HKScanin tehostamistoimet Ruotsissa ja Tanskassa jatkuvat

Report this content

HKScan Oyj                                     Pörssitiedote                 8.10.2012    klo 8.00


 

HKScanin tehostamistoimet Ruotsissa ja Tanskassa jatkuvat



Osana keväällä käynnistettyä ja vuoden 2013 loppuun ulottuvaa laajaa konsernin kehittämisohjelmaa HKScan jatkaa toiminnan tehostamista Ruotsissa ja Tanskassa.

Aiemmin kerrotun mukaisesti leivänpäällisten viipalointi ja kylmäsavutuotteiden valmistus Ruotsissa keskitetään Halmstadiin ja muiden leivänpäällisten valmistus Kristianstadiin. Tähän liittyen myös Bjaeverskovissa Tanskassa sijaitseva leikkeletuotantolaitos on suljettu syyskuun lopussa.  Edellä mainitut toimenpiteet merkitsevät toteutuessaan noin 70 henkilön vähentämistä.

Ruotsin sianlihan tuotannon vähenemisen vuoksi Kristianstadin sianleikkuun yövuoro on lisäksi tarkoitus lakkauttaa, jolloin leikkuutoiminnoissa siirrytään yhteen vuoroon. 55 henkilön vähentämistä koskeva yt-menettely on aloitettu 8.10.2012.

Elokuun 2012 alussa julkistettu ja nyt täsmennetty HKScanin Ruotsin markkina-aluetta koskeva tehostamissuunnitelma tähtää vuositasolla noin 10 miljoonan euron tulosparannukseen ja muutokset on suunniteltu toteutettavaksi vuoden 2013 puoliväliin mennessä.

Suunnitelma merkitsee toteutuessaan aiemmin ilmoitetun noin 150 henkilön vähentämisen lisäksi, että henkilöstömäärä vähenee vielä noin 70 hengellä. HKScan työllistää Ruotsissa tällä hetkellä keskimäärin 2 500 henkeä.



HKScan Oyj

Hannu Kottonen
toimitusjohtaja


Lisätietoja:
- HKScanin toimitusjohtaja Hannu Kottonen. Hänelle voi jättää soittopyynnön Marjukka Hujasen kautta p. 010 570 6218.
- HKScanin Ruotsin ja Tanskan liiketoiminnoista vastaava johtaja Denis Mattsson. p. 0400 432 877 tai +46 76 128 36 98.



HKScan Sweden lyhyest

HKScan on liha-alan markkinajohtaja Ruotsissa. Sen tuotevalikoimaan kuuluvat muun muassa leivänpäälliset, makkarat, pekoni ja kuluttajapakatut lihat. Päätuotemerkit ovat Scan ja Pärsons. Scan on yksi Ruotsin tunnetuimmista kuluttajabrändeistä ja osa kansallista ruokaidentiteettiä. Pärsons on alan johtava brändi erityisesti leivänpäällisissä.  


HKScan Oyj

HKScan on Pohjois-Euroopan johtavia ruokayhtiöitä. Sen kotimarkkinoihin kuuluvat Suomi, Ruotsi, Tanska, Baltia ja Puola. HKScan valmistaa, myy ja markkinoi sian- ja naudanlihaa, siipikarjatuotteita, lihavalmisteita ja valmisruokia vahvoilla tuotemerkeillä. Asiakkaita ovat vähittäiskauppa-, Food Service-, teollisuus- ja vientisektorit. Liikevaihto vuonna 2011 oli 2,5 miljardia euroa ja työntekijöitä noin 11 400.



JAKELU:
NASDAQ OMX Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet

www.hkscan.com

Tilaa