HKScan suunnittelee toimintamallinsa selkeyttämistä

Report this content

HKScan Oyj, lehdistötiedote 3.2.2022 klo 9.30

HKScan suunnittelee toimintamallinsa selkeyttämistä 

HKScan suunnittelee konsernitoimintojen ja liiketoimintayksiköiden välisen toimintamallin selkeyttämistä. HKScanin konsernitoimintojen suunnitellaan keskittyvän jatkossa aiempaa vahvemmin konsernin keskeisiin strategisiin kehityshankkeisiin ja johtamiseen sekä pörssiyhtiön hyvän hallintotavan varmistaviin toimintoihin. HKScan käynnistää yhteistoimintaneuvottelut samanaikaisesti konsernitoiminnoissa ja Suomen liiketoimintayksikössä.

HKScan uudisti konsernitasoisen toimintamallinsa vuoden 2020 alussa siirtymällä matriisiorganisaatiosta liiketoimintayksikkörakenteeseen. Nykyinen toimintamalli painottaa vahvasti tulosvastuuta ja konsernin strategian toimeenpanoa liiketoimintayksiköissä. 

"Tavoitteenamme on selkeyttää entisestään työnjakoa konsernitoimintojen ja liiketoimintayksiköiden välillä siten, että konserni keskittyy nykyistä tiiviimmin keskeisiin strategisiin kehityshankkeisiin ja strategiseen johtamiseen. Operatiivinen liiketoiminta keskittyy aiempaakin selkeämmin liiketoimintayksiköihin. Suunniteltavassa toimintamallin selkeytyksessä ja uudelleenorganisoinnissa osa konsernitason toiminnoista ja tehtävistä siirtyy liiketoimintayksiköihin tai päättyy”, sanoo HKScanin toimitusjohtaja Tero Hemmilä.

HKScanin konsernitoimintojen ja Suomen liiketoimintayksikön toimintamallin selkeyttämistä koskevia suunnitelmia käsitellään Suomessa yhteistoimintaneuvotteluissa, jotka voivat johtaa arviolta 20 työtehtävän vähennykseen tai muutoksiin henkilöiden työsuhteissa. Yhteistoimintaneuvottelut eivät koske työntekijöiden henkilöstöryhmää eivätkä HKScanin liiketoimintoja Ruotsissa, Baltiassa, Tanskassa ja Puolassa. Tavoitteena on saada yt-neuvottelut päätökseen maaliskuun 2022 aikana.

HKScan Oyj

Tero Hemmilä
Toimitusjohtaja 

Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Tero Hemmilä, puh. 010 570 2012
HKScan Media Service Desk, puh. 010 570 5700 tai communications@hkscan.com

 

Me HKScanissa teemme elämästä maistuvampaa – tänään ja huomenna. Strateginen tavoitteemme on kasvaa monipuoliseksi ruokataloksi. Vastuullisesti tuotetut ja herkulliset tuotteemme ovat osa kuluttajien moninaisia ruokahetkiä arjessa ja juhlassa. Noin 7000 ammattilaisemme joukko tekee paikallisesti tuotettua ruokaa yli sadan vuoden kokemuksella. Meille HKScanissa vastuullisuus on konkreettisia tekoja koko ruokaketjussa ja jatkuvaa parantamista. Olemme asettaneet tavoitteeksemme hiilineutraalin ruokaketjun maatiloilta kuluttajille vuoden 2040 loppuun mennessä osana Zero Carbon -hankettamme. Kotimarkkinoitamme ovat Suomi, Ruotsi, Baltia ja Tanska. Tunnettuja tuotemerkkejämme ovat HK®, Kariniemen®, Via® Scan®, Pärsons®, Rakvere®, Tallegg® ja Rose™. Strategisten kumppanuuksiemme kautta yhtiön tuttuja tuotemerkkejä ovat myös Kivikylän®, Tamminen® ja Boltsi. Pörssilistatun HKScanin liikevaihto vuonna 2020 oli lähes 1,8 miljardia euroa.

Tilaa