Torstaina 24.10. vietetään virallista lauantaimakkarapäivää

Hyvä maku, helppous ja suomalainen alkuperä ratkaisevat arkiruuanlaiton valinnat
HKScan Oyj  Tiedote medialle 23.10.2019 klo 9:30

Moni varsinkin 1970-luvulla lapsuuttaan elänyt muistaa taatusti herkun nimeltään Lauantaimakkara. Virallista Lauantaimakkarapäivää vietetään torstaina 24.10.2019. Alun perin Sunnuntaimakkaraksi kutsuttua herkkua valmistetaan edelleen hyvin pitkälti alkuperäisen reseptin mukaan. Vaikka erilaisia uutuustuotteita tulee makkara- ja leikkelehyllyille joka vuosi paljon, tietyt klassikot pitävät pintansa vuodesta toiseen, kuten esimerkiksi HK Sininen Lenkki®, Aitonakki, Herkkumaksamakkara ja Amerikan Pekoni®. Siihen, mitä keskiviikkoiltoina suomalaisten ruokapöytien ääressä syödään, vaikuttavat ruuan hyvä maku, valmistuksen helppous ja raaka-aineiden kotimaisuus.

Lauantaimakkara on edelleenkin lasten herkku

Lauantaimakkara oli tuttu näky 1960-, 1970- ja 1980 -luvuilla varsinkin miesten eväleipien välissä. Silloin kun työpaikoilla ei vielä ollut lounasravintoloita, niin voipaperiin käärittyjen ruisleipien välistä löytyi usein reilunpaksuiset siivut Lauantaimakkaraa. Lauantaimakkara ostettiin kotiin nimenomaan pötkössä, jolloin siivun paksuuden sai määritellä itse. Ohuita siivuja haluavat saivat tätä herkkua myös lihatiskiltä valmiiksi siivutettuna.

- Lauantaimakkaralla on edelleen omat faninsa. Vaikka yleensä kotiin ostettavia leikkelemakkaroita syövät sekä aikuiset että lapset, niin Lauantaimakkara on herkku, jota ostetaan usein pelkästään lapsille. Makkaran mieto maku ja sileä rakenne ovat lapsille mieleiset, kertoo Suomen lihavalmisteiden kategoriapäällikkö Marika Rikkonen HKScanista.

Lauantaimakkaran salaisuus piilee perunassa

Lauantaimakkaran reseptiin on tehty vain pieniä muutoksia vuosikymmenten aikana. Maitojauheesta on luovuttu, jolloin makkarasta on saatu täysin laktoositon. Myös suolan ja rasvan määrää on pienennetty vuosien varrella. Lauantaimakkaraa on valmistettu Suomessa jo 1920-luvulla.

- HK Lauantaimakkaran raaka-aineena käytetään aina suomalaista lihaa. Pääraaka-aineena on porsaan liha. Tasainen ja sileä rakenne saadaan aikaan käyttämällä lihan kanssa perunatärkkelystä. Mausteina Lauantaimakkarassa on chiliä, korianteria, kuminaa ja valkosipulia, joilla saadaan aikaiseksi se aito ja oikea, mutta mieto maku, paljastaa Rikkonen.

Aina suomalaista lihaa

Lauantaimakkaran lisäksi ruokakauppojen makkara- ja leikkelehyllyssä on useita jo lapsuudesta tuttuja HK:n klassikkotuotteita. Tunnetuin lienee HK Sininen Lenkki, joka täytti juuri 56 vuotta. Sitä syödään vuosittain noin 10 miljoonaa kappaletta. Yli 50 vuoden ikään on päässyt myös HK Camping® -grillimakkara. 70-luvulla syntyneitä ovat HK Herkkumaksamakkara, HK Kabanossi ja HK Amerikan Pekoni. Kariniemen tuotteista klassikoksi ovat jo tulleet muun muassa Kariniemen Hunajamarinoidut broilerisuikaleet ja kananuggetit.

- Arkiruuanlaitossa tärkeimmät raaka-aineiden valintakriteerit ovat hyvä maku ja valmistuksen helppous. Näiden lisäksi klassikkotuotteitamme yhdistää niiden monipuoliset käyttömahdollisuudet. Aitonakeista tai Sinisestä lenkistä syntyvät helposti keitot, padat tai kastikkeet. Pekonia on opittu käyttämään aamiaisherkuttelun lisäksi myös ruuan maustamiseen. Monille lihan suomalainen alkuperä on myös tärkeä valintakriteeri. HK- ja Kariniemen -merkkiset tuotteet valmistetaan aina suomalaisesta lihasta, kertoo Rikkonen.

Rikkonen: ”Klassikoista emme voi luopua”

Klassikkotuotteista on vuosien varrella ollut erilaisia makuvaihtoehtoja, esimerkiksi HK Sininen Lenkki Juusto löytyy tällä hetkelläkin kauppojen makkarahyllystä.

- Perinteiset Original-versiot ovat kuitenkin olleet aina niitä kaikkein suosituimpia. Siksi niiden valmistuksesta emme voi ajatellakaan luopuvamme, lupaa Rikkonen.

HK klassikoiden syntymävuodet

HK Sininen Lenkki® 1963
HK Camping® 1967
HK Herkkumaksamakkara 1974
HK Kabanossi® 1976
HK Amerikan Pekoni® 1978

Kariniemen klassikot

Kariniemen® Hunajamarinoidut suikaleet 1991
Kariniemen® Kananuggetit 1997

Lauantaimakkarapäivä 24.10.2019 on merkitty Hauskat merkkipäivät 2019 -kalenteriin
http://www.webcal.fi/fi-FI/popup.php?content=eventlist&cid=31

Tuotekuvat:
HK Lauantaimakkara
HK Sininen Lenkki Original
HK Aitonakki
HK Amerikan Pekoni Original
HK Camping Original
HK Kabanossi Original

Annoskuvat:
Lauantaimakkaraleipä


Lisätietoja:
Lihavalmisteiden kategoriapäällikkö Marika Rikkonen, HKScan, puh. 0400 150 683, marika.rikkonen@hkscan.com
HKScan Media Service Desk p. 010 570 5700 tai sähköpostitse communications@hkscan.com 

www.hkscan.com  www.hk.fi   Twitter @HKScanFinland

HKScan Oyj on pörssilistattu liha- ja ruokatalo, jolla on yli sadan vuoden kokemus vastuullisesta pohjoismaisesta ruoantuotannosta asiakkaiden ja kuluttajien tarpeisiin. HKScanissa vastuullinen tapa toimia kattaa koko arvoketjun tilalta kuluttajalle. Lähes 7 200 ammattilaistamme varmistavat lupauksen tuotteidemme hyvästä mausta ja laadusta. Kotimarkkinoitamme ovat Suomi, Ruotsi, Tanska ja Baltia. Monipuoliseen tuotevalikoimaamme kuuluvat siipikarjan-, sian-, naudan- ja lampaanliha sekä lihavalmisteet ja ateriat. Yhtiön vahvoja tuotemerkkejä ovat HK®, Kariniemen®, Via®, Scan®, Pärsons®, Rakvere®, Tallegg® ja Rose®. Vuonna 2018 HKScanin liikevaihto oli 1,7 miljardia euroa.

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit