HKSCAN TARKENTAA LOPPUVUODEN 2008 NÄKYMIÄ

Report this content
HKScan Oyj               PÖRSSITIEDOTE    4.7.2008, klo 14.30

HKSCAN TARKENTAA LOPPUVUODEN 2008 NÄKYMIÄ

HKScan Oyj ennakoi alkuvuoden katsauksissaan saavuttavansa vuoden 2007
liikevoittotason, mikäli sianlihan vaikea kansainvälinen markkinatilanne
tasapainottuu vuoden jälkipuoliskolla. Johdon tämänhetkisen arvion mukaan
suhdannekäänne lykkääntyy vuoden 2008 lopulle. Tämä heikentää yhtiön
tuloskehitystä sen kaikilla markkina-alueilla, ja koko vuoden liikevoitto jää
aiemmin arvioidusta poiketen selvästi alle vuoden 2007 tason. 

Ennakoidusta tulostasosta jäädään näillä näkymin sekä alkuvuonna että
kolmannella vuosineljänneksellä. Toiselle vuosineljännekselle kirjautuu lisäksi
merkittäviä lisäkustannuksia lihan pakkasvarastojen purkamisesta Suomessa ja
alkutuotannon kertaluontoisista alaskirjauksista Puolassa. 

Käytännössä yhtiö ei ole kyennyt siirtämään ennätyksellisen nopeasti kohonneita
raaka-aine- ja energiakustannuksia myyntihintoihin. Tämä näkyy selvästi
alentuneina myyntikatteina konsernin kaikilla markkina-alueilla. 

Toiminnalliset tehokkuusparannukset kattavat osan katemenetyksistä, mutta
tehostamistoimenpiteet eivät kuitenkaan lyhyellä tähtäyksellä riitä yksin
kompensoimaan katteen pienenemistä. Siksi on selvää, että lihan ja
lihatuotteiden tukkuhintoja on nostettava konsernin kaikilla markkina-alueilla,
jotta liiketoiminnan toimintaedellytykset normalisoituvat mahdollisimman
nopeasti. 

***
AIEMMIN ESITETTY ENNUSTE

Q1-osavuosikatsauksessa 7.5.2008 yhtiö toisti tilinpäätöstiedotteessa esitetyn
arvion, että sianlihan vaikea kansainvälinen markkinatilanne heikentää
alkuvuonna merkittävästi lihaliiketoiminnan kannattavuutta ja samalla koko
yhtiön tuloskehitystä kaikilla markkina-alueilla, erityisesti Suomessa ja
Baltiassa. Konsernin koko vuoden 2008 liikevoitto on edellisen vuoden tasoa,
mikäli yhtiön näkemys sianlihan markkinoiden tasapainottumisesta vuoden
jälkipuoliskolla toteutuu. 

***

HKScan Oyj


Kai Seikku
toimitusjohtaja


Lisätietoja antaa toimitusjohtaja Kai Seikku. Hänelle voi jättää soittopyynnön
Marjukka Hujasen kautta, puh. 010 570 6218. 



JAKELU:
OMX Pohjoismainen Pörssi
Keskeiset tiedotusvälineet
www.hkscan.com

Tilaa