Leena Hellfors ISS Palveluiden johtoryhmään

Report this content

Diplomi-insinööri Leena Hellfors, 41, on nimitetty ISS Palveluiden johtoryhmän jäseneksi vastuualueenaan julkinen sektori, liikenne ja logistiikka -yksikkö. Hellfors siirtyy syyskuun alussa ISS:n palvelukseen TeliaSoneran tytäryhtiön DataInfo Oy:n toimitusjohtajan tehtävästä. Hänellä on yhteensä yli kymmenen vuoden kokemus myynnin ja asiantuntijaorganisaatioiden johtotehtävistä TeliaSoneran palveluksessa.

Hellfors kertoo, että hänen tehtäviään TeliaSonerassa ovat yhdistäneet aina b-to-b-ympäristö, asiakasrajapinnassa toimiminen ja muutosjohtaminen.

– Itselleni tärkeitä asioita ovat henkilöstöjohtaminen, asiakaslähtöisyys ja tiimipelaaminen, Hellfors kiteyttää.

Hellfors kokee erityisen mielenkiintoiseksi haasteeksi ISS:llä entistä vahvemman asiakaslähtöisyyden läpiviemisen isossa organisaatiossa.

"Yhdistelmä asiakkuus-, henkilöstö- ja muutosjohtajuutta"

Toimitusjohtaja Kari Virta sanoo, että Hellfors tuo ISS:lle lisää vahvaa palveluliiketoiminnan osaamista ja lisäksi arvokkaita näkemyksiä toimialan ulkopuolelta.

– Leena Hellforsissa on yhdistelmä asiakkuusjohtajuutta, henkilöstöjohtajuutta ja muutosjohtajuutta, Virta summaa.

Hellforsin kokemus asiakastarpeesta syntyvien ratkaisujen luomisesta on Virran mielestä erityisen tärkeää, sillä hänen mukaansa erilaisten asiakkaiden liiketoiminnan ymmärtäminen korostuu entisestään tulevaisuudessa.

ISS Palvelut on Suomen kolmanneksi suurin yksityinen työnantaja ja maan johtava kiinteistö- ja toimitilapalveluyritys. Tuotamme henkilöstövaltaisia tukipalveluita yrityksille ja yhteisöille sekä julkiselle sektorille. Luomme toiminnallamme laadullista ja taloudellista arvoa asiakkaidemme liiketoimintaan. Vuonna 2013 liikevaihtomme oli 534 miljoonaa euroa. Henkilökuntaa on lähes 12 000. ISS Palvelut on osa kansainvälistä ISS-konsernia, joka toimii yli 50 maassa. www.iss.fi, www.issworld.com

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia

Pikafaktat

Diplomi-insinööri Leena Hellfors, 41, on nimitetty ISS Palveluiden johtoryhmän jäseneksi vastuualueenaan julkinen sektori, liikenne ja logistiikka -yksikkö.
Tweettaa

Lainaukset

Hellfors tuo ISS:lle lisää vahvaa palveluliiketoiminnan osaamista ja lisäksi arvokkaita näkemyksiä toimialan ulkopuolelta
Toimitusjohtaja, Kari Virta, ISS Palvelut