | 1 | | | | | | 1 | | 5 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut | | | | | 20,0 | | -0,6 | | | 19,5 |
| muutokset | | | | | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Suorat | | | | | | | | | -0,3 | -0,3 |
| kirjaukse | | | | | | | | | | |
| t | | | | | | | | | | |
| voittovar | | | | | | | | | | |
| . | | | | | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Siirrot | 0,0 | 0,0 | 0,0 | | | | 1,2 | 0,0 | -1,2 | 0,0 |
| erien | | | | | | | | | | |
| välillä | | | | | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Omaan | 0,0 | -0, | 5,0 | 0,0 | 20,0 | 0,0 | 0,4 | -28, | -2,5 | -5,3 |
| pääomaan | | 1 | | | | | | 1 | | |
| suoraan | | | | | | | | | | |
| kirj. | | | | | | | | | | |
| nettovoit | | | | | | | | | | |
| ot ja | | | | | | | | | | |
| -tappiot | | | | | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tilikaude | | | | | | | | | 4,7 | 4,7 |
| n voitto | | | | | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Kokonaisv | 0,0 | -0, | 5,0 | 0,0 | 20,0 | 0,0 | 0,4 | -28, | 2,2 | -0,6 |
| oitot ja | | 1 | | | | | | 1 | | |
| -tappiot | | | | | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osingonja | | | | | | | | | -10, | -10, |
| ko | | | | | | | | | 6 | 6 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osakeanti | | | | | | | | | | 0,0 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Omien | | | | | | -0,1 | | | | -0,1 |
| osakkeide | | | | | | | | | | |
| n | | | | | | | | | | |
| hankinta | | | | | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Omina | | | | | | 0,8 | | | | 0,8 |
| osakkeina | | | | | | | | | | |
| suoritetu | | | | | | | | | | |
| t maksut | | | | | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Käytetyt | | 0,2 | | | | | | | | 0,2 |
| optiot | | | | | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| OMA | 66, | 73, | 8,1 | 66,7 | 20,0 | 0,0 | 11,2 | -25, | 97,0 | 318, |
| PÄÄOMA | 8 | 5 | | | | | | 1 | | 2 |
| YHT. | | | | | | | | | | |
| 31.12.08 | | | | | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
SARAKKEIDEN SELITYS: 1. Osakepääoma, 2. Ylikurssirahasto, 3. Arvonmuutosrahasto,
4. Sijoitettu vapaa oma pääoma, 5. Muu oman pääoman erä, 6. Omat osakkeet, 7.
Muut rahastot, 8. Muuntoerot, 9. Voittovarat, 10. Yhteensä
--------------------------------------------------------------------------------
| | 1. | 2. | 3. | 4. | 5. | 6. | 7. | 8. | 9. | 10. |
--------------------------------------------------------------------------------
| OMA | 58, | 72, | 0,1 | 0,0 | | 0,0 | 8,9 | 5,4 | 90,5 | 236, |
| PÄÄOMA | 6 | 9 | | | | | | | | 4 |
| 1.1.2007 | | | | | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahavirra | | | | | | | | | | |
| n | | | | | | | | | | |
| suojaukse | | | | | | | | | | |
| t | | | | | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Omaan | | | 2,9 | | | | | | | 2,9 |
| pääomaan | | | | | | | | | | |
| kirjatut | | | | | | | | | | |
| voitot ja | | | | | | | | | | |
| tappiot | | | | | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muuntoero | 0,0 | 0,0 | 0,0 | | | | 0,0 | -2,4 | | -2,4 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut | | | | | | | | | -0,3 | -0,3 |
| muutokset | | | | | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Siirrot | 0,0 | 0,0 | 0,0 | | | | 1,7 | 0,0 | -1,7 | 0,0 |
| erien | | | | | | | | | | |
| välillä | | | | | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Omaan | 0,0 | 0,0 | 2,9 | | | | 1,7 | -2,4 | -2,0 | 0,2 |
| pääomaan | | | | | | | | | | |
| suoraan | | | | | | | | | | |
| kirj. | | | | | | | | | | |
| nettovoit | | | | | | | | | | |
| ot ja | | | | | | | | | | |
| -tappiot | | | | | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tilikaude | | | | | | | | | 27,8 | 27,8 |
| n voitto | | | | | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Kokonaisv | 0,0 | 0,0 | 2,9 | | | | 1,7 | -2,4 | 25,8 | 28,0 |
| oitot ja | | | | | | | | | | |
| -tappiot | | | | | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osingonja | | | | | | | | | -9,3 | -9,3 |
| ko | | | | | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osakeanti | 8,2 | | | 66,7 | | | | | | 74,9 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Omien | | | | | | -1,8 | | | | -1,8 |
| osakkeide | | | | | | | | | | |
| n | | | | | | | | | | |
| hankinta | | | | | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Omina | | | | | | 1,1 | | | -0,8 | 0,3 |
| osakkeina | | | | | | | | | | |
| suoritetu | | | | | | | | | | |
| t maksut | | | | | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Käytetyt | | 0,5 | | | | | 0,2 | | -0,6 | 0,0 |
| optiot | | | | | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| OMA | 66, | 73, | 3,0 | 66,7 | | -0,7 | 10,8 | 3,0 | 105, | 328, |
| PÄÄOMA | 8 | 4 | | | | | | | 5 | 5 |
