Company Dayssä johtajat pääsevät osaksi työntekijöiden arkea

Report this content

ISS Palvelut järjestää Company Dayn jälleen maanantaina 27. ja tiistaina 28. toukokuuta, kun noin 70 ISS:n johtajaa työskentelee päivän ajan yrityksen asiakaskohteissa ympäri Suomen. 

Company Day on ISS-konsernin globaali käytäntö, jossa yrityksen johtajat perehtyvät päivän ajan lähietäisyydeltä arjen ammattilaisten työhön. Tapahtuman tavoitteena on tehdä kentällä toimivien osaajien työ näkyväksi sekä synnyttää uusia ideoita ja aloitteita ISS:n henkilöstön toiminnan tukemiseksi. Näin ISS:n on mahdollista tuottaa asiakkailleen parasta mahdollista palvelua. 

Suomessa Company Day järjestetään nyt viidettä kertaa. Tänä vuonna johtajat työskentelevät asiakaskohteissa 18 paikkakunnalla eri puolilla maata. 

Ymmärrys työarjesta vahvistuu

Yksi Company Dayn osallistujista on ISS Directin liiketoimintajohtaja Henri Häyrinen. Hänen mukaansa tapahtumalla on merkittävä rooli yrityksen toimintatapojen kehittämisessä.

– Osallistumalla Company Dayhin vältämme yrityksemme johtamisen norsunluutornista. Kun pääsemme kokemaan työarkea läheltä, pystymme tekemään oikeita päätöksiä strategiamme sekä sitä toteuttavien toimenpiteiden suhteen. Lisäksi tapahtuma on hyvä signaali asiakkaillemme siitä, että olemme aidosti kiinnostuneita työntekijöistämme sekä heidän tekemästään työstä.

Häyrisen aikaisemmat kokemukset Company Daystä ovat olleet pelkästään positiivisia.

– Pidän siitä, että pääsen päivän aikana täysin toisenlaiseen rooliin kuin omassa työssäni, mikä auttaa näkemään asioita erilaisesta näkökulmasta. Kun on tekemässä työtä itse, sitä on mahdollista ymmärtää paremmin.

Tänä vuonna Häyristä perehdyttää työhön siivooja Lauri Vanonen.

– Company Day on hyvä mahdollisuus näyttää johtajillemme, millaista työnteko on työntekijöiden silmin. Esimerkiksi siivoustyöstä saa päivän aikana jo todella hyvän käsityksen. Uusien työntekijöiden perehdyttäminen on osa normaalia työtäni, näytän ja neuvon heille tarvittavat tiedot sekä taidot. Aion opastaa Henrin työhön samalla tavalla kuin kenet tahansa muunkin, Vanonen sanoo.

Tiia Soininen
Director Communications, ISS Palvelut
+358 50 4084408
tiia.soininen@iss.fi

linkedin.com/in/tiiasoininen/
twitter: @tiiasoininen

ISS Palvelut luo kestävää hyvinvointia kiinteistöille ja niiden käyttäjille ja siten laadullista ja taloudellista arvoa asiakkaidemme liiketoimintaan. Olemme yksi Suomen suurimmista yksityisistä työnantajista ja maan johtava kiinteistö- ja toimitilapalveluyritys. Kokonaispalvelumme muodostuu kiinteistön ylläpito-, siivous-, ravintola-, turvallisuus- ja työpaikkapalveluista. Vuonna 2018 liikevaihtomme oli 407 miljoonaa euroa ja henkilöstömme vahvuus 8 017. ISS Palvelut on osa kansainvälistä ISS-konsernia. www.iss.fi, www.issworld.com.

Avainsanat: