HKScan Oyj:n ylimääräisen yhtiökokouksen päätökset

Report this content

HKScan Oyj                                               Pörssitiedote 29.5.2019, klo 14.15

HKScan Oyj:n ylimääräisen yhtiökokouksen päätökset

HKScan Oyj:n ylimääräinen yhtiökokous pidettiin Turussa tänään 29.5.2019. Yhtiökokous päätti seuraavista asioista hallituksen ehdotusten mukaisesti:

Rahoitusjärjestely

Yhtiön rahoitusaseman turvaamiseksi ja pääomarakenteen vahvistamiseksi yhtiökokous valtuutti hallituksen toteuttamaan rahoitusjärjestelyn, joka koostuu suunnitellusta arviolta enintään 60 miljoonan euron suunnatusta osakeannista, jossa:

-        Tarjottaisiin käteisvastiketta vastaan uusia A-sarjan osakkeita yleisön merkittäväksi Suomessa.

-        Tarjottaisiin uusia A-sarjan osakkeita institutionaalisten sijoittajien merkittäväksi ETA-alueella. Osakkeiden merkintähinta voitaisiin maksaa sijoittajan valinnan mukaan käteisellä tai käyttämällä maksuvälineenä yhtiön liikkeeseen laskemaa joukkovelkakirjalainaa nimellisarvoon kertyneine korkoineen.

-        Ylimerkintätilanteessa yhtiöllä olisi oikeus kasvattaa osakeantia enintään 12 miljoonalla eurolla. Lisäksi ylimerkintätilanteessa yhtiön hallituksella olisi oikeus allokoida A-sarjan osakkeita merkinnän tehneille yhtiön osakkeenomistajille ennen merkitsijöitä, jotka eivät ole yhtiön osakkeenomistajia.

Valtuutuksen perusteella hallitus on valtuutettu neuvottelemaan ja toteuttamaan rahoitusjärjestelyn yhtiön kannalta parhaaksi katsomillaan ehdoilla.

Yhtiöjärjestyksen muutos

Yhtiökokous päätti muuttaa yhtiöjärjestyksen 3 §:ää siten, että A-osakkeita voi olla enintään 60 000 000 kappaleen sijasta enintään 100 000 000 kappaletta. Muutoksen jälkeen yhtiöjärjestyksen 3 § kuuluu seuraavasti:

"3 §

Yhtiön osakkeiden koko lukumäärästä on K-osakkeita vähintään 3 600 000 kappaletta ja enintään 8 000 000 kappaletta sekä A-osakkeita vähintään 400 000 kappaletta ja enintään 100 000 000 kappaletta.

K- ja A-osakkeiden omistajilla on oikeus käyttää yhtiökokouksessa äänioikeuttaan tämän yhtiöjärjestyksen 5 §:ssä mainitulla tavalla."

Osakeantivaltuutus

Yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään osakeannista seuraavasti:

Valtuutuksen nojalla annettavat osakkeet ovat yhtiön uusia A-sarjan osakkeita. Valtuutuksen nojalla annettavien osakkeiden lukumäärä voi olla yhteensä enintään 50 000 000 A-sarjan osaketta, mikä vastaa noin 47,6 prosenttia yhtiön kaikista osakkeista ja noin 24,2 prosenttia yhtiön kaikkien osakkeiden tuottamista äänistä, jos valtuutus käytetään kokonaisuudessaan. Osakkeita voidaan antaa yhdessä tai useammassa erässä.

Hallitus valtuutettiin päättämään kaikista osakeannin ehdoista. Osakeanti voi tapahtua suunnatusti eli osakkeenomistajien etuoikeudesta poiketen. Suunnattu osakeanti edellyttää aina yhtiön kannalta painavaa taloudellista syytä eikä valtuutusta voida käyttää osakkeenomistajien yhdenvertaisuusperiaatteen vastaisesti.

Valtuutus on voimassa 30.9.2019 asti.

Valtuutus kumoaa yhtiökokouksen hallitukselle aiemmin antamat käyttämättömät valtuutukset päättää osakeanneista tai optio-oikeuksien ja muiden osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta.

Yhtiökokouksen pöytäkirja on nähtävillä osoitteessa www.hkscan.com viimeistään 12.6.2019.

Turku, 29. toukokuuta 2019

HKScan Oyj

Hallitus

Median yhteydenotot: HKScan Media Service Desk: p. 010 570 5700, communications@hkscan.com

HKScan on pohjoismainen liha- ja ruokayhtiö. Lähes 7 200 ammattilaistamme palvelevat maailman vaativimpia kuluttajia ja varmistavat laadun koko tuotantoketjussamme – tilalta haarukkaan. HKScan valmistaa, markkinoi ja myy korkealaatuista ja vastuullisesti tuotettua sian-, naudan-, siipikarjan- ja lampaanlihaa sekä lihavalmisteita ja aterioita vahvoilla tuotemerkeillä, kuten HK®, Scan®, Rakvere®, Kariniemen®, Rose®, Pärsons® ja Tallegg®. Asiakkaitamme ovat vähittäiskauppa-, food service-, teollisuus- ja vientisektorit. Kotimarkkinamme kattavat Suomen, Ruotsin, Tanskan ja Baltian. Viemme tuotteita lähes 50 maahan. Vuonna 2018 HKScanin liikevaihto oli 1,7 miljardia euroa.

JAKELU: Nasdaq Helsinki, Keskeinen media, www.hkscan.com

Avainsanat:

Tilaa