| YHT. | | | | | | | | | | |
| 31.12.07 | | | | | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
SARAKKEIDEN SELITYS: 1. Osakepääoma, 2. Ylikurssirahasto, 3. Arvonmuutosrahasto,
4. Sijoitettu vapaa oma pääoma, 5. Muu oman pääoman erä, 6. Omat osakkeet, 7.
Muut rahastot, 8. Muuntoerot, 9. Voittovarat, 10. Yhteensä
RAHAVIRTALASKELMA
(miljoonaa euroa)
--------------------------------------------------------------------------------
| | 2008 | 2007 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liiketoiminta | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liikevoitto | 38,1 | 55,3 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Oikaisut liikevoittoon | -1,3 | -1,1 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Poistot | 54,0 | 51,6 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Varausten muutos | 1,4 | -8,1 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Käyttöpääoman muutos | 1,3 | 50,1 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahoitustuotot ja - kulut | -29,9 | -19,3 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Verot | -1,4 | -6,8 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liiketoiminnan nettorahavirta | 62,2 | 121,7 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Investoinnit | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Käyttöomaisuuden bruttoinvestoinnit | -84,1 | -131,6 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Käyttöomaisuuden myynnit | 12,0 | 15,8 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Investoinnit tytäryritykseen | 0,0 | -70,1 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Myönnetyt lainat | -0,2 | -4,0 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Lainasaamisten takaisinmaksut | 2,0 | 2,1 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Investointien nettorahavirta | -70,3 | -187,8 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahavirta ennen rahoitusta | -8,1 | -66,1 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahoitus | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Oman pääoman ehtoisesta lainasta saadut maksut | 20,0 | 0,0 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Lyhytaikaisten lainojen nostot | 187,9 | 207,4 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Lyhytaikaisten lainojen takaisinmaksut | -164,2 | -310,0 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Pitkäaikaisten lainojen nostot | 27,4 | 522,1 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Pitkäaikaisten lainojen takaisinmaksut | -7,3 | -297,1 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Maksetut osingot | -10,6 | -9,3 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Omien osakkeiden hankkiminen | -0,1 | -1,8 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahoituksen nettorahavirta | 53,0 | 111,3 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahavarojen muutos | 44,9 | 45,2 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahavarat 1.1. | 56,8 | 12,1 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahavarojen kurssimuutosten vaikutus | -7,3 | -0,5 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahavarat 31.12. | 94,4 | 56,8 |
--------------------------------------------------------------------------------
TALOUDELLISTA KEHITYSTÄ KUVAAVAT TUNNUSLUVUT
--------------------------------------------------------------------------------
| | 2008 | 2007 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Liikevaihto, milj. euroa | 2 294,6 | 2 107,3 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liikevoitto, milj. euroa | 38,1 | 55,3 |
--------------------------------------------------------------------------------
| - % liikevaihdosta | 1,7 | 2,6 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Voitto ennen veroja, milj. euroa | 9,0 | 36,3 |
--------------------------------------------------------------------------------
| - % liikevaihdosta | 0,4 | 1,7 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Oman pääoman tuotto (ROE), % | 2,3 | 9,2 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sijoitetun pääoman tuotto (ROI), % | 5,2 | 7,2 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Omavaraisuusaste, % | 29,5 | 29,3 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Nettovelkaantumisaste (gearing), % | 132,0 | 137,0 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Bruttoinvestoinnit, milj. euroa | 84,0 | 129,3 |
--------------------------------------------------------------------------------
| - % liikevaihdosta | 3,7 | 6,1 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tutkimus- ja kehitysmenot, milj. euroa | 13,1 | 15,6 |
--------------------------------------------------------------------------------
| - % liikevaihdosta | 0,6 | 0,7 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Henkilöstön määrä keskimäärin | 7 421 | 7 840 |
--------------------------------------------------------------------------------
OSAKEKOHTAISET TUNNUSLUVUT
--------------------------------------------------------------------------------
| | 2008 | 2007 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Tulos/osake (EPS), laimennettu, euroa | 0,12 | 0,72 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Oma pääoma/osake, euroa | 8,10 | 8,36 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osakekohtainen osinko, euroa | 0,24 *) | 0,27 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osinko laimentamattomasta tuloksesta, % | 199,3 *) | 37,7 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osinko laimennetusta tuloksesta, % | 205,3 *) | 37,7 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Efektiivinen osinkotuotto, % | 5,4 *) | 1,9 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Hinta/voitto-suhde (P/E-luku) | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| - laimentamaton | 36,7 | 19,6 |
--------------------------------------------------------------------------------
| - laimennettu | 37,8 | 19,6 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Alin osakekurssi, euroa | 3,90 | 12,22 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Ylin osakekurssi, euroa | 14,48 | 21,02 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Keskikurssi, euroa | 7,88 | 16,54 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vuoden päätöskurssi, euroa | 4,42 | 14,04 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osakekannan markkina-arvo, milj. euroa | 173,7 | 551,9 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vaihdettujen osakkeiden määrä, 1.000 kpl | 9 028 | 17 841 |
--------------------------------------------------------------------------------
| - % keskimääräisestä lukumäärästä | 26,6 | 53,4 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osakkeiden oikaistu lukumäärä, 1.000 kpl | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| - keskimäärin tilikaudella | 39 286 | 38 784 |
--------------------------------------------------------------------------------
| - tilikauden lopussa | 39 306 | 39 306 |
--------------------------------------------------------------------------------
| - täysin laimennettu | 40 476 | 39 306 |
--------------------------------------------------------------------------------
*) Hallituksen osinkoehdotuksen perusteella.
TUNNUSLUKUJEN LASKENTAKAAVAT
Voitto ennen veroja - verot
Oman pääoman tuotto (%) ---------------------------------- x 100
Oma pääoma yhteensä (keskiarvo)
Voitto ennen veroja + korko-
ja muut rahoituskulut
Sijoitetun pääoman tuotto (%) ---------------------------------- x 100
Taseen loppusumma - korottomat
velat (keskiarvo)
Oma pääoma yhteensä
Omavaraisuusaste (%) ---------------------------------- x 100
Taseen loppusumma - saadut ennakot
Korolliset nettovelat - korolliset laina-
saamiset - rahavarat
Nettovelkaantumisaste (%) ---------------------------------- x 100
(gearing) Oma pääoma yhteensä
Emoyhtiön osakkeenomistajille kuuluva
tilikauden voitto
Osakekohtainen tulos --------------------------------------------
Osakkeiden keskimääräinen osakeantioikaistu
lukumäärä tilikauden aikana
Emoyhtiön osakkeenomistajille kuuluva
oma pääoma
Osakekohtainen oma pääoma --------------------------------------------
Osakkeiden osakeantioikaistu lukumäärä
tilikauden lopussa
Osinko / osake
Osakekohtainen osinko --------------------------------------------
Tilikauden jälkeisten osakeantien
oikaisukerroin
Osakeantioikaistu osakekohtainen osinko
Osinko tuloksesta (%) --------------------------------------- x 100
Osakekohtainen tulos
Osakekohtainen osinko
Efektiivinen osinkotuotto (%) --------------------------------------- x 100
Tilikauden viimeinen osakeantioikaistu
kaupantekokurssi
Tilikauden viimeinen osakeantioikaistu
kaupantekokurssi
Hinta/voitto-suhde (P/E) ---------------------------------------
Osakekohtainen tulos
Osakekannan markkina-arvo Ulkona olevien osakkeiden määrä tilikauden lo-
pussa x tilikauden viimeinen kaupantekokurssi
Henkilöstön määrä Kalenterikuukausien lopussa laskettujen
henkilöstömäärien keskiarvo
KONSERNIN TILINPÄÄTÖKSEN LIITETIEDOT
LAADINTAPERIAATTEET
HKScan Oyj:n tilinpäätöstiedote ajalta 1.1.-31.12.2008 on laadittu IAS 34
Osavuosikatsaukset -standardia noudattaen. Konsernitilinpäätös on laadittu
kansainvälisten tilinpäätösstandardien (International Financial Reporting
Standards, IFRS) mukaisesti ja sitä laadittaessa on noudatettu 31.12.2008
voimassaolevia IAS- ja IFRS-standardeja sekä SIC- ja IFRIC-tulkintoja. Vuonna
2008 voimaan astuneilla standardimuutoksilla tai uusilla tulkinnoilla ei ole
ollut oleellista vaikutusta konsernin vuoden 2008 tilinpäätökseen.
Arvio uusien standardien ja tulkintaohjeiden vaikutuksesta tulevaisuudessa
Konserni ottaa käyttöön vuonna 2009 seuraavat standardit ja tulkinnat:
- IAS 1 (uudistettu), Tilinpäätöksen esittäminen. Standardin muutoksen
tarkoituksena on parantaa tilinpäätöksen käyttäjien mahdollisuuksia analysoida
ja vertailla tilinpäätöslaskelmissa annettavia tietoja muun muassa erottamalla
yrityksen omassa pääomassa tapahtuvat muutokset, jotka liittyvät liiketoimiin
yrityksen omistajien kanssa muista oman pääoman muutoksista. Omistajiin
liittymättömät muutokset esitetään laajassa tuloslaskelmassa. Konserni tulee
jatkossa esittämään sekä tuloslaskelman että laajan tuloslaskelman.
- IAS 23 (uudistettu), Vieraan pääoman menot. Standardi edellyttää, että ehdot
täyttävän hyödykkeen esim. tuotantorakennusinvestoinnin hankintamenoon
sisällytetään välittömästi kyseisen hyödykkeen hankkimisesta, rakentamisesta tai
valmistamisesta johtuvat vieraan pääoman menot. Konserni on kirjannut aiemmin
sallitulla tavalla vieraan pääoman menot kuluksi sillä tilikaudella, jonka
aikana ne ovat syntyneet. Standardimuutos vaikuttaa niin, että 1.1.2009 tai sen
jälkeen tehtäviin rakennushankkeisiin kohdistuvat vieraan pääoman menot
kohdistetaan hankkeelle ja aktivoidaan taseeseen.
- IFRS 9, Yhteisyritykset. Nykyinen IAS 31 Yhteisyritykset -standardi antaa
mahdollisuuden yhdistellä yhteisyrityksen lukuja suhteellisella yhdistelyllä
(eli rivi-riviltä yhdistely). Standardiin (uusi IFRS 9) on todennäköisesti
tulossa muutos, että jatkossa vain pääomaosuusmenetelmä tulee olemaan sallittu.
Uusi standardi tulee muuttamaan merkittävästi konsernin lukuja ja Puolan
segmentin käsittelyä. Voimaantuloa ei ole vielä päätetty
- IFRS 8, Toiminnalliset segmentit. Standardi korvaa IAS 14 -standardin. Sen
mukaan segmenttitietojen esittämisessä on käytettävä "johdon lähestymistapaa",
jolloin tiedot esitetään samalla tavalla kuin sisäisessä raportoinnissa. Tämä
standardi ei muuta konsernin segmenttiraportointijakoa.
Yhtiö selvensi osavuosikatsauksessaan 1.1.-30.9.2008 liikevoiton käsitettä sekä
osakkuusyhtiökäsittelyä seuraavasti:
Liikevoitto
Liikevoittoa esitettäessä lähtökohtana on IFRS:n mukainen liikevoitto. IAS 1
-standardi ei määrittele liikevoiton käsitettä. Konserni on määrittänyt sen
vuoden 2007 tilinpäätöksen laskentaperiaatteissa seuraavasti: liikevoitto on
nettosumma, joka muodostuu, kun liikevaihtoon lisätään liiketoiminnan muut
tuotot, erikseen määriteltyjen osakkuusyhtiöiden tulososuus, vähennetään
ostokulut valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen muutoksella sekä
omaan käyttöön valmistuksesta syntyneillä kuluilla oikaistuna, vähennetään
työsuhde-etuuksista aiheutuvat kulut, poistot ja mahdolliset
arvonalentumistappiot sekä liiketoiminnan muut kulut. Kaikki muut tuloslaskelman
erät esitetään liikevoiton alapuolella.
Tarvittaessa voidaan katsauksissa erikseen esittää kertaluontoisina erinä
merkittävät myyntivoitot ja -tappiot, arvonalentumiset ja liiketoimintojen
lopettamisesta johtuvat kirjaukset sekä liikevoitto ilman kertaluontoisia eriä.
Vuosina 2006 ja 2007 esitettiin osavuosikatsausten ja tilinpäätöstiedotteiden
selostusosassa IFRS:n mukaisen liikevoiton lisäksi operatiivinen liikevoitto,
jonka tarkoitus oli havainnollistaa ja eliminoida lähinnä konsernin Suomen
liiketoiminnan suuren rakennemuutoksen vaikutuksia. Operatiivisen liikevoiton
esittämisestä luovuttiin raportoinnissa 1.4.2008 alkaen teollisen
rakennemuutoksen tultua suunnitelmien mukaiseen päätökseen.
Osakkuusyhtiöt
Osuus osakkuusyhtiöiden tuloksesta esitetään pääsääntöisesti liikevoiton
alapuolella. Jos konsernin liiketoiminnan kannalta tärkeää toimintoa hoidetaan
osakkuusyhtiössä, esitetään osuus osakkuusyhtiön tuloksesta liikevoiton
yläpuolella. Scan AB:n osakkuusyhtiöt Siljans Chark AB (1.1.2007 alkaen),
Höglandsprodukter AB (1.1.2007 alkaen), daka a.m.b.a (1.1.2008 alkaen) ja
Conagri AB (1.1.2008 alkaen) ovat tällaisia yhtiöitä. Nyhléns & Hugosons Chark
AB:n status on muuttunut liikevoiton yläpuolella esitettävästä osakkuusyhtiöstä
tytäryhtiöksi, ja sen käsittely on muuttunut 30.9.2008 kumulatiivisesti
tilivuoden alusta.
Lukujen pyöristys
Kaikki tilinpäätöstaulukoiden luvut on pyöristetty, minkä vuoksi yksittäisten
lukujen yhteenlaskettu summa saattaa poiketa esitetystä summaluvusta.
Tunnusluvut on laskettu käyttäen tarkkoja lukuja.
SEGMENTTIKOHTAINEN VERTAILU (milj. euroa)
Liikevaihto ja liikevoitto päämarkkina-alueittain
--------------------------------------------------------------------------------
| | Q4/2008 | Q4/2007 | 2008 | 2007 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Liikevaihto | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| -Suomi | 197,3 | 176,3 | 740,4 | 674,3 |
--------------------------------------------------------------------------------
| -Ruotsi | 301,6 | 295,7 | 1 179,3 | 1 111,9 |
--------------------------------------------------------------------------------
| -Baltia | 43,0 | 37,6 | 168,2 | 145,3 |
--------------------------------------------------------------------------------
| -Puola | 66,3 | 54,8 | 270,9 | 220,9 |
--------------------------------------------------------------------------------
| -Segmenttien välinen | -16,0 | -12,2 | -64,3 | -45,0 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Yhteensä | 592,3 | 552,2 | 2 294,6 | 2 107,3 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Liikevoitto | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| -Suomi | 6,4 | 3,3 | 14,4 | 22,8 |
--------------------------------------------------------------------------------
| -Ruotsi | 8,6 | 7,7 | 18,0 | 23,0 |
--------------------------------------------------------------------------------
| -Baltia | 0,6 | 0,9 | 6,4 | 10,7 |
--------------------------------------------------------------------------------
| -Puola | 1,9 | 0,1 | 4,2 | 3,7 |
--------------------------------------------------------------------------------
| -Segmenttien välinen | 0,0 | 0,0 | 0,0 | 0,0 |
--------------------------------------------------------------------------------
| -Konsernihallinnon kulut | -2,2 | -0,4 | -4,9 | -5,0 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Yhteensä | 15,3 | 11,5 | 38,1 | 55,3 |
--------------------------------------------------------------------------------
AINEETTOMIEN JA AINEELLISTEN HYÖDYKKEIDEN MUUTOKSET
--------------------------------------------------------------------------------
| | 2008 | 2007 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Kirjanpitoarvo kauden alussa | 627,2 | 352,4 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muuntoerot | -36,0 | 3,3 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Lisäykset | 80,9 | 131,0 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Lisäykset (yritysostot) | 0,0 | 209,2 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vähennykset | -11,9 | -16,8 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Poistot ja arvonalentumiset | -50,3 | -51,9 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Siirto toiseen tase-erään | 8,9 | 0,1 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Kirjanpitoarvo kauden lopussa | 618,8 | 627,2 |
--------------------------------------------------------------------------------
VAIHTO-OMAISUUS

| Aineet ja tarvikkeet | 80,9 | 85,5 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Keskeneräiset tuotteet | 7,1 | 10,8 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Valmiit tuotteet | 25,6 | 28,5 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tavarat | 0,0 | 0,0 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muu vaihto-omaisuus | 4,2 | 3,9 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Ennakkomaksut | 2,2 | 0,6 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Elävät eläimet IFRS 41 | 8,2 | 10,9 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vaihto-omaisuus yhteensä | 128,3 | 140,2 |
--------------------------------------------------------------------------------
OMAN PÄÄOMAN LIITETIEDOT
--------------------------------------------------------------------------------
| Osakepääoma | Ulkona | Osake | Ylikurss | Sijoi- | Omat | Yht. |
| ja | olevien | pääoma | i | tettu | osakkeet | |
| ylikurssiraha | osakkeide | | rahasto | vapaa | | |
| sto | n | | | oma | | |
| | lukumäärä | | | pääoma | | |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| 1.1.2008 | 39 266 | 66,8 | 72,9 | 66,7 | -0,7 | 205,7 |
| | 169 | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Omien | -15 000 | | | | -0,1 | -0,1 |
| osakkeiden | | | | | | |
| hankinta | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Omien | 50 550 | | | | 0,8 | 0,8 |
| osakkeiden | | | | | | |
| luovutus | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| 31.12.2008 | 39 301 | 66,8 | 72,9 | 66,7 | 0,0 | 206,4 |
| | 719 | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
KOROLLISET VELAT
Konsernin korolliset velat ilman 23.9.2008 liikkeeseenlaskettua hybridilainaa
olivat vuoden lopussa 524,4 miljoonaa euroa (514,4 Meur). Taseessa oleva
eurovasta-arvoinen velka laski aivan vuoden lopussa Ruotsin kruunun ja Puolan
zlotyn voimakkaan heikentymisen johdosta. Keskimääräinen velkamäärä vuonna 2008
oli 543 miljoonaa euroa (514 Meur).
Konsernin rahoituksen perustana on kesäkuussa 2007 tehty 550 miljoonan euron
suuruinen syndikoitu lainajärjestely, jonka maturiteetiksi sovittiin 275
miljoonaan euron velkakirjalaina-osuuden osalta 7 vuotta ja 275 miljoonan euron
luottolimiittiosuuden osalta 5 vuotta kahdella 1 vuoden jatko-optiolla.
Käyttämättömien valmiusluottojen määrä 31.12.2008 oli 140 miljoonaa euroa (184
Meur). Lisäksi konsernilla oli muita käyttämättömiä shekkitili- ym. limiittejä
37 miljoonaa euroa (33 Meur). 100 miljoonan euron yritystodistusohjelmasta oli
liikkeelle laskettu 0 meuria (23 Meur). Yhtiön nykyisissä lainasopimuksissa on
tavanomaiset tulokseen ja taseeseen liittyvät ehdot. Taloudelliset kovenantit
ovat nettovelkaantumisaste(gearing) ja nettovelkojen suhde käyttökatteeseen
RAHOITUSRISKIT
Rahoitusriskejä ovat jälleenrahoitus ja maksuvalmius-, rahoitussopimusten
vastapuoli-, valuutta- , korko- , hyödyke- ja luottoriskit. Rahoitusriskit ja
niiden hallinta ovat osa konsernin rahoituspolitiikkaa. Hallitus on hyväksynyt
noudatettavan politiikan ja sen toteuttaminen on keskitetty konsernin
talousjohtajan alaisuudessa toimivaan rahoitusyksikköön. Tilikauden 2008 aikana
rahoituspolitiikkaa ei ole muutettu.
Konsernin pääoman hallinnan pyrkimyksenä on optimaalisen pääomarakenteen avulla
tukea liiketoimintaa varmistamalla normaalit toimintaedellytykset ja
mahdollistamalla orgaaninen ja rakenteellinen kasvu. Pääomarakenteeseen
vaikutetaan ohjaamalla liiketoimintaan sitoutuvan käyttöpääoman määrää sekä
tuloksen, osingonjaon ja osakeantien kautta. Konserni voi myös päättää
omaisuuserien myynnistä velkojen vähentämiseksi.
Yksityiskohtaisempi selvitys rahoitusriskien ja pääoman hallinnasta julkistetaan
vuoden 2008 tilinpäätöksen liitetiedoissa.
KONSERNIN VASTUUSITOUMUKSET
(milj. euroa)
--------------------------------------------------------------------------------
| | 31.12.2008 | 31.12.2007 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Velat, joiden vakuudeksi on annettu | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| pantteja tai kiinnityksiä | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| - rahalaitoslainat | 41,3 | 36,0 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Vakuudeksi annetut | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| - kiinteistökiinnitykset | 36,0 | 31,4 |
--------------------------------------------------------------------------------
| - pantit | 15,4 | 19,1 |
--------------------------------------------------------------------------------
| - yrityskiinnitykset | 19,7 | 10,9 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Omistusyhteysyritysten puolesta annetut | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| - takaukset | 5,5 | 7,0 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Muiden puolesta annetut | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| - takaukset ja pantit | 9,6 | 9,6 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut omat vastuut | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Leasingvastuut | 23,0 | 10,5 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut vuokravastuut | 42,4 | 17,2 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut vastuut | 4,7 | 2,2 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Johdannaissopimuksista johtuvat vastuut | | |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Johdannaissopimusten nimellisarvot | | |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Valuuttatermiinisopimukset | 84,4 | 64,9 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Koronvaihtosopimukset | 276,8 | 162,1 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sähkötermiinisopimukset | 8,6 | 5,1 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Johdannaissopimusten käyvät arvot | | |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Valuuttatermiinisopimukset | -2,0 | 0,0 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Koronvaihtosopimukset | -11,5 | 0,1 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sähkötermiinisopimukset | -1,9 | 1,1 |
--------------------------------------------------------------------------------
LIIKETOIMET OSAKKUUSYHTIÖIDEN KANSSA
--------------------------------------------------------------------------------
| | 2008 | 2007 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Myynnit osakkuusyhtiöille | 37,6 | 38,9 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Ostot osakkuusyhtiöiltä | 37,0 | 35,5 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Myyntisaamiset ja muut saamiset | 2,2 | 1,9 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Ostovelat ja muut velat | 9,0 | 11,1 |
--------------------------------------------------------------------------------
Tilinpäätöstiedotteessa esitettävät tiedot ovat tilintarkastamattomia.
Vantaalla 27. helmikuuta 2009
HKScan Oyj
Hallitus
Lisätietoja antaa HKScan Oyj:n toimitusjohtaja Matti Perkonoja. Hänelle voi
jättää soittopyynnön Marjukka Hujasen kautta, puh. 010 570 6218
HKScan on Pohjois-Euroopan johtavia ruokayhtiöitä. Sen kotimarkkinoihin kuuluvat
Suomi, Ruotsi, Baltia ja Puola. HKScan valmistaa, myy ja markkinoi sian- ja
naudanlihaa, siipikarjatuotteita, lihavalmisteita ja valmiita ruokia lukuisilla
tunnetuilla paikallisilla tuotemerkeillä. Asiakkaina ovat vähittäiskaupat ja
suurkeittiöt sekä teollisuus- ja vientiasiakkaat. HKScan toimii yhdeksässä
maassa ja sillä on noin 10 000 työntekijää. Vuotuinen liikevaihto on 2,3
miljardia euroa.
JAKELU:
Nasdaq OMX, Helsinki
Finanssivalvonta
Keskeiset tiedotusvälineet
www.hkscan.